Jotkut ihan töissäkäyvät, perheelliset ihmiset ovat kauhean vihaisia ja negatiivisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Kyllä perhe voi kiristää hermoja vaikka ap perheettömänä kuvittelee että kun on perhe ja töitä niin kaikki on hyvin. Miten kaikki voisi aina olla hyvin? Puoliso ottaa päähän, lapset mankuu kaikesta (välillä). Työnantaja vaatii mahdottomia. Asiakkaat valittaa turhasta. Se on sitä elämää. Jatkuvasti ei jaksa olla naama hangonkeksillä.

Oliko pakko perustaa perhe, jos se on noin raskasta? Oma valinta, ei kai siihen kukaan pakottanut tai vaikuttanut...vai teitkö sen velvollisuudesta.

Kiitos kysymästä. Tein velvollisuudesta. Tulen oloista, jossa perheen perustaminen on velvollisuus ja odotus ja puolisoni vaati lapsia vaikka terveyteni ei ole paras mahdollinen. Ja mistään uskonnollisesta kuviosta ei ole kyse. Tottakai rakastan lapsiani, mutta ei se poista sitä että olen väsynyt ja kuormittunut koska mies vaan halusi perheen, ei osallistua sen hoitamiseen. Miksi en lähde? Olosuhteiden vuoksi en pääse lähtemään.

Lainaus ei toimi, Raha, raha, raha alkuiseen tekstiin kysymys. Nainen on nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvoa aitaa? 

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, Raha, raha, raha alkuiseen tekstiin kysymys. Nainen on nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvoa aitaa? 

Kyllä. Miten mielestäsi tilanne pitäisi ratkaista jotta kaikki säilyisivät hengissä.

"Raha, raha, raha. Entäs jos on tilanne jossa toinen puoliso on töissä ja toinen kotona. Työssäkäyvä viettää yli 12 h vrk poissa kotoa ja katsoo tämän oikeuttavan sen, ettei tarvitse kotona tehdä mitään, mutta pitää palkkansa itse. Kotona oleva puoliso on kotona nimenomaan työssäkäyvän tahdosta, jotta hän voi rakentaa uraansa toisen kustannuksella. Vaimo ei saa rahallista hyvitystä siitä että hoitaa yksin kodin ja lapset, leipä ja halvin margariini ei ole mikään hyvitys. Vaimolle ei anneta rahaa edes alusvaatteisiin, mutta silti estetään hänen työllistymisensä. Kumpi tässä suhteessa on mielestäsi onnellinen, miten lapset, ovatko he onnellisia. Perhe on ja kulissit kunnossa, mutta elämä kulissien takana jotain ihan muuta kuin kunnossa."

Vaikuttaisi siltä, että kulissit ovat kovin tärkeitä tässä tapauksessa. Melkein mitä tahansa, kunhan kulissit eivät kaadu, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, Raha, raha, raha alkuiseen tekstiin kysymys. Nainen on nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvoa aitaa? 

Kyllä. Miten mielestäsi tilanne pitäisi ratkaista jotta kaikki säilyisivät hengissä.

Nainen on tahdoton olento vailla vastuuta miten häntä kohdellaan? 

Eri elämäntilanteissa erilaiset asiat voivat kuormittaa. Jotakuta kuormittaa yksinäisyys ja liika kotona oleminen, rahan puute ja tekemisen puute. Itseäni taas kuormittaa se, että koko elämäni on jonkun toisen passaamista ja palvelemista (työnantaja, perhe, sosiaaliset verkostot), ja jatkuvasti on olo, että joku on tyytymätön. Jos panostan työhön ja saan siellä onnistumisia, koti kärsii. Ja sama toisin päin. Lapset sairastavat koko ajan vuorotellen jotakin, ja ehjiä öitä on ehkä yksi viikossa. Sillä pitäisi sitten palautua seuraavaksi aamuksi tehokkaaksi ajattelijaksi ja ongelmanratkaisijaksi ja jaksaa olla iltaisin läsnäoleva vanhempi ja tehdä helkkaristi kotitöitä. Kysyin mieheltäni, mihin elämänvaiheeseen hän haluaisi palata, jos saisi valita. Hänen mielestään tämä nykyinen on paras kaikista. Minä vastasin, että haluaisin palata 20-vuotiaaksi opiskelijaksi, kun oli aikaa vaan nautiskella elämästä ja ei ollut vastuussa mistään. Arvatkaa, kumpi meistä tekee kaiken lapsiin liittyvän organisoinnin ja metatyön? Joten vastauksena kysymykseesi, monella keski-ikäisellä, perheellisellä ja vaativaa työtä tekevällä naisella on aivan liikaa asioita lautasellaan, ja se voipi joskus vähän harmittaa, vaikka toki sisimmässään onkin kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä elämässä on.

Vierailija kirjoitti:

"Raha, raha, raha. Entäs jos on tilanne jossa toinen puoliso on töissä ja toinen kotona. Työssäkäyvä viettää yli 12 h vrk poissa kotoa ja katsoo tämän oikeuttavan sen, ettei tarvitse kotona tehdä mitään, mutta pitää palkkansa itse. Kotona oleva puoliso on kotona nimenomaan työssäkäyvän tahdosta, jotta hän voi rakentaa uraansa toisen kustannuksella. Vaimo ei saa rahallista hyvitystä siitä että hoitaa yksin kodin ja lapset, leipä ja halvin margariini ei ole mikään hyvitys. Vaimolle ei anneta rahaa edes alusvaatteisiin, mutta silti estetään hänen työllistymisensä. Kumpi tässä suhteessa on mielestäsi onnellinen, miten lapset, ovatko he onnellisia. Perhe on ja kulissit kunnossa, mutta elämä kulissien takana jotain ihan muuta kuin kunnossa."

Vaikuttaisi siltä, että kulissit ovat kovin tärkeitä tässä tapauksessa. Melkein mitä tahansa, kunhan kulissit eivät kaadu, vai mitä?

Työssäkäyvälle osapuolella on, olet ihan oikeassa. Hän ei halua luopua niistä mistään hinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Eri elämäntilanteissa erilaiset asiat voivat kuormittaa. Jotakuta kuormittaa yksinäisyys ja liika kotona oleminen, rahan puute ja tekemisen puute. Itseäni taas kuormittaa se, että koko elämäni on jonkun toisen passaamista ja palvelemista (työnantaja, perhe, sosiaaliset verkostot), ja jatkuvasti on olo, että joku on tyytymätön. Jos panostan työhön ja saan siellä onnistumisia, koti kärsii. Ja sama toisin päin. Lapset sairastavat koko ajan vuorotellen jotakin, ja ehjiä öitä on ehkä yksi viikossa. Sillä pitäisi sitten palautua seuraavaksi aamuksi tehokkaaksi ajattelijaksi ja ongelmanratkaisijaksi ja jaksaa olla iltaisin läsnäoleva vanhempi ja tehdä helkkaristi kotitöitä. Kysyin mieheltäni, mihin elämänvaiheeseen hän haluaisi palata, jos saisi valita. Hänen mielestään tämä nykyinen on paras kaikista. Minä vastasin, että haluaisin palata 20-vuotiaaksi opiskelijaksi, kun oli aikaa vaan nautiskella elämästä ja ei ollut vastuussa mistään. Arvatkaa,

Nainen on uhri! Nainen on uhri! Nainen on uhri! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi, Raha, raha, raha alkuiseen tekstiin kysymys. Nainen on nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvoa aitaa? 

Kyllä. Miten mielestäsi tilanne pitäisi ratkaista jotta kaikki säilyisivät hengissä.

Nainen on tahdoton olento vailla vastuuta miten häntä kohdellaan? 

Missä niin väitettiin? Eli jos haluaa lähteä pitää olla valmis kuolemaan. Kuolleenahan sitä on lapsille hyvä vanhempi, niinkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Kyllä perhe voi kiristää hermoja vaikka ap perheettömänä kuvittelee että kun on perhe ja töitä niin kaikki on hyvin. Miten kaikki voisi aina olla hyvin? Puoliso ottaa päähän, lapset mankuu kaikesta (välillä). Työnantaja vaatii mahdottomia. Asiakkaat valittaa turhasta. Se on sitä elämää. Jatkuvasti ei jaksa olla naama hangonkeksillä.

Oliko pakko perustaa perhe, jos se on noin raskasta? Oma valinta, ei kai siihen kukaan pakottanut tai vaikuttanut...vai teitkö sen velvollisuudesta.

Kiitos kysymästä. Tein velvollisuudesta. Tulen oloista, jossa perheen perustaminen on velvollisuus ja odotus ja puolisoni vaati lapsia vaikka terveyteni ei ole paras mahdollinen. Ja mistään uskonnollisesta kuviosta ei ole kyse. Tottakai rakastan lapsiani, mutta ei se poista sitä että olen väsynyt ja kuormittunut koska mies

Itse itselle rakennettu elinkautinen vankila. Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Eri elämäntilanteissa erilaiset asiat voivat kuormittaa. Jotakuta kuormittaa yksinäisyys ja liika kotona oleminen, rahan puute ja tekemisen puute. Itseäni taas kuormittaa se, että koko elämäni on jonkun toisen passaamista ja palvelemista (työnantaja, perhe, sosiaaliset verkostot), ja jatkuvasti on olo, että joku on tyytymätön. Jos panostan työhön ja saan siellä onnistumisia, koti kärsii. Ja sama toisin päin. Lapset sairastavat koko ajan vuorotellen jotakin, ja ehjiä öitä on ehkä yksi viikossa. Sillä pitäisi sitten palautua seuraavaksi aamuksi tehokkaaksi ajattelijaksi ja ongelmanratkaisijaksi ja jaksaa olla iltaisin läsnäoleva vanhempi ja tehdä helkkaristi kotitöitä. Kysyin mieheltäni, mihin elämänvaiheeseen hän haluaisi palata, jos saisi valita. Hänen mielestään tämä nykyinen on paras kaikista. Minä vastasin, että haluaisin palata 20-vuotiaaksi opiskelijaksi, kun oli aikaa vaan nautiskella elämästä ja ei ollut vastuussa mistään. Arvatkaa,

En mä kyllä olisi kiitollinen tuollaisesta elämästä. Miten on 2025 mahdollista ettet vaadi miestäsi ottamaan tasavertaisesti niistä yhteisistä lapsistanne vastuuta? Olet miellyttäjä joka uupuu sen ylikiltteytensä takia?

Minä en ole ainakaan minkään maailman uhri. Se, että hoitovastuut jakautuvat epätasaisesti perheessä, voi johtua monenlaisista syistä, mutta yhteistä on, että keskimäärin naiset kuitenkin tekevät enemmän kotitöitä ja huolehtivat lasten asiat. Tekeekö se naisista uhreja? Ei mielestäni, mutta varmaan selittää, miksi joku voi olla väsynyt. Ihan yhtä lailla mies voi väsyä samoista syistä, mutta tilastollisesti se on vain harvinaisempaa. Tienaan myös enemmän kuin puolisoni, joten kannan suuremman vastuun perheen elatuksesta. T. sama

Työssäkäyvälle osapuolella on, olet ihan oikeassa. Hän ei halua luopua niistä mistään hinnasta.

Sitten ei taida jäädä muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa kärsimistä ja vaikerrusta, ja odottaa, että vaihdut nuorempaan. Tahtosi on hänen taskussaan ja kohtalosi hänen käsissään.

Missään en tainnut sanoa, että kaikki lapset ovat yhteisiä. Kaksi lasta on aiemmasta avioliitostani, nuorimmainen on yhteinen. Hänen hoivaamisestaan mies kantaa ison vastuun, varmaan laskennallisesti enemmän kuin minä. En tietenkään oleta, että puolisoni hoitaisi omien lasteni asioita heidän isänsä kanssa, järjestelisi hankinnat, harrastukset, kaveriasiat ja kävisi kasvatuskeskustelut. Perheitä ja dynamiikkoja on erilaisia, ja joskus vastuu ei vaan jakaudu tasaisesti, vaikka kuinka pyrkimys olisi tasa-arvoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmettelen kroonisesti sairaana, irtisanottuna, työkyvyttömänä ja jätetyksi tulleena ja vielä luultavimmin jään ilman perhettä, sillä ikää on jo ja tuskin ehdin löytää kumppania. Ihmetyttää, miten ihmiset, joilla on kaikki, vain valittavat. Heidän kannattaisi muistaa, että kaiken voi menettää hetkessä.

Se on miten asian haluaa nähdä. Sinulla ei ole perhettä, saat tulla ja mennä miten haluat, toki vointisi mukaan kuten perheellisetkin. Ei perhe takaa hyvää terveyttä ja työkykyä. Sinä ehkä valvot, kuten perheellisetkin omien sairauksien ja kipujen vuoksi, mutta muuten saat nukkua, ei häiritse puolison kuorsaus eikä lasten heräilyt. Sinulla on kaikki se rauha ja oma aika jota ei perheellisellä ole. Sinua ei sido työajat, voit nukkua aamuisin miten pitkään haluavat. Lapset ja työ sen sijaan pakottavat ylös vaikka ei millään jaksaisi. Joten, asioilla on puolensa

Ootpa tyhmä. Kirjoitat niin kuin työtön olisi valittanut. Nehän ne valitti kellä oli työ ja perhe. Ihan tyhmä loppukaneetti. Entäs heidän puolensa?

"Miksi huomattava osa aikuisista vaikuttaa joissain tilanteissa ihan keskenkasvuisilta? Nuori aikuinen taantuu tarvittaessa hetkessä takaisin teiniksi, keski-ikäinen kiukuttelee työpaikalla kuin pikkulapsi eikä likikään jokaista vanhusta voi kehua viisaaksi.

Aikuislapset-sarja alkaa havainnosta, että aikuisissa on toden totta eroja. Mistä ne johtuvat? Miksi yksi vaikuttaa aidosti aikuiselta mutta toinen ei? Mitä on aikuisen mielen kehitys, ja mitä sen pitäisi olla?"

https://areena.yle.fi/1-66665070

Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan 

Vierailija kirjoitti:

Eri elämäntilanteissa erilaiset asiat voivat kuormittaa. Jotakuta kuormittaa yksinäisyys ja liika kotona oleminen, rahan puute ja tekemisen puute. Itseäni taas kuormittaa se, että koko elämäni on jonkun toisen passaamista ja palvelemista (työnantaja, perhe, sosiaaliset verkostot), ja jatkuvasti on olo, että joku on tyytymätön. Jos panostan työhön ja saan siellä onnistumisia, koti kärsii. Ja sama toisin päin. Lapset sairastavat koko ajan vuorotellen jotakin, ja ehjiä öitä on ehkä yksi viikossa. Sillä pitäisi sitten palautua seuraavaksi aamuksi tehokkaaksi ajattelijaksi ja ongelmanratkaisijaksi ja jaksaa olla iltaisin läsnäoleva vanhempi ja tehdä helkkaristi kotitöitä. Kysyin mieheltäni, mihin elämänvaiheeseen hän haluaisi palata, jos saisi valita. Hänen mielestään tämä nykyinen on paras kaikista. Minä vastasin, että haluaisin palata 20-vuotiaaksi opiskelijaksi, kun oli aikaa vaan nautiskella elämästä ja ei ollut vastuussa mistään. Arvatkaa,

Olepa nyt rehellinen itsellesi. Kyllä sullekin kelpaisi kiva siisti koti, puhtaat vaatteet ja ruoka pöydässä ilman ponnistelua. Mies ei ole teidänkään suhteessa yksin vaan siinä on myös nainen joka on toimiva subjekti, joka tekee omia valintoja, arvioita ja päätöksiä omassa elämässään. 

Ihmiset on sellaisia, että ne haluaa kaiken, mulle mulle mulle. Mulla pitää olla kaikki. Meidän perhe, meidän koti, meidän statukset, meille koko perheen matkat maailman ääriin. Mulle mulle mulle sitä, mulle tätä.

Sitten kun ne saa sen kaiken, niin ovat ihan yliväsyneitä ja kiittämättömiä niin kuin pikkulapsi jouluna, kun on repinyt 67 pakettia auki boomeri isovanhempien kuvatessa vieressä.

Silti hoetaan että töitä ja lisää töitä. Muista viis.

Aapee taas on erinomaisen kiltti kynnysmatto.