Mikä on viimeisin kuva puhelimesi kamerassa? Minkä olet kännykällä ottanut
Uskallatko kertoa, julkkiksetkin uskaltavat.
https://www.iltalehti.fi/palat/eafdb2d9-51ee-49ff-9866-57e7bed8dd5c
Itselläni on kuva juuri avautuneesta kukasta omalla pihalla.
Kommentit (33)
Otin 4 cm korkeasta sienestä, joka kasvaa keittiön lattialla vesivahingon jälkeen, kun vuokranantaja ei uskonut.
Bändimme kitaristi ja rumpali ovat viimwisummässä kuvassa.
Voin ja uskallan listata kaikki kuvat joita olen ottanut koko aikana kun puhelimissa on ollut kamera.
Korkeintaan kymmenen maisemakuvaa, aina merelle päin auringonlaskun aikaan ja aina myös heti poistanut kuvan kun olen katsonut lopputuloksen.
Kaikki loput on vahingossa otettuja näyttökuvia ja niitä on paljon.
Aika paljon otan kuvakaappauksia. Ärsyttää kun ne menee puhelimessa samaan riviin kuvien kanssa. Mutta kasveja kuvannut, nyt puhkeaa kukkaan.
Kuva kirpparilta löydetystä viherkasvin taimesta, lähetin kuvan henkilölle jota ajatellen sen taimen ostin kun tiesin hänen sellaista himoitsevan.
Otin kuvan yhden purkin etiketistä, kun en nähnyt muuten lukea sitä. Ihan hiton pientä piperrystä, onneksi on puhelimessa kamera 🙏
Tahallisesti kökkö selfie itsestäni kaverin hienon mäyräkoiran kanssa.
Hautausmaalla oli tosi hieno ja antiikkinen penkki yhden vanhan haudan vieressä. siis haudalle laitettuna.
Meriharakka Helsingin pasilassa. Lintu joka on helppo tunnistaa.
21.4.2025 kuva puhaltimen tyyppikilvestä, silmällä ei voinut nähdä sitä esteelisyyden vuoksi, mutta puhelimella sai kuvattua lähikuva ominaisuudella.
Näin sain ostettua oikeat laakerit
Vierailija kirjoitti:
Otin kuvan yhden purkin etiketistä, kun en nähnyt muuten lukea sitä. Ihan hiton pientä piperrystä, onneksi on puhelimessa kamera 🙏
Tämä. Käytän kuvien suurennusta kun on pieni präntti.
Kuva Motonetin sivusta, että muistaa oikean hyllyvälin.
Pidän kännykkää muistilistana. Hyvä ottaa kuva jostain nippelistä mikä pitäisi kaupasta ostaa. Myös kännykän zoomia käytän suurennuslasina.
Juuri auenneesta kukasta pihan kirsikkapuussa.
Artikkeli sanomalehdestä:"Pikkupojat estivät maastopalon Mantereenvuorella" ja lähetin velipojalle Espooseen. Saatteeksi laitoin "taisivat olla paikallisia Bart Simpsoneita 'se paloi jo kun tultiin tähän'"
Kuva peikonlehden pistokkaisiin kasvaneista juurista.