Autolla ajelua 80-luvun Helsingissä
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Sain ajokortin jo vuonna -67.
Kuski videolla on varmaan ikäluokkaasi luulisin. Tyttö 70-luvun lopulla syntynyt.
Ei varmaan ole mikään perus duunariperhe kun on VHS-nauhuri jolla kuvaillaan jo 1985. Ne oli todella hinnakkaita siihen aikaan. Varmaan keskiluokkaa ovat. Aika hassullehan tuo sillä tavalla tuntuu että keskiluokkainen perhe ajelee autolla lauantaina kaupungilla huvikseen. Nykyään on ihan erilaiset vaatimukset ja oletukset asioissa. Perheen isällekin taisi maistua ihan punainen maito ja makkara.
Voisiko joku linkittää videon uudelleen, aloitusta ei saa lainattua?
Hieno pätkä tuo 1985 video, ollaan näemmä uudehkon Peugeot 205:n kyydissä, käyntiääni kuulostaisi sitlä että on diesel versio. Olin 9.11.1985 täyttänyt 11 vuotta äskettäin.
Paljon tunnistin noita autoja tuolta videolta, suurin osa niistä tuossa vaiheessa alle 10 vuotta vanhoja. Miettikääpä miten vanhoja suuri osa autoista on tänä päivänä, jopa noita 80-luvun autoja näkee vielä silloin tällöin liikenteessä, esim. videolla näkyi Liftback Corolla jollaisen näin ihan pari päivää sitten liikenteessä :D
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku linkittää videon uudelleen, aloitusta ei saa lainattua?
Linkin voi käydä tubesta hakemassa:
https://youtu.be/ZeY-a92TROU?si=D9fKwmrEuvRhiZC-
Vierailija kirjoitti:
Itse talot ja kadut eivät tuossa olleet paljoa muuttuneet, kun ei tuolle alueelle mahdu mitään uutta tekemään, ihmiset ja autot olivat vaihtuneet.
Kyllä siellä vielä jokunen sen aikainen kävelee. Vanhempana vaan. Moni on toki poistunut näyttämöltä.
Vierailija kirjoitti:
Hieno pätkä tuo 1985 video, ollaan näemmä uudehkon Peugeot 205:n kyydissä, käyntiääni kuulostaisi sitlä että on diesel versio. Olin 9.11.1985 täyttänyt 11 vuotta äskettäin.
Paljon tunnistin noita autoja tuolta videolta, suurin osa niistä tuossa vaiheessa alle 10 vuotta vanhoja. Miettikääpä miten vanhoja suuri osa autoista on tänä päivänä, jopa noita 80-luvun autoja näkee vielä silloin tällöin liikenteessä, esim. videolla näkyi Liftback Corolla jollaisen näin ihan pari päivää sitten liikenteessä :D
Kasarilla näki vielä Ford Anglioita silloin tällöin ihan normiliikenteessä.
Vierailija kirjoitti:
Hieno pätkä tuo 1985 video, ollaan näemmä uudehkon Peugeot 205:n kyydissä, käyntiääni kuulostaisi sitlä että on diesel versio. Olin 9.11.1985 täyttänyt 11 vuotta äskettäin.
Paljon tunnistin noita autoja tuolta videolta, suurin osa niistä tuossa vaiheessa alle 10 vuotta vanhoja. Miettikääpä miten vanhoja suuri osa autoista on tänä päivänä, jopa noita 80-luvun autoja näkee vielä silloin tällöin liikenteessä, esim. videolla näkyi Liftback Corolla jollaisen näin ihan pari päivää sitten liikenteessä :D
harrasteautoja. Mut tekniikan maailmas oli jonku 90-vuotiaan papan haastattelu joka ajaa edelleen 1989 toyota carinalla jonka se on ostanu uutena ilman ilmastointia ja radiota
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan ole mikään perus duunariperhe kun on VHS-nauhuri jolla kuvaillaan jo 1985. Ne oli todella hinnakkaita siihen aikaan. Varmaan keskiluokkaa ovat. Aika hassullehan tuo sillä tavalla tuntuu että keskiluokkainen perhe ajelee autolla lauantaina kaupungilla huvikseen. Nykyään on ihan erilaiset vaatimukset ja oletukset asioissa. Perheen isällekin taisi maistua ihan punainen maito ja makkara.
Tuohon aikaan pensa oli halpaa kuin makkara joten ihan mekin todella köyhä maalaisperhe ajeltiin paljon autolla hupimatkoja. Nauhuri oli mutta ei videokameraa.
Toisessa silmässä tippa, toisella yritin katsoa, näkyykö tuttuja. Tuosta videosta ei mennyt kauan siihen, että minä pyörähtelin juuri noissa maisemissa etsimässä parkkipaikkaa työsuhdeautollani. En muuten koskaan ollut asiakkaan luota myöhässä sen vuoksi, etten olisi löytänyt koloa, johon pysäköidä. Asuin Pohjoisrannassa, konttori oli Kaisaniemenkadulla ja asiakkaat pitkin pääkaupunkiseutua.
Helsingissä oli turvallista yöllä ja päivällä. Nykyisin en enää lähtisi kävelemään mereltä merelle keskustan läpi pikkutunneilla ehkä lievässä laitamyötäisessä. Tuossa filmissä muuten on kelmeä ja hiekkainen alkukevät - kesällä kaupunki oli ihan toisennäköinen.
En katsonut koko filmiä, mutta katson kyllä. Toivottavasti kurvaavat Kaivokadulta Keskuskatua pitkin Pohjoisespalle ja siitä ylämäkeen Lönnrotinkadulle ja Hietalahdentorille, jonka varrella olen myös asunut. Jostain syystä olen jäänyt kaipaamaan juuri tuota ajoreittiä.
Muutin Helsingistä pois pari vuotta sitten, ja vaikka kaipaankin kaupunkia vielä vuosituhannen vaihteesta, en missään tapauksessa muuttaisi takaisin. Euroopassa on muitakin kaupunkeja, joiden henki on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videon alussa näkyy Siljan laiva satamassa. Mikäköhän paatti oli 1985? Ei kai se ollut se Estonian edeltäjä? Tai siis sama laiva, eri nimi. Oliko se Siljan vai Viikkarin alla, en muista enää.
Oli vanha kunnon Silja Line eikä mikään helvetin Tallink.
Laiva on joko Finlandia, Silvia Regina tai Svea.
Taisi olla Viking Sally tuo, josta sittemmin Estonia tuli. Vuonna '87 heinäkuussa samaisella laivalla tehtiin se kuuluisaksi jäänyt kahteen saksalaiseen turistiin kohdistunut hyökkäys. Olin silloin kyydissä.
Siljan laiva se on tuossa videolla, eli ei Estonia.
Vierailija kirjoitti:
Hieno pätkä tuo 1985 video, ollaan näemmä uudehkon Peugeot 205:n kyydissä, käyntiääni kuulostaisi sitlä että on diesel versio. Olin 9.11.1985 täyttänyt 11 vuotta äskettäin.
Paljon tunnistin noita autoja tuolta videolta, suurin osa niistä tuossa vaiheessa alle 10 vuotta vanhoja. Miettikääpä miten vanhoja suuri osa autoista on tänä päivänä, jopa noita 80-luvun autoja näkee vielä silloin tällöin liikenteessä, esim. videolla näkyi Liftback Corolla jollaisen näin ihan pari päivää sitten liikenteessä :D
Yritin kuunnella autojen ja ratikoiden ääniä, mutta perheenisän purkanjauhaminen ja tenavan kailottaminen olivat liikaa.
Omalla tavallaan jännää että tuossa ehkä vilahtelee niitä poliitikkoja nuorena, Helsingin vihreitä yms, jotka tekivät sittemmin vuosikymmeniä ahkerasti töitä muuttaakseen Helsingin demografian nykyisen kaltaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Toisessa silmässä tippa, toisella yritin katsoa, näkyykö tuttuja. Tuosta videosta ei mennyt kauan siihen, että minä pyörähtelin juuri noissa maisemissa etsimässä parkkipaikkaa työsuhdeautollani. En muuten koskaan ollut asiakkaan luota myöhässä sen vuoksi, etten olisi löytänyt koloa, johon pysäköidä. Asuin Pohjoisrannassa, konttori oli Kaisaniemenkadulla ja asiakkaat pitkin pääkaupunkiseutua.
Helsingissä oli turvallista yöllä ja päivällä. Nykyisin en enää lähtisi kävelemään mereltä merelle keskustan läpi pikkutunneilla ehkä lievässä laitamyötäisessä. Tuossa filmissä muuten on kelmeä ja hiekkainen alkukevät - kesällä kaupunki oli ihan toisennäköinen.
En katsonut koko filmiä, mutta katson kyllä. Toivottavasti kurvaavat Kaivokadulta Keskuskatua pitkin Pohjoisespalle ja siitä ylämäkeen Lönnrotinkadulle ja Hietalahdentorille, jonka varrella olen myös asunut. Jostain syystä olen jäänyt kaipaamaan juuri tuota ajor
Muuten totta, mutta kuvatessa on marraskuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisessa silmässä tippa, toisella yritin katsoa, näkyykö tuttuja. Tuosta videosta ei mennyt kauan siihen, että minä pyörähtelin juuri noissa maisemissa etsimässä parkkipaikkaa työsuhdeautollani. En muuten koskaan ollut asiakkaan luota myöhässä sen vuoksi, etten olisi löytänyt koloa, johon pysäköidä. Asuin Pohjoisrannassa, konttori oli Kaisaniemenkadulla ja asiakkaat pitkin pääkaupunkiseutua.
Helsingissä oli turvallista yöllä ja päivällä. Nykyisin en enää lähtisi kävelemään mereltä merelle keskustan läpi pikkutunneilla ehkä lievässä laitamyötäisessä. Tuossa filmissä muuten on kelmeä ja hiekkainen alkukevät - kesällä kaupunki oli ihan toisennäköinen.
En katsonut koko filmiä, mutta katson kyllä. Toivottavasti kurvaavat Kaivokadulta Keskuskatua pitkin Pohjoisespalle ja siitä ylämäkeen Lönnrotinkadulle ja Hietalahdentorille, jonka varrella olen myös asunut. Josta
Lisää että luulin kyllä itsekin kevääksi.
Vierailija kirjoitti:
Omalla tavallaan jännää että tuossa ehkä vilahtelee niitä poliitikkoja nuorena, Helsingin vihreitä yms, jotka tekivät sittemmin vuosikymmeniä ahkerasti töitä muuttaakseen Helsingin demografian nykyisen kaltaiseksi.
Minä taas mietin, että mitäköhän tytöstä tuli. Olen suunnilleen saman ikäinen. Vaikutti iloiselta ja fiksulta ja vanhemmat uudehkolla autollaan ja vhs-nauhurillaan kohtuullisesti toimeentulevilta ja asiallisilta. Veikkaan että hyvin kävi lapsellekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisessa silmässä tippa, toisella yritin katsoa, näkyykö tuttuja. Tuosta videosta ei mennyt kauan siihen, että minä pyörähtelin juuri noissa maisemissa etsimässä parkkipaikkaa työsuhdeautollani. En muuten koskaan ollut asiakkaan luota myöhässä sen vuoksi, etten olisi löytänyt koloa, johon pysäköidä. Asuin Pohjoisrannassa, konttori oli Kaisaniemenkadulla ja asiakkaat pitkin pääkaupunkiseutua.
Helsingissä oli turvallista yöllä ja päivällä. Nykyisin en enää lähtisi kävelemään mereltä merelle keskustan läpi pikkutunneilla ehkä lievässä laitamyötäisessä. Tuossa filmissä muuten on kelmeä ja hiekkainen alkukevät - kesällä kaupunki oli ihan toisennäköinen.
En katsonut koko filmiä, mutta katson kyllä. Toivottavasti kurvaavat Kaivokadulta Keskuskatua pitkin Pohjoisespalle ja siitä ylämäkeen Lönnrotinkadulle ja Hietalahdentorille, jonka varrella olen myös asunut. Josta
"Muuten totta, mutta kuvatessa on marraskuu."
Ohhoh. Katsoin, että puissa ei (vielä) ollut lehtiä ja ihmiset olivat välikausivaatteissaan. Syytän sitä tippaa, joka sumensi näköni ainakin toisesta silmästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan ole mikään perus duunariperhe kun on VHS-nauhuri jolla kuvaillaan jo 1985. Ne oli todella hinnakkaita siihen aikaan. Varmaan keskiluokkaa ovat. Aika hassullehan tuo sillä tavalla tuntuu että keskiluokkainen perhe ajelee autolla lauantaina kaupungilla huvikseen. Nykyään on ihan erilaiset vaatimukset ja oletukset asioissa. Perheen isällekin taisi maistua ihan punainen maito ja makkara.
Keskiluokkainen perhe lauantaina 2025: lapsen viulu-treenit, äidin spinning ja isän jalkapallotreenit. Illaksi elokuviin ja yöksi vaikka hotelliin.
Keskiluokkainen perhe lauantaina 2025: lapsi istuu takapenkillä, isä ajaa ja äiti istuu etupenkillä. Ajellaan autolla Helsinkiä ja lopuksi mennään limpparille ja kotiin katsomaan Napakymppia.
Isoin ero kasariin ja nykypäivään on se että kasarilla ihmiset odotti tulevaisuudelta parempaa. Nykyään vain murehditaan että uskaltaako hengittää ettei maapallo tuhoudu.