Vinkkejä valtataisteluun uhmaikäisen kanssa??
Hei,
Tätä on kysytty varmaan miljoon kertaa, mutta kun ihan pikku auringonsäteeni on muuttunut pikku monsteriksi, joka saa kirkuu raivokohtauksen vallassa monta kertaa päivässä ja ihan tahallaan testaa äidin hermoja.
Muuten tämä menisi, mutta päiväkotimatkat ovat ihan painajaista. Meillä on muutenkin aika pitkä matka kahdella ratikalla ja pieni kävely kummassakin päässä. Yksin minulla menee matkaan noin 35-45 minuuttia, lapsen kanssa noin puolitoista tuntia tai yli.
Ensin puetaan haalaria päiväkodissa ja raivotaan pitkin lattioita 20-30 minuuttia. (En yksinkertaisesti saa vaatteita nopeammin sätkivän lapsen päälle). Sitten päiväkodin edessä lumikasoissa tai lätäköissä menee 10-20 minuuttia, joka päättyy kirkumiseen, kun kannan pikkumiehen ratikkaan. Ratikkamatkasta vähintään puolet (15-20 minuuttia) kiljutaan ja potkitaan kanssamatkustajien iloksi. Pahin on vielä edessä ratikkapysäkiltä kotiin on noin 400 m, joka pitäisi kävellä. Tämä meni viime vuoden puolella vielä hienosti, mutta nyt herra ei haluaa itse päättää, mihin kävellään vai kävelläänkö ollenkaan. Maanittelemalla, komentamalla, houkuttelemalla ja loppujen lopuksi kantamalla taas kirkuvaa kaksivuotiasta 400 m kuluu puoli tuntia tai yli.
Olen ihan uppunut sekä henkisesti että ruumiillisesti, kun päästään kotiin. Mitä ihmettä teen. Rattaiden käytöstä luovuimme, kun pikkuherra ei niissä pysynyt ja huusi kuin syötävä pari kolme matkaa putkeen, kun köytin remmeillä kiinni. Välillä tämä kävely meni jo hyvin... Mitä ihmettä teen? Kantaminen on todella raskas vaihtoehto, kun lapsi painaa reilut 13 kg ja potki ja sätkii tai roikkuu velttona liukkaissa haalareissa. En jaksa enää valitella työjakkupukuun osuvista kurasaappaiden potkuista...
PS. Lapsi on kuulemma tosi kiltti päiväkodissa siihen asti kun tulen. Samoin illalla kotona, kun viimeisestä rappukäytäväraivarista on selvitty. Ei siis kai täysin häiriintynyt.
Kommentit (8)
Lapsi taitaa olla tosi väsynyt hoitopäivän jälkeen, ja 2-vuotiaalle 1½tunnin matka on aikamoinen rasitus hoitopäivän päätteeksi. Sinun sijassasi ottaisi rattaat suosilla (tai tässä tapauksessa pakolla) käyttöön. Eli että lapsi saa sitten kävellä, kun se käveleminen oikeasti sujuu mallikkaasti.
Toivottavasti noin pitkä hoitomatka ja -päivä ei jatku teillä kauan? Eihän tuota kestä aikuinenkaan.
Rattaista sen verran, että meillä auttoi, kun EN laittanut lasta kiinni. Istui sen jälkeen rattaissa kuin tatti. Eli valjaat vain suunnattomasti ahdistivat (tietysti turvallisuuden takia olisi parempi, että olisivat kiinni).
2-vuotias on vielä niin pieni ettei kannata tehdä siitä kotimatkasta mitään suurta showta vaan sinä päätät miten mennään ja toimitaan.
Lätäköitä ja muita toki kiva tutkia mutta tuossa vaiheessa on jo syytä kiirehtiä kotiin määrätietoisin ottein - vaikka huutoa kuuluisi.
Se mikä helposti vaikuttaa uhmalta on melko usein silkkaa väsymystä eli väsymys ruokkii uhmaa.
Uhmakohtauksille pitää antaa sijansa mutta tuskin kotimatkalla, silloin pitää päästä kotiin tuttuihin kuvioihin ja syömään!
Lapsethan ovat vieraskoreita joten mitään ihmeellistä ei ole siinä että kiukuttelu alkaa kun vanhempi tulee paikalle ts. sinussa ei siis ole mitään vikaa, lapsi ei vaan halua paljastaa todellisia tunteitaan niille tuntemattomille - eikä osaakaan.
Jos se katkaisisi tuon päiväkotimatkan kierteen, ehkä raivoaa ihan tottumuksesta tietyissä tilanteissa?
Tai kun menet hakemaan, anna jotain pientä välipalaa pukemisen yhteydessä? Jos onkin nälkä?
Meillä myös on melkoinen show päällä kun haen tyttöäni 3v päiväkodista, tosin on vain aamut siellä. Se on myös jotain huomionhakemista, ja äidin ikävää, mikä purkautuu noin. Olen vaan laittanut rattaisiin (pienempi sisarus ja tuplat käytössä), antanut maitoa eka evääksi kun ulos päästään. Meillä ei vaan ole noin pitkää matkaa, mutta tuppaan käydä kävelemässä hakureissun yhteydessä. Saa nukkua päiväunia vaikka rattaissa, tai levätä hieman. Ja jos on kovin riehu päällä, niin sitten poiketaan pihan tai leikkipuiston kautta, ja vähän riehutaan ylimääräistä energiaa pois. Näin kesän tullessa ja iltojen valoistuessa voi hyvin olla pihalla samaa syssyä pienen välipalan avulla varsinkin. Ehkä teillä on siinä päiväkodin yhteydessä tai lähellä jotain ulkoilumaastoa? Tai voitko kävellä kotiin koko matkan jos otat ne rattaat sittenkin?
Teillä on myös hieman nuorempi kuin 3v? Sekin on ollut meillä, että 2-3v tyttömme oli rasittavimmillaan. Ei suostunut rattaisiin eikä kävelykään sujunut, ja kaikki piti testata ja joka kivi kääntää, eikä tiennyt itsekään mitä halusi oikeasti. Asiat vaan tehtiin sitten niin kun äiti halusi. Rutiini tässä taisi auttaa... mut jos rutiini rikkoontui, niin sitten taas oli paha. Nukenrattaat, polkupyörä jne auttaneet meillä vähän tota liikkumispuolta.
Meidän lapsista huomaan että jos tarhassa on lounas maistunut huonosti niin kotimatka väsyttää ja kiukuttaa. Toiseksikin lapsi ehkä on " skarpannut" hoidossa ja kun oma rakas tuttu äiti tulee, niin lapsi heti ensin päästää höyryt pihalle ja se ilmenee tuollaisena ylimitoitettuna raivarina... Meidän kokemusten perusteella ehdottaisin kolmea juttua:
- Edellisen vastaajan mainitsema pikku välipala on minustakin hyvä idea. Jos lapsi saa heti kun tulet hakemaan, vaikka pukemisen yhteydessä syödä jotain pientä niin se voisi tosiaan auttaa.
- Onko mahdollista ottaa rattaat, vaikka sateenvarjorattaat mukaan tarhareissulle. Ei tarvitsisi väsynyttä lasta maanitella kävelemään eikä kantaa.
- Meillä on monesti tuollaisessa tilanteessa auttanut kun en ole kiinnittänyt raivoon mitään huomiota vaan alkanut puhua ihan muita lasta kiinnostavia juttuja: (" Katsotaanpas onko se rakennustyömaa vielä matkan varrella? Arvaa mitä kivaa tehdään kotona tänä iltana? jne...)
Uhmaikäisen kanssa joutuu välillä tosi koville, ihan kuten kuvasit. Tuo on ihan normaalia, että on päiväkodissa kuin pieni enkeli, mutta äitiä uhmataan täysillä. Äiti on läheisin ja rakkain :)
Tässä on minusta hyvä linkki aiheeseen:
http://jkk.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja…
Oma 2-vuotiaani tahtoo kaiken päinvastoin kuin äiti ja tahdot ovat jatkuvasti vastakkain. Mutta silti äiti on äärimmäisen tärkeä. Jos menen toiseen huoneeseen kotona, lapsi saattaa juosta perässä huutaen onnettomana " Äiti, missä sinä olet?" ja ryntää syliin. Ja samassa kun on syliin päässyt, menee uhma päälle.
Taistelussa meillä toimii (ei aina, mutta aika usein) juuri tuo edellisen mainitsema huomion kiinnitys muualle. Meillä auttaa myös se, että selittää asioita, esim. parkkipaikalla ei saa juosta, koska se on vaarallista.
Välillä auttaa myös se, että lapsi saa valita, miten tehdään. Esim. parkkipaikalla kuljetaan käsi äidin kädessä tai sylissä. Muita vaihtoehtoja ei ole, vaikka juosta tahtoisikin. Välillä sitten kannan huutavaa ja sätkivää lasta.
Kun nähdään eron jälkeen, koetan viettää pienen rauhallisen hetken hänen kanssaan ennen pukemisia tms. Halataan, jutellaan vähän ja kerron, kuinka kiva on tavata ja kysyn, mitä kuuluu. Joskus onnistuu ja toimii, joskus ei.
Toivottavasti löydät teille sopivat konstit. Oikein paljon jaksamista sinulle!
Mupsi
Meillä, tosin just 4v täyttäneellä, tarhan lahtövitkuttelut on saatu minimiin, kun uhkasin, että jos ei vaatteet mene päälle sovinnolla tai juostaan karkuun pihalla, ei sinä iltana tarvitse katsoa pikkukakkosta. Kerran tai kaksi olen ukaasin toteuttanut ja nyt ei tarvitse kuin muistuttaa asiasta, niin johan muksu rauhoittuu. Kaksi vuotias on tosin vielä vähän pieni huomaamaan asiayhteyden ja ei taida olla muutenkaan vielä kiinostunut tuota elektronisesta lapsenvahdista. Rattaita minäkin suosittelen, vaikka kuinka lasta asia kiukuttaisi. Valjaat päälle niin ei ole putoamisen vaaraa. Meillä pojat on inhonneet valjaita, mutta kun olen antanut vaihtoehdoiksi istua nätisti tai laitetaan valjaat, ovat istuneet. Tietysti joku kerta asiaa on pitänyt kokeilla, mutta kun itse on määrätietoinen, niin kyllä lapsi alistuu / tottuu rutiiniin. Joskus kiukuttelu rattaissa on unohtunut, kun olen harrastanut pientä " pelleilyä" eli keikuttanut rattaita eri suuntiin tms. Pieni välipala voi olla paikallaan, jos kello on jo paljon. Sekä huomion kiinnittäminen muualle. Viimeiselle kotipätkälle voisi kokeilla jotain kilpailua: kumpi on ensin tuon talon / lyhtypylvään luona tms. Ihmeesti ainakin meillä on väsymys unohtunut ja matka joutunut.
Voimia sinulle!
Taidan harkita rattaita ja välipala tai ainakin juominen ennen matkaa on hyvä idea. Huomasin, että kotiin tullessa aika janoinen.
Totuus on, että meillä on ikävän pitkä kotimatka, koska jouduttiin vaihtamaan allergiapäiväkotiin. Ymmärtäähän sen, että kaksivuotiaalta menee hermot, kun joka päivä joutuu puolentoistatunnin reissulle pitkän päiväkotipäivän päätteeksi. Mitä myöhemmin haen sitä pahempi kiukuttelu ja ruuhkaisempi ratikka.
Kiitos vielä kannustuksesta. Yritän taas tsempata. Kallis vaihtoehto jota myös harkitsen on toinen auto perheeseen (toisaalta ihan järjestöntä kantakaupunkialueella).