Mietinpä tänään tällaista (ruumiillisesta kurituksesta)

Sanoo hän! Uskomatonta puhetta nuorilta vanhemmilta 2007!

Mutta omahan elämänne! Sitä niittää mitä kylvää!

Vierailija:

...kantaa niin syvää huolta lapsen oikeuksista, ettei maailmassa enää mitään muuta olekaan! Lässyttävät äidit perhekerhoissa koittavat " puhua" nätisti Amalia-Amandalleen, miksi Niilo-Petteriä ei saa lyödä mutta Amalia siitä vähät välittää, venkuilee ja virnuilee itseensä tyytyväisenä- saattaapa vielä lyödä äitiäänkin kun tämä on " tyhmä" . Siitä alkaa taas uusi lässytyskeskustelu...ja kaikki tämä olisi vältetty, jos äiti olisi alunperin tuominnut kovasanaisesti tyttönsä teon eikä jäänyt lässyttämään.

Moni äiti on kirjoittanut väsyneensä leikki-ikäiseensä, joka esim. vaatteita puettaessa POTKII JA PUREE aikuista. Miksi tähän eivät " oikeusaktivistit" puutu?? Tuntuu usein, että nykykasvatuksen mukaan aikuiselle saa tehdä mitä vaan ilman seurauksia (fyysinen pahoinpitely, rumien puhuminen, vieraille haistattelu) mutta aikuinen ei saa koskaan menettää malttiaan tai sanoa että nyt jumalauta loppuu tuo touhu. Maailma ei toimi noin, siksi on edesvastuutonta näyttää lapselleen että äiti ei suutu, äiti on jatkuvasti kärsivällinen, äiti ei korota ääntään...

Itse tuomitsen kaiken fyysisen väkivallan, mutta lässyttämiselläkin on rajansa. Meidänkin perhekerhossamme käy äiti, jonka 2,5-vuotias tyttö raapii, tönii, kuristaa (sellainen raipas halausote) muita lapsia. Ainoa mitä tytölle sanotaan, on " Hyi Anna, ei noin saa tehdä. Pyydäpä anteeksi" . Sitten lapsi halaa (kauhusta kankeaa) uhriaan ja kaikki on hyvin. Itse en sulata lapsiltani väkivaltaa ketään kohtaan, en toisia lapsia, aikuisia tai eläimiä. Tuonkin tytön äiti voisi laittaa lapsensa hetkeksi jäähylle, tai jos se ei auta, välitön poistuminen kerhosta. Kyllä se jossain vaiheessa menisi lapselle kaaliin ettei ketään pahoinpidellä. Kotona sitten voi keskustella miltä toisesta tuntuu kun kohdellaan niin.

Ja nekin tapaukset ovat uskomatonta kuultavaa, että lapsi potkii ja puree kun häntä puetaan. Kyllä siinä vaiheessa on luvallista vaikka huutaa sille lapselle että väkivalta saadaan loppumaan, sitten myöhemmin keskustellaan miksi niin ei saa tehdä ja mitä siitä seuraa (jäähy / sisällä pysyminen jos lapsi haluaisi ulkoilla / lelun laittaminen jäähylle / nätistä pukemisesta jokin palkkio, esim. tarra).

Minäkään en pidä luonnollisena sitä ettei äiti saisi ollenkaan näyttää suuttumustaan jos lapsi tahallaan käyttäytyy huonosti, kyllä myös negatiiviset tunteet kuuluvat elämään. Loukata ei tietenkään saa (sanatkin voivat satuttaa lähtemättömästi), mutta ei se huutaminen lasta satuta jos on pakko saada jokin toiminta välittömästi loppumaan. Sitten voidaan keskustella käytöksestä enemmän ja joskus pyydän anteeksikin jos tuntuu että huusin tarpeettoman paljon tai sanoin jotain tyhmää.

jotka tulevat toimeen lapsen kuin lapsen kanssa ilman fyysisiä toimia. Mukava kuulla, että joku sellainenkin maailmassa on, mutta kyllä meissä vanhemmissa on hyvinkin erilaisia tapauksia aivan kuten lapsetkin ovat kaikki erilaisia. Todellakin kaikkien pinna ei veny yhtä pitkälle, kaikkien tavat vedota lapseen verbaalisesti eivät ole yhtä onnistuneita. Kaikissa perheissä mikään jäähypenkki ei toimi!



En ymmärrä miksi teidän hyveellisten, täydellisten mammojen pitää esittää absurdi väite AINA kun luunapeista ja tukkapöllyistä on kyse, että niillä rankaiseminen merkitsisi sitä ettei lapsi saa rakkautta!!! Ihan sama kuin sanoisitte, että jos äiti ei imetä lastaan 6 kk niin hän ei rakasta sitä. Uskomatonta!



Hakkaaminen ja selkäsaunojen antaminen on ehdottomasti väärin ja tuomittavaa, mutta jos kaikki muut keinot on käytetty, niin luunapin antaminen ei taatusti aiheuta sitä, että lapsesta kasvaa väkivaltainen luuseri joka potkii mummoja ja vetää huumeita. Syyt ovat takuulla jossakin muualla. Aivan kuten muutoinkin ihmisen persoonallisuus on monen tekijän summa!



Ettei vaan olisi niin että nämä samaiset tukkapöllyjen tuomitsijat olisivat niitä kirottuja imetysfanaatikkoja, joiden elämän pääasiallinen sisältö taitaa olla muiden saaminen tuntemaan itsensä maailman huonoimmiksi äideiksi - itse pääsevät pröystäilemään imetyksillään ja täydellisillä humaaneilla kasvatusmetodillaan.



terveisin,

kahta lasta parhaansa mukaan imettänyt ja kasvattanut paska äiti, joka äärimmäisessä tapauksessa turvautuu myös luunappiin ja tukistamiseen

hyvästä vastauksesta!!!

Ajattelen aivan samoin kuin sinä.

Fyysisen kurituksen käytössä pettää mielestäni myös se logiikka, että lyömällä opetetaan, ettei ketään saa lyödä. Näin olen nähnyt ja kuullut tapahtuvan. Mitä lapsi silloin oikeasti oppii? Että vahvempi saa kyllä löydä heikompaansa.

En voi myöskään ymmärtää sitä, kun jotkut sanovat, että toiset lapset " vaativat" väkivallan käyttöä. Ja pah! Yksi lapsistamme on todella vaativa luonne, ollut sitä jo synnytyslaitokselta asti. Hänen kanssaan arki sujui parhaiten, kun oli selvät rajat. Jos ei toiminta pysynyt näiden rajojen sisällä, mentiin jäähylle. Yhtä ainoaa kertaa ei ole käytetty fyysistä väkivaltaa. Itseäni on piiskattu ja uhattu hylkäämisellä ja päätin jo lapsena, että omat lapseni eivät ikinä tule kokemaan samaa. Keinoista, joilla minut kasvatettiin, kasvoi hyvin epäluuloinen ihminen, en voinut turvautua vanhempiini. Omasta " vaativaluonteisesta" lapsestani taas näen, että hän luottaa meihin vanhempiin täysin.

Lapsemme on edelleen vaativa luonne, mutta arki sujuu suhteellisen mukavasti, kun säännöt on selvät.

Kaikki johtuu siitä kun vanhemmilla ei ole aikaa olla lastensa ja nuortensa kanssa!

Joko niin paljon töitä tai juhlitaan, näkee myös IP:ssä!

Lapset ovat hunningolla ja pelaavat ja katsovat huoneissaan TV:tä.

Onneksi ruumiillinen kuritus on edes kielletty! Mutta kyllä sitä edelleen tapahtuu. Kun ei ole aikaa ja mielenkiintoa keskustella lopulta lyödään ja saadaan tottelemaan.

Sittenpä kylässä, tarhassa, koulussa ja PI:ssä olemme ihmeissä kun lapsi ei usko lainkaan sanomista ja keskustelua. Selvästi odottaa että entäs sen jälkeen, mitä teet!

Onhan jo tullut tapauksia että on varmaan jo pienenä lyöty ja uskaltavat tehdä ilmoituksen - keitä ei vielä täysin ole nujerrettu!

Sama kuin perheväkivallassa, harvalla sieltä on voimaa lähteä kun ei enää itsetuntoa!

ei tarvitse olla kasvatusalan ammattilainen pystyäkseen olla lyömättä tai kurittamatta lasta fyysisesti



vai pitääkö sinun olla lainoppinut/valvoja, jotta osaisit olla tappamatta/varastamatta/tuhoamatta toisen omaisuutta?



imetyksen keston kanssa tällä tuskin lienee muuta yhteyttä kuin se, että koet itse jonkinsortin syyllisyyttä tai alemmuuden tunnetta näiden asioiden edessä

Kylläpä kauniisti 38, ihan kuin minun kynästä! Piti oikein katsoa ettenhän tätä ole kirjoittanut kun jo jotain kirjoitin!

Noin kasvaa hyviä lapsia, jotka uskovat puhetta muuallakin!

Luottavat vanhempiinsa kaikissa asioissa ja uskaltavat keskustella pahemmistakin asioista!

Onnea valitsemallasi tiellä! Ei näin ajattelevien tarvitse olla " tiukkapipoja!" Rakkautta ja rajoja!

Koskaan ei ole ollut uhmaa, ei ole itketty/potkittu kaupoissa jne. Olen tosi tyytyväinen että olen saanut kasvatettua hienot lapset. Tukistus ja aiemmin remmikin oli keinoina.

että homous ei enää ole kiellettyä tai sairaus. Ei se montaa sukupolvea ole ollut laillista ja sallittua. Nyt ne homot rällästää valtoimenaan ja pilaa meidän lapset.

Koskaan eivät vanhempamme tukistaneet, nipanneet tms. Eivätkä he myöskään huutaneet kuin joskus harvoin. Meillä oli tiukat rajat ja niitä kyllä testailtiin välillä, mutta palattiin sitten ruotuun ilman em. keinoja.



T. kurissa ilman väkivaltaa kasvanut

Oma lapseni on ollut toistaiseksi niin kiltti, ettei ole tarvinnut harkita voimakeinoja...



Mutta oma kokemukseni on seuraava:



Vanhempani erosivat, kun olin 7-vuotias. Asuin äidin luona, mutta suhde isäänkin oli tiivis. Äitini karjui lähes joka päivä, olen saanut vyöllä piiskaa esim aina kun sain kokeesta 8,5 tai vähemmän. Äitilläni ei ollut kovin suurta auktoriteettia, tai siis se perustui pelkoon. Minun oli pakko päntätä kokeisiin ja ruveta tällaiseksi hiton ylisuorittajaksi, koska mun oli PAKKO saada kiitettävä kokeesta. Vieläkin monissa asioissa miellytän äitiä, ettei se vaan suutu. Sitten teini-iässä se kääntyi sellaiseksi, että aloin lyömään takaisin. Tai lähinnä potkin, kerran melkein kirjahylly kaatui äitini päälle.



En muista, että isäni olisi koskaan kurittanut minua. Silloin, kun isä korotti ääntään, jos me sisarukset tapeltiin, se äänen korotus riitti. Jotenkin rupes vaan nolottamaan.



Ja sitten kolmas esimerkki on äitini äiti, joka alkoi kasvattamaan lapsiaan jo vauvana luunapeilla. Siis jos puolivuotias vauva ryömii lattialla ja koskee kukkaan, luunappia antoi. Ja antoi uudestaan, kunnes vauva tajusi, että ei kannata mennä koskemaan... Ja koska omaa äitiäni on kasvatettu noin, äiti perusteli omaa toimintaansa tällä sukupolvien ketjulla.



Todella toivon, että minä saan tuon ketjun katkaistua. Muutenkin olen funtsinut, miksi kohtelisin omaa lastani huonommin, kuin toista aikuista. (Vaikka siis aikuiselta voi olettaa jo valmiiksi opittuja käytöstapoja...) Miksi en korjaa lapsen huonosti olevaa rukkasta, vaikka itse korjaan hanskani paremmin heti kun vähänkin kutittaa? Minulla ainakin äidin kuritusmenetelmät romahduttivat äitini arvoa omissa silmissä. Miksi haluaisin kasvattaa lapseni pelkäämään minua? Ja sekin seikka ois hyvä muistaa, että jos lapsi on väkivallalla peloteltu, hän ei uskalla (tai mä en ainakaan pienenä uskaltanut) myöntää tai kertoa, jos oli tapahtunut jotain vahinkoa, edes rikkonut lasin.



Omalla lapsellani on ikää vajaat 2 vuotta, joten aikaista sanoa, miten mun käy. Toistaiseksi pelkkä puhe on auttanut...

Mutta nyt tuntuu mahtavalta huomata, kuinka lapsi luottaa minuun. Miksi minä rikkoisin sen luottamuksen? Ainakaan tietoisesti?