Muistini on todella huono. Lopetin alkoholin, tupakan, kofeiinin ja sokerin. Auttaako?
Lopetin runsaan alkoholin käytön, runsaan tupakoinnin ja kahvin litkimisen. Jätin epäterveelliset ruokailutottumukset, juon vettä ja ulkoilen jonkin verran.
Olen nuori mutta muistini on ollut niin huono, että takeltelen sanoissani koska en muista sanoja joka turhauttaa itseäni, en muista välttämättä mitä juuri keskustelin jonkun ihmisen kanssa ns. punainen lanka katoaa päästäni aika nopeasti. Huomaan siis huolestuttavan paljon kongitiossa vaikeuksia. Voi olla että se ei siitä parane mutta pakko se on yrittää.
Toivon kovasti, että aivoni voisivat tulevaisuudessa paremmin. Olen aivan liikaa rasittanut niitä väärillä tavoilla.
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa auttaa, jos olet nuori, niin tuskin olet ehtinyt esim. juomisella saada aivoihin aikaan semmoisia vaurioita, että vaikuttaisi muistiin ja ajatteluun. Jos kyseessä on keskittymisvaikeus, niin sitten tietysti ainakin runsas kofeiini voi sitä pahentaa, kun ei mieli malta keskittyä ylikierroksilla. Terveelliset elämäntavat on toki hyvä aivoille ja muullekin keholle, mutta tuskin ne tuota ongelmaa ratkaisee.
Niin, olen pohtinut mistä tämä johtuu. Kuitenkin kyllä minä ihan normaali lapsi ja nuori aikuinen olin. Muistan, että muistin hyvin ja olin sanavalmis.
Nyt kuitenkin jopa epäilen välillä suustani tulevia sanoja, ovatko ne edes oikeita sanoja. Se on tosi hämmentävää. Keskustelut jää osaltani aika köyhiksi kai koska en vain tiedä miten kertoa ja ilmaista itseäni sanoin. Pää lyö tyhjää. Ajatukset kyllä toimivat, oikein hyvin. Kuitenkin ulkomaailma on minulle hankala enkä vain oikein muista, en ole enää kiinnostunut oikein edes mitä ympärillä tapahtuu tai kiinnostunut edes näkemään ketään. En vain jaksa. Se välillä itkettää koska eihän sekään nyt normaalia ole että täysin erakoituu.
Minulla on ollut vakavia masennuksia ja useita lääkkeitä siihen. Olen nykyään kuitenkin kunnossa ja voin ihan hyvin. Ainoastaan tuo kongitio häiritsee. Ap