80-luvulla lapsuutta viettäneet, osallistuiko teillä vanhemmat jotenkin lasten harrastuksiin?

Eivät osallistuneet mihinkään lasten tekemisiin tai leikkineet meidän kanssamme. Ei siis todellakaan mitään rahallista avustamista. No, uimalippu maksettiin eli sen sain sillon tällöin.

Omissa harrastuksissa ei rahankeruuta ollut, vanhemmat maksoivat harrastusmaksut ja kuljettivat tarvittaessa.

Veli pelasi jääkiekkoa ja siellä oli kyllä kaikenlaista rahankeruuta ja talkoovuoroa ties missä tapahtumassa ja tilaisuudessa.

Ei minulla ollut mitään varsinaista harrastusta, joka maksaisi. Äitini sain töistä vapaalippuja uimahalliin jossa kävin sitten uimassa. Ei todellakaan kuskattu mihinkään milloinkaan. 

Ei. Odotettiin omatoimisuutta. Harrastuspaikalle mentiin ensimmäillä kerralla yhdessä ja sen jälkeen paikalle piti osata mennä itse. Riippuen paikasta se oli joko bussilla tai apostolinkyytiä/pyörällä. Todellakaan mihinkään kuskattu autolla.

Elin lapsuuttani ja nuoruuttani 1970-80 -luvuilla. Vanhempani eivät osallistuneet lainkaan harrastuksiini. Pyöräilin 10 kilometriä suuntaansa treenipaikalle. Kilpailumatkoille tein itse eväät mukaan ja aamuviideltä lähdin polkemaan kokoontumispaikalle taas sen 10 kilometriä. Harrastin myös kilpapyöräilyä. Olin 25 kilometriä kotoani kun rengas pamahti kauheassa ukkosmyrskyssä enkä saanut tyttönä tuubirengasta laitettua yrityksistäni huolimatta vanteelle. Etsin puhelinkioskin, josta soitin isälle jospa hän tulisi autolla hakemaan. Mutta ei hän jaksanut lähteä. Hirveässä sateessa sitten istuin asfaltilla ja venytin tuubia vanteille sormet verissä. Sain kun sainkin renkaan laitettua ja matka jatkui märkänä kuin uitettu koira. 

Vanhemmat maksoivat kulut, kuljettivat tarvittaessa treeneihin ja osallistuivat jopa valmennukseen. Kisoihin aina välineiden huolto. Tämä 80-luvun loppu/90-luvun alku.

Ei ollut harrastuksia. Pyöräilimme yhdessä muutaman kerran kesässä. Talvella hiihdimme joskus yhdessä. Sama oli 70-luvulla.

Isä kuskasi mut autolla kerran viikossa ratsastustunnille ja istui sen ajan autossa. Tallille oli pitkä matka, olin 7-vuotias. Jos talli ois ollut edes vähän lähempänä niin oisin saanut mennä sinne itse pyörällä tai kävellen. Vähän vanhempana sitten ajelin pyörällä kaikkialle, ei puhettakaan kuskaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Elin lapsuuttani ja nuoruuttani 1970-80 -luvuilla. Vanhempani eivät osallistuneet lainkaan harrastuksiini. Pyöräilin 10 kilometriä suuntaansa treenipaikalle. Kilpailumatkoille tein itse eväät mukaan ja aamuviideltä lähdin polkemaan kokoontumispaikalle taas sen 10 kilometriä. Harrastin myös kilpapyöräilyä. Olin 25 kilometriä kotoani kun rengas pamahti kauheassa ukkosmyrskyssä enkä saanut tyttönä tuubirengasta laitettua yrityksistäni huolimatta vanteelle. Etsin puhelinkioskin, josta soitin isälle jospa hän tulisi autolla hakemaan. Mutta ei hän jaksanut lähteä. Hirveässä sateessa sitten istuin asfaltilla ja venytin tuubia vanteille sormet verissä. Sain kun sainkin renkaan laitettua ja matka jatkui märkänä kuin uitettu koira. 

Minulle on jäänyt mieleen eräs kotimatka kun oli kovan pakkasen ja kovan tuulen yhdistelmä. Olin varma että kuolen sinne lumihankeen. En meinannut jaksaa enää askeltakaan ja aloin katsella että mihin kohtaan on hyvä tuupertua. Juuri silloin naapuri sattui kohdalle autollaan ja kysyi haluaisinko kyytiin. 

Kun pyysin, että saanko mennä pihalle leikkimään 5-vuotiaana, sain heti molemmilta vanhemmilta viinapullosta päähän ja sanoivat vain, että menisin töihin. Vieläkin on kuhmu päässä ja kalloni haljennut. Olen kuitenkin heille kiitollinen, koska tällöin en erehtynyt humpuukiin, kuten jalkapalloon tai jääkiekkoon, vaan sain rakennettua talouteni kuntoon. Tämä oli tosin vuonna 1979,999 joten tuskin tämä tarina kelpaa. 

Vierailija kirjoitti:

Elin lapsuuttani ja nuoruuttani 1970-80 -luvuilla. Vanhempani eivät osallistuneet lainkaan harrastuksiini. Pyöräilin 10 kilometriä suuntaansa treenipaikalle. Kilpailumatkoille tein itse eväät mukaan ja aamuviideltä lähdin polkemaan kokoontumispaikalle taas sen 10 kilometriä. Harrastin myös kilpapyöräilyä. Olin 25 kilometriä kotoani kun rengas pamahti kauheassa ukkosmyrskyssä enkä saanut tyttönä tuubirengasta laitettua yrityksistäni huolimatta vanteelle. Etsin puhelinkioskin, josta soitin isälle jospa hän tulisi autolla hakemaan. Mutta ei hän jaksanut lähteä. Hirveässä sateessa sitten istuin asfaltilla ja venytin tuubia vanteille sormet verissä. Sain kun sainkin renkaan laitettua ja matka jatkui märkänä kuin uitettu koira. 

VALETTA JOKA SANA. Mene pois ja ota lääkkeesi. 

Mun äidillä ei ollut edes ajokorttia. Menin harrastukseen vaihtamalla 3 eri bussia ja kävelymatkaakin tulinihan reippaasti silti. Äiti antoi kyllä rahaa busseihin ja harrastuksiin.

Maksamalla ja viemällä paikalle ja kotiin.

Minulla ja veljelläni partio ja musiikkitunnit. Aina vietiin ja haettiin, aina kotona vanhemmat ottivat aikaa osallistua musiikin harjoitteluun, ihan samalla tavalla kuin läksyjentekoon ja kokeisiin harjoittelemiseen. Tämä kaikilla tuttavillanikin. Kerran viikossa käytiin kirjastossa, joten tässä voin lukemisenkin laskea kolmanneksi harrastukseksi, sekä veljelleni että minulle. Alku hyvin, loppu hyvin. 

Joo, osallistui. Vittuilemalla siitä, että kuinka paljon rahaa kuluu, kun joutuu hankkimaan uusia liikuntavermeitä.

Ei millään tavalla muuten kuin korkeintaan sanomalla "taasko sitä pitää mennä palloa potkimaan olisi tässä kotonakin tekemistä".

Ei. Tyttöjä. Valokuvaus, keramiikka, tanssitunnit harrastuksia

Serkuilla osallistui kun pelasivat jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kyytejä etc

Olisin voinut harrastaa vaikka mitä, vanhempi olisi maksanut. Mutta tykkäsin olla kotona harrastelemassa ja liikuntaa itsekseen. En tykännyt lasten kerhoista tai joukkuejutuista. Oli kauheaa kun väkisin työnnettiin lapsille leirejä ja harrastuksia. Hevoset tuntuivat liian vaaralliselta kun selästä voi lentää päälteen. Kotiin vanhempi olisi voinut hankkia vaikka öljymaalaukseen välineitä tai jotain kartonkia, se olisi auttanut. Vanhemmat eivät kyydittäneet tosin, eli mentiin itse eri paikkoihin, että se on tietysti totta.

Vanhempani maksoivat pianotunnit, mutta itse kuljin pyörällä ja kävellen tunneille. Multa ei kysytty, halusinko soittaa pianoa, ja pianoläksyt piti soittaa silloin, kun ei ollut vanhempia kotona. Eivät jaksaneet kuunnella...

Itse valitsemiini harrastuksiin menin itse, ne olivat onneksi melkein maksuttomia (teatteria, kuorolaulua). Aika vähänlaisesti vanhempani kävivät katsomassa meidän esityksiä, eikä niistä keskusteltu kotona, vaikka olisivat joskus käyneetkin.