Tyytymissuhteet. Kerro miten asian koet?

Mun oli aikanaan pakko tyytyä, kun ei muuten saanut minkäänlaista asuntoa. Kämppiksinä ja ystävinä aloitettiin ja siihen sitten jämähdettiin. Tästä on jo yli 30 vuotta. Ja tuohon tyytymiseen vaikutti sekin, että olin jo ehtinyt rakastaa tulisesti ja erota muutamaan kertaan muutaman vuoden sisällä, enkä enää jaksanut kokea niitä kuluttavia tunnemyrskyjä yhtään enempää. Minusta tosiaan tuntui siltä, että jos sen vielä kerran joudun käymään läpi, niin minusta ei jää mitään jäljelle, kiitti mulle riitti sitä lajia. Ihan tyytyväinen olen ollut nämä vuodet, vaikkei siippa ole mikään täydellisyys, mutta kukapa meistä olisi.

Olen tyytynyt, koska oikeasti haluamani ei ollut saatavilla. Ja näin on käynyt useammin kuin kerran.

Nykyään en enää halua enkä tyydy. Nämä on nähty.

Moni saa tyytyä omaan käteensä jos on liian kranttu.

Olen "tyytynyt". Mutta se tarkoittaa vaan sitä, että en alkuun heti tavatessamme kokenut miestä seksikkääksi, haluttavaksi tai mitenkään erityisen viehättäväksi. Se EI tarkoita, ettenkö olisi myöhemmin häneen ihastunut ja syvästi rakastunut, ja tänä päivänäkin tuntisi valtavaa seksuaalistakin vetoa häneen. Ne jutut van tuli hitaammin, ei niin että ensin ulkonäkö tai karisma olisi sytyttänyt, vaan ensin tuli ystävyys, kiintymys, henkisen tason rakkaus, ja vasta niiden kautta seksuaalinen vetovoima. Nykyään koen, etten olisi voinut parempaa miestä saada, enkä mitenkään koe että joudun elämään vastentahtoisessa tyytymissuhteessa. Se oli vaan se alun kemian tason vetovoiman puute, minkä takia koin alkuun tyytymisenä.

Vierailija kirjoitti:

Moni saa tyytyä omaan käteensä jos on liian kranttu.

Mä en käsitä miksi joku aikuinen ihminen suostuu ottamaan elämäänsä jonkun, joka ei ole just sitä mitä toivoo. Toinen ihminen kun kuitenkin on aina lähtökohtaisesti riesa. Tyypin pitää olla jotakin todella erityistä, että on sen arvoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni saa tyytyä omaan käteensä jos on liian kranttu.

Mä en käsitä miksi joku aikuinen ihminen suostuu ottamaan elämäänsä jonkun, joka ei ole just sitä mitä toivoo. Toinen ihminen kun kuitenkin on aina lähtökohtaisesti riesa. Tyypin pitää olla jotakin todella erityistä, että on sen arvoista. 

Mitä hyvää sinulla on tarjota jollekin?

Pitäisi ensin määritellä tyytymissuhde. Suurimmalla osalla suhde on joltain osin tyytymistä, koska täydellisiä ihmisiä ei ole. Useimmat pitkässä suhteessa olevat pystyy heti luettelemaan puolisosta piirteitä, joiden toivoisi olevan toisin. En minä saanut sitä kalsarimalli-koomikko-lentäjä-kirurgia, joten tyydyin kynäkaulaiseen ja vähän yksitotiseen tradenomiin, mutta ei se tarkoita etten sitä rakastaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni saa tyytyä omaan käteensä jos on liian kranttu.

Mä en käsitä miksi joku aikuinen ihminen suostuu ottamaan elämäänsä jonkun, joka ei ole just sitä mitä toivoo. Toinen ihminen kun kuitenkin on aina lähtökohtaisesti riesa. Tyypin pitää olla jotakin todella erityistä, että on sen arvoista. 

Mitä hyvää sinulla on tarjota jollekin?

Toivottavasti sama kuin toisellakin osapuolella. Eli viehätysvoimaa ja samanhenkisyyttä, kemiaa. 

Tyytyväisyyshän on erittäin hyvä ja positiivinen asia. Tyytyminen on pohjimmiltaan tyytyväisyyttä. Pitäisin sellaista ihmistä outona, joka pitäisi minua jonain lottovoittona - vähemmästäkin heräisi epäilys, että onko hän ihan terve. Vaikka tietysti mahtava olenkin, niin varmaan moni muukin olisi, ja tarjoaisi erilaisia asioita. 

Suhteessakin voi olla kuluttaja tai tuottaja. Jos kaksi tuottavaa henkilöä löytävät toisensa, molemmat kasvavat ja kehittyvät suhteen aikana. Tämä vaan on todella harvinaista suomessa - siinä missä mies tuo kotiin ruokakassin, hän lörpöttelee yksityisasiat, häpäisee naista seksuaalisesti, ja tekee vinon pinon muuta pahaa. Sellainen hyvyys, mitä kukoistava suhde vaatisi toimiakseen, ei ilmeisesti kuulu tämän perimän luontoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni saa tyytyä omaan käteensä jos on liian kranttu.

Mä en käsitä miksi joku aikuinen ihminen suostuu ottamaan elämäänsä jonkun, joka ei ole just sitä mitä toivoo. Toinen ihminen kun kuitenkin on aina lähtökohtaisesti riesa. Tyypin pitää olla jotakin todella erityistä, että on sen arvoista. 

Erikoinen ajattelu, että toinen ihminen on lähtökohtaisesti riesa. Itse ajattelin, että toinen ihminen on lähtökohtaisesti kumppani ja tukija ja rakkauden antaja ja rakkauden kohde. Että ne riesa-aspektit on toissijaisia, siis se että täytyy sopeutua ja tehdä kompromisseja koska toinen ihminen on siinä. Nykyään pitkän avioliiton jälkeen, ajattelen että sekin on oikeastaan plussaa, koska se kasvattaa henkisesti ettei aina voi olla minäminäminä, vaan pitää huomioida toinenkin.

Minusta taas tuo toiveiden jahtaaminen on jotenkin erikoista ja ehkä vähän lapsellistakin. Tai se että halutaan jotain todella erityistä. Suurin osa meistä ihmisistä ollaan ihan tavallisia ihmisiä, ja meillä on mahdollisuus saada kumppaneiksi lähinnä toisia tavallisia ihmisiä. Voihan sitä fantasioida komean filmitähden näköisestä, rikkaasta, urheilullisesta, menestyvästä, romanttisesta jne täydellisestä miehestä, mutta ne on vain semmoisia vähän lapsellisia fantasioita. Jossain vaiheessa aikuinen yleensä toteaa, että ei kaipaakaan kumppanilta semmoista, vaan sitä että olisi arjessa hyvää seuraa, hyvä vanhempi jos haluaa lapsia, antaisi hyvää seksiä. Näihin riittää semmoinen ihan tavallinen ihminen joka ei täytä jotain toivelistoja. Ja siihen tavalliseen ihmiseen kiintyy ja rakastuu yhä syvemmin, niin että jälkeenpäin naureskelee koko niitä nuoruuden toivelistoja, että olinpa minä lapsellinen, en vaihtaisi tätä omaa ihmistäni tuollaiseen listan mukaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni saa tyytyä omaan käteensä jos on liian kranttu.

Mä en käsitä miksi joku aikuinen ihminen suostuu ottamaan elämäänsä jonkun, joka ei ole just sitä mitä toivoo. Toinen ihminen kun kuitenkin on aina lähtökohtaisesti riesa. Tyypin pitää olla jotakin todella erityistä, että on sen arvoista. 

Erikoinen ajattelu, että toinen ihminen on lähtökohtaisesti riesa. Itse ajattelin, että toinen ihminen on lähtökohtaisesti kumppani ja tukija ja rakkauden antaja ja rakkauden kohde. Että ne riesa-aspektit on toissijaisia, siis se että täytyy sopeutua ja tehdä kompromisseja koska toinen ihminen on siinä. Nykyään pitkän avioliiton jälkeen, ajattelen että sekin on oikeastaan plussaa, koska se kasvattaa henkisesti ettei aina voi olla minäminäminä, vaan pitää huomioida toinenkin.

Eli siis lähes kuka tahansa voisi olla sinulle sopiva kumppani, tukija ja rakkauden antaja? No niin, ehkä se sitten on myös miehinen, tyytyjien ajatusmaailma.  

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi ensin määritellä tyytymissuhde. Suurimmalla osalla suhde on joltain osin tyytymistä, koska täydellisiä ihmisiä ei ole. Useimmat pitkässä suhteessa olevat pystyy heti luettelemaan puolisosta piirteitä, joiden toivoisi olevan toisin. En minä saanut sitä kalsarimalli-koomikko-lentäjä-kirurgia, joten tyydyin kynäkaulaiseen ja vähän yksitotiseen tradenomiin, mutta ei se tarkoita etten sitä rakastaisi. 

Mietinkin, että kysymyksen muotoilun voi ymmärtää näin. Tarkoitin siis että tietää olemassa olevan jonkun todennäköisesti sopivamman tai tunteita herättävämmän. Mutta koska on joku joka on ok, niin ei uskalla tavoitella tai jaksa etsiä sitä "parempaa". Eihän kukaan ole täydellinen.

Olen rakastanut miestä, jossa oli huonoja puolia ehkä jopa enemmän kuin hyviä. Hän oli epäluotettava, petollinen, temperamenttinen, ulkonäöltään ihan perus ja silti rakastin häntä. Ei todellakaan täydellinen, mutta silti en kokenut tyytyväni koska minulla oli niin paljon tunteita. Halusin hänet. Tottakai suhde olisi ollut pitemmän päälle mahdoton, mutta silti koin kamalaa tuskaa kun se päättyi. Minä en tyytynyt, halusin hänet - hän tyytyi, olin paremman puutteessa sopiva. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on suuria tunteita puolisoani kohtaan, mutta luottaa en häneen enää uskalla. Eli tavallaan tyydyn, koska en eroakaan katso tarpeelliseksi.

En vaan ihan aloituksesta hoksannut että mitä siis haluat tietää?

 

Niin, halusin tietää että miten joku voi olla suhteessa ihmisen kanssa, johon ei ole suuria tunteita. En usko että sinä olet tyytynyt, kun on suuria tunteita. Tarkoitin heitä, jotka ovat jonkun kanssa, joka on ihan ok. Ei sytytä isommin eikä ole suurta rakkautta, vaan joku "mukiinmenevä".

Minun mielestäni taas on pahasti TYYTYMISTÄ jos vaan on jonkun kanssa johon ei voi luottaa. Luottamus on suhteen tärkeimpiä asioita. Ellei tärkein.

Vierailija kirjoitti: Minun mielestäni taas on pahasti TYYTYMISTÄ jos vaan on jonkun kanssa johon ei voi luottaa. Luottamus on suhteen tärkeimpiä asioita. Ellei tärkein.

Sinun mielestäsi, joo. Jollekin se tärkein juttu taas on kumppanin tietynlainen ulkonäkö. Tai tietty ihminen - vaikkapa ajatus, että haluaa Teemu Selänteen, kohtelipa tämä miten hyvänsä. 

Minä ehkä hahmotan tyytymissuhteen sellaisena ainakin alkujaan järkisuhteena, että pitäisi ikään kuin pakottaa itsensä kiinnostumaan toisesta ihan vain parisuhteen tarpeen vuoksi, ettei kiinnostus, ihastus ja aito uteliaisuus synny tai ala kehittymään luonnostaan, vaan suhde alkaa vain sillä, että toisen todetaan olevan vain tavis ja piste, tuon parempaa en saa, käynnistetään suhde.

Itse ainakin toivoisin, että parisuhteet alkaisivat siten, että jokin toisessa aidosti herättää kiinnostuksen, että vaikka kohtaisikin ''taviksen'', niin näkisi pelkän tavanomaisuuden sijaan toisessa jotain erityistä ja kiinnostavaa ja vetoavaa, olisi ns. sielujen sympatiaa ja luontaista viehättymistä. Ja toki niin, että olisi vastavuoroista. Jos jonkun kanssa oikeasti klikkaa, niin tuskin sitä silloin robottimaisesti alkaa listailemaan toisen tavispiirteitä, että tässä on tavis, kun tällä on maantieharmaa tukka, pienet silmät, perusduuni jne. 

Minulle olisi ainakin pettymys, jos olisin suhteessa miehen kanssa, joka pitäisi minua pelkästään tavallisena, ettei mitään muuta pälkähtäisi minusta mieleen, tulisi olo, että olisi vain täyttämässä kumppanin toimea, ja siihen soveltuisi melkein kuka tahansa keskivertoihminen. Sellainen olisi masentava ajatus. Tavallisia ihmisiä kuitenkin on niin paljon, että jos se olisi ykköskriteeri, niin kumppanihan olisi heti korvattavissa melkein keneen tahansa. 

Täydellinen, ideaali ja toivelista ovat palstalla parjattuja sanoja, mutta toisaalta nuohan eroaa, vaihtelee ja kehittyy ihmisillä. On toisaalta hyvä, että on itsetuntemusta ja rehellisyyttä, tiedostaa mikä toimii itselle ja mikä ei, mikä vetoaa luontaisesti ja mikä on ns. turn off, ja noitahan voi myös tarkastella uudelleen ja joskus kyseenalaistaakin, että mikä on itselle tärkeintä ja miksi ajattelee tietyllä tavalla. Ja periaatteessa voihan joku ''toivelistojen'' ulkopuolelta yllättää positiivisesti, mutta varmasti silloinkin olisi hyvä olla aidosti fiilis, että tätä oikeasti tosissaan haluaa, eikä että tähän minä nyt tyydyn. 

Sinkkuna viihdyn itse ja oikein hyvin, olisin liian romantikko tyytymissuhteeseen, kyynistyisin vain sellaisessa.

Riippuu hyvin paljon minkä asteinen tyytyminen ja onko lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Minun mielestäni taas on pahasti TYYTYMISTÄ jos vaan on jonkun kanssa johon ei voi luottaa. Luottamus on suhteen tärkeimpiä asioita. Ellei tärkein.

Sinun mielestäsi, joo. Jollekin se tärkein juttu taas on kumppanin tietynlainen ulkonäkö. Tai tietty ihminen - vaikkapa ajatus, että haluaa Teemu Selänteen, kohtelipa tämä miten hyvänsä. 

Ja luottamuksen rikkominen ei ole sulle mitään? Eikä se ole miten tahansa kohtelua? Jos se ei ole Teemu Selänne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä lähtisi tyytymissuhteeseen. Ainoa kriteerini puolisolle on, että tunnen suuria tunteita häntä kohtaan. Varmaan kuolisin pois, jos saisin tietää olevani sellainen, johon on tyydytty paremman puutteessa. Olen myös tosi introvertti, joten en näe mitään syytä miksi ottaisin jonkun sellaisen, jota en rakasta ja himoitse, nurkkiini lojumaan. 

 

Mielenkiintoinen huomio. Minäkin olen introvertti. En tiedä, onko sillä asian kanssa mitään tekemistä, mutta olen muutenkin tarkka siitä ketä "päästän" elämääni. Eli ihminen, jolle teen tilaa täytyy olla jollain tavalla erityinen. Ap

Erityisyys vaatii suhteen syventymistä joka vie aikaa. 

Olen asennoitunut kaikkiin elämäni ihmisiin erityisinä yksilöinä. Näin jälkeenpäin elin kuitenkin monen suhteen luuloissa ja kuvitelmissa. Siis tajusin etten saa sitä mitä arvostan ja kaipaan. Silti mennyt vuosia noissa suhteissa.

En ylipäänsä tiedä miten paljon haluamme nähdä toisessa sellaista mikä saa olomme hyväksi. Vaikka se että saa puhua jollekin. Tuolla voi olla iso arvo joissain elämäntilanteissa.

Se ettei toinen tuomitse tms ei tarkoita että hän erityisemmin välittää. Ei vaadi kovin paljon mutista jotain minkä voi tulkita tueksi. Tai toinen esittää välittävää. Tälläiset voivat lähteä aika nopeasti kun hetki lyö.

Edelliseen viestiin vastaus. Hyvää pohdintaa, tätä juuri halusinkin aloitukselta. Ymmärtää, miten eri tavalla ihmiset voivat kokea asiat. Itse olen ajatellut tyytymisen olevan nimenomaan sellaista, että kunhan nyt joku on. Ja vaihtoon, jos parempi tulee.

Kaikista ihmisistä en löydä sellaista erityisyyttä, jota tarvitsen halutakseni olla juuri tämän ihmisen kanssa. Onko se sitten suhteen liima? Kaikki ovat erilaisia ja omat siteensä varmasti muodostaa kaikkien kanssa, mutta tarvitsen sellaisen "hehkun" jotta koen tunnetta. Sitä ei kaikkien kanssa tule, enkä voisi olla suhteessa ilman sitä tunnetta. Siksi haluan ymmärtää, miten joku voi? Että osaisin varoa joutumasta kenellekään tyytymisen kohteeksi. Toki se tekojwn kautta näkyy jossain vaiheessa, mutta itse olen ehtinyt jo kiintyä ja rakastua ja sitten sattuu kun tajuaa että toinen olikin sinun kanssasi vain koska onhan se kiva että on joku... Eksäni myönsi kun kysyin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi ensin määritellä tyytymissuhde. Suurimmalla osalla suhde on joltain osin tyytymistä, koska täydellisiä ihmisiä ei ole. Useimmat pitkässä suhteessa olevat pystyy heti luettelemaan puolisosta piirteitä, joiden toivoisi olevan toisin. En minä saanut sitä kalsarimalli-koomikko-lentäjä-kirurgia, joten tyydyin kynäkaulaiseen ja vähän yksitotiseen tradenomiin, mutta ei se tarkoita etten sitä rakastaisi. 

Eihän rakkaus tarkoita sitä, että vain täydellistä ihmistä voi rakastaa. Pikemminkin sitä, että rakastaa myös rakastetun epätäydellisyyttä ja nimenomaan niitä piirteitä.