***SYYS-04-EMOJEN KEVÄINEN KESKIVIIKKO***
Kommentit (16)
Molemmat pojat nukkuu.
Joo, kyllä ikävät kommentit vaan jäävät haavoiksi pitkiksi aikaa. Ja luulen että äidit todella ovat herkillä sellaisten suhteen, nimittäin nyt molempien vauvaajalta on sellaisia kommentteja sukulaisilta ja tuntemattomimmilta jotka vieläkin pitkänkin ajan jälkeen saattavat putkahtaa mieleen ja ahdistaa,samat jotka ehkä aikaisemmin eivät olisi näin hetkauttaneet, tiedä siitä... siis musta tuntuu että loukkaannun ihmisten sanomisista paljon herkemmin, sellaisista ehkä ajattelemattomista, vaikka niitä ei mitenkään loukaten olisi sanottu.
Ystävältäni vasta kuulin, kun kerroin et aika mukavasti on nyt lähtenyt tämä alkuaika käyntiin ja että toivon et päästäis vähän paremmin esim. liikkumaan kesällä kuin V:n vauva-aikana (pikku-V kiljui automatkat ja ne oli yhtä tuskaa kaikille)että " niin osaat varmaan nyt ottaa rennommin ja uskallat enempi" Voi että näin melkein punaista!!!
Mä en mene sanoon tämän lapsosen terperamentista vielä suurempaa, mutta toistaiseksi on minusta ollut aika rauhallinen vauva, siis nukahtaa helposti ja just nälkäisenäkin aloittaa ensin sellainen ähinällä ja örinällä ja sitten jos ei ala ravintoa kuulua aloittaa vasta kunnon huudon. Myös rinnalla vaikuttaa aika kärsivällisestä kun ei hermostu maitotulviinkaan vaan yrttää hotkia minkä ehtii. Mutta saapa nähdä, pikku-V:llä maitoallergia todettiin 3 kk iässä ja kyllä sitä ennen oli vatsavaivaa jo aikalailla.
Iltapäivällä meen kaupungille yhden kaverin kanssa pikashoppaileen tunniksi, pitäis löytä ristiäisiin paita ja pikku-V:lle housut. Mietin täs et otanko pikkuisen mukaan vai jätänkö molemmat isille tankattuina...
tiivii
Piiiitkästä aikaa taas kuulumisia...
Piti tästä laittaa jo aikaa sitten, mutta se on sitten pikkuveli kun meidän Leolle tulee. Tää on ihan ihmeellinen raskaus, suunnilleen viikolle 20 olin aivan naatti ja nyt jaksan tosi hyvin. Herään joka aamu 5.30 täysin pirteenä ja illallakin olen vielä pitkään tolpillani. Olisin päässyt jo ensi viikolla vuosilomalle, mutta päätinkin jättää tämän vuoden lomat koskematta, vanhempain vapaan jatkoksi miehen bonus viikoilla voin niistä sitten nauttia.
Leo rukka vaan sairastaa. Kun aika tasan 2 vnä aloitti päivähoitouran niin sen jälkeen on ollut max 2 viikkoa terveenä putkeen. Tämän vuoden puolella on ollut varmaan 5 flunssaa joista jälkitautina 2 keuhkoputken tulehdusta ja korvatulehdus. Sunnuntaina alkoi taas nenä vuotamaan, mutta hoidossa olen alkuviikon pitänyt kun ei kerran kuumetta ole ollut. Aamulla valitteli, että korvat lukossa, mutta en vielä vienyt korvatarkastukseen kun nukkui 6 tuntia putkeen viime yönä eli ei luulisi särkevän.
Kyllä tulee Leollekin olemaan aikamoinen elämän muutos tuo vauvan syntymä, hän kun on tottunut olemaan kaiken keskipiste. Kuukausi sitten Leo muutti omaan huoneeseensa perhepedistä ja mies on ottanut tehtäväkseen hoitaa yöheräilyt. Niitä on yöstä riippuen 2-8 ja joskus nukahtaa uudelleen parista silityksestä toisinaan panee hanttiin yli tunnin.
Meillä on ollut onnea nykyisen päiväkodin kanssa, Leo viihtyy siellä loistavasti =) Aamulla hätistelee äitiä lähtemään töihin, kun menen viemään sitä. Iltapäivällä ei malttaisi lähteä kotiin kun on aina leikit kesken.
Pitää taas tehdä vähän töitä, ainakin näön vuoksi. Lupaan kirjoitella useammin, nyt kun olen jo delegoinut suurimman osan tehtävistä eteenpäin ja vaan päältä päsmäilen konttorilla ;-)
Anja rv 29+4 ja Leo 2,5v
Ankkamamma!! Kovasti voimia teidän perheen tilanteeseen!!!
Mulla vapaapäivä kurssilta. Typy huutelee sängyssä, meinaakohan tuo jättää päikyt kotona jo pois, ei vaikuta järin uneliaalta.
Ankkiksen perheelle voimia raskaaseen tilanteeseen.
Anja, kiva kun tulit kertomaan kuulumisia. Tsemppiä loppusuoralle. Leannalle ja Aialle supistuksia.
Hellin neidolla on kiva nimi :)
Ihania kuvia ollu s-postissa, mä en viitsi lähettää, kun ei se onnistu.
Harmaalta näyttää keli, suht lämmintä onneksi.
Hilu
Meillä on pätkäsiivouspäivä eli aamulla poika tarhaan,vähän siivousta ja ulos.poika kotiin ja nyt typy unilla ja sitten siivous jatkuu..välillä taas pitää käyttää poika jumpassa.Tosi kiva,valmista ei tuu ikinä!
Eilen annoin typyn nukkua päivällä vaan tunnin ni heti illalla nukahti helpommin.Typy kyllä pysyy sängyssä ja puuhailee siellä omiaan mut ei tunnu kivalle et toinen pyörii siellä lähes tunnin ennenku uni tulee.
Tuossa tunnissa vaan ei ehi ite mitään...
Täällä pyörii traktorit tai sellaset lakasutraktorit jokapuolelle,teitä putsataan urakalla!Aamulla melkein pelotti kun 5isoa traktoria ympärillä ja en tienny et mistä pääsisi ohi.Mut hyvä ku putsaavat.
Ankkikselle edelleen lähetän paljon voimia!Ja tsemppiä opiskeluelämään.
Anopin sisko sai viime kesänä jonkun " kohtauksen" minkä epäiltiin olevan lievä aivoinfarkti.Kuvauksissa selvis että päässä on kasvain,hyvälaatunen sano lääkäri,leikataan pois.Meni vajaa kuukausi ja leikkausekssa selvisi et kasvain oli levinny kokoaivoihin,ei ollutkaan hyvälaatunen ja leikata ei voi.Alotetttiin syöpähoidot ja vaikutti että ne auttaa,verikokeet näytti aina hyviä arvoja,mutta kuvauksissa selvisi että syöpä on vaan levinny ja hoidot lopetettiin,ei auta enää.
Tästä on reilu kuukausi ja nyt uusissa kuvissa oli selvinny ettäsyöpä tekee etäpesäkkeitä 5millin välein,lääkäri oli sanonu että seuraavaksi sisko sokeutuu.Nyt on suurimmaksi osaksi ihan mistään tietämätön mutta välillä tulee kirkkaita hetkiä kun ymmärtää kaikein.
Olen tavannu anopin siskon vaan pari kertaa mutta tuntuu niin pahalle.Sisko on vähän yli50v,he oli rakentamassa omaa taloa...Ja yhtäkkiä,niin nopeesti kaikki on ohi :-(
Kiva Anja kuulla taas teistä :-)
Ihania kyllä Vennan kommentit ja statiin lähtevä Hilma :-)
Leanna ei ole käyny tänään..huhuuuuu?!
jatu
Pääsiäisjuhla näkyy työssä jo nyt. Suhaamista päiväkodista toiseen monen kassin kanssa. Lisäksi joko Nöösä tai Nöösän hoitaja kipeänä vähän väliä, harmillinen tämä flunssa-aika. Nöösälläkin ollut kolmen viikon aikana kolme kertaa kuumetta. Itsellä armoton väsy, voisin vain nukkua, vaikka muuten olo ihan iloinenkin kaiken murheen keskellä. Kävin aamulla labrassa, että saavat katottua kilpirauhasjutut.
Eilen allergialääkärin kanssa juttelin ja hän ehdotti maissin kanssa takapakkia eli pieni määrä kaksi kertaa viikossa eikä peräkkäisinä päivinä. Vaikka limaisuus pysyy poissa pieni annos per päivä, niin kova ummetus oli hänen mielestään aihetta ottaa vakavasti, ettei olla viime syksyn tilanteessa. Hyväksyn mukisematta, en halua palata siihen kamalaan tilanteeseen, kun toisen suolisto oli ihan kipeä, toimimaton ja kaikilla armoton väsy huonojen öiden vuoksi. Nyt pieni altistustauko ja sitten kaura tai riisi kokeiluun.
Ankkis: Olet paljon ajatuksissa. Voimia suruun ja jokaiseen päivään. Halaus.
Enkeli kulkee ajatuksissani.
Aia: Tsempitys viimeisiin päiviin. Paljon suppareita! Tulee mieleen syyslokavauvojemme viimeiset metrit.
Leannallekin suppareita.
Juu, pitäkää vauvapalstaa täällä meidän pinoissa. Mukava lukea vauva-ajoistanne.
Nyt lähden kotiin ja pajunkissojen metsästykseen huomista päiväkotivierailua varten.
Pahoittelen omanapaisuuttani. Jospa pääsisin pääsiäisen jälkeen paremmin vahvuuteen. Smuik!
-Mimmuli
Sain työt järjestettyä niin, että päästiin miehen mukaan työmatkalle. Typy nautti leikkihuoneesta ja onneksi oli mennessä jo unessa siinä vaiheessa, kun alkoi aika hurjasti keinuttamaan. Mukavaa vaihtelua, mutta tylsää oli kiireessä tänään singahtaa suoraan töihin, toki päiväkodin kautta.
Vennan punaiset sukat oli hauskat - toivotaan, ettei suloista Pikkumyytä kuitenkaan tarvitse palauttaa.
Vauva-aikojen huomautukset jäävät kyllä mieleen kaiketi loppuiäksi. Moinen letkautus oli myös aikoinaan ex-miehen veljenvaimon toteamus, että vain synnyttäneet naiset ovat oikeita naisia. Tarkoitti vielä alatietä, joten keisarinleikkauksen kokeneet ja lapsettomat (ovat sitten tahallaan tai tahatta) eivät hänen mukaansa olleet kunnon ihmisiä / naisia. (Onneksi ei olla enää sukulaisia, sillä tuolla ihmisellä oli poikkeuksetta aina kitkerää sanottavaa toisista)
Anja: kiva, että kävit kuulumisia kertomassa. Olenkin miettinyt pari kertaa mitä raskauteesi kuuluu - oikeastaan mietin jo kerran, että olenkohan vaan kuvitellut että Leolle on sisarus tulossa :-)
Suklaalevy vähän suli, se on kai pakko syödä?
Keilin
Töissä näpyttelin koneella hiki päässä innostuneena, kun aamun palaverissa tuli hyvää palautetta. Sitten iltapäivällä sainkin jo urvellusta, että nämäkö vain sait valmiiksi. Onneksi asiakkaalta, ei pomolta. Ois vielä tympeämpää, jos pomo alkais valittaa (vaikka eilenhän kyllä ehdotti, että tee kotona). Parhaani tein, lapset oli haettava taas ja lomalle jäin. Sorry vaan, jos ei ois sopinut muiden suunnitelmiin. Luulen, että olen oluen ansainnut tänään:)
Jaksua Ankkikselle!
Missä Leanna ja Aia! Joko tapahtuu jotain?
Minä menen järjestämään pyykkejä, että voi sitten ruveta pakkaamaan.
T: Ynis
ei kyllä tietoakaan supistuksista tai muista. Sen sijaan ois tietoa 2,5 v neidin megauhmakohtauksista, kun vesimukin väri ei miellyttänyt ja ois pitänyt vaihtaa enkä vaihtanut. Nyt sitten maataan lattialla ja hakataan nyrkeillä perinteisesti;)
Eipä oo ihme et kukaan ei haluu tähän kiukkuperheeseen syntyä, hih =)
Aia, uhmis ja maha rv 40+5 ( niin syysneitihän syntyi rv 41+5 jotan voipi vielä kestää odotus.........)
Mun piti aikaisemmin kertoa, että olen ollut hereillä tänään klo 4 lähtien. Koira rupesi taas oksentamaan. Onneksi on päivän voinut ihan hyvin, anoppi haki luokseen tarkkailuun.
Omituista miten sitä on jaksanut näin hyvin päivän, mutta menin kyllä aikaisin nukkumaankin, kuten joka ilta tällä viikolla.
Onkohan Leanna synnärillä?
T: Ynis
Mies tuliki jo puol8 ja on nyt typyä suihkuttamassa.Kaikki siivoukset,kaupat ja jumppaviennit sain hoidettua mut kyllä nyt väsyttää!
Huomenna tulee mun vanhemmat.Pääsen Ikealle ja pe mennää miehen kans syömää,juhlitaa etukätee mun synttäreitä :-) Täytyy kyl tulla lapset laittaa nukkumaa mut kiva päästä vähä kaupoille ja nauttimaan jonkun muun laittamaa ruokaa :-))
Leanna se on varmaan lähteny..oisko jo nyytin kanssa?
Aialle suppareita iiiiiiso lähetys....*...........*..........*...........*
Niin,joo kyllä vauvapalstaa tänne..ihana lukea nyyttiläisistä :-)
jatu
ni ainaki aamulla Leanna on viel siel käyny..et mitenhän on?!
Nyt lapset nukkumaan...
jatu
Muistakaa linkittää, tää lähtee huomenna Tahkolle...
Öitä, jaksuja, tsemppiä jne. kaikille tarvitseville!
T: Ynis
Toivottavasti on hyvät rinnesäät :-)
jatu
Pikaisesti kirjoitan.
Ynikselle hauskaa reissua!
aialle suppareita!
Jokohan Leannalla on pieni nyytti sylissä???
Veeti oli tänään päiväkodissa yksinään 2 1/2h. Hain ennen päikkäreitä pois. Varmaan perjantaina tai sit vasta maanantaina jätän pidemmäksi päiväksi. Ei olis Veeti kotiin halunnut ollenkaan lähteä. Kivaa oli kuulemma ollut. Ja oli todella reipas ollut. Oli hassua Venlan kanssa ihan kahdestaan olla.
Nyt pitää suihkuun mennä. Lapsukaisetkin nukkuu niin saa ihan rauhassa vaan olla.
Öttis, Veeti ja Venla
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9879212&p=&mpage=2&tmode=…
Töihin olin menossa ja syystyttöstä pukemassa kun sain päähäni että tuntuupas neiti lämpimältä. Mittasin sitten aamukiireissä häneltä lämmön (just ehkä ehdin mittaamaan jos sitten menen autolla juna-asemalle...) ja sitten loppui kiire. Lämpöä 38.0 eli tarhaan ei mennä. Onneksi äitini on eläkeviikolla nyt ja lupasi tulla kunhan saa puettua. Minulta jää aamun ensimmäinen tunti pitämättä mutta sitten pääsen töihin.
Muita omia kuulumisia: Oltiin tosiaan viikonloppu anoppilassa. Ei ollut hilpeä reissu, ei todellakaan, mutta tuntui ihan hyvältä. Anoppi oli joutunut viikonlopuksi sairaalaan, käytiin lasten kanssa kaksi kertaa häntä katsomassa. Mummu jaksoi ihan hyvin kysellä lasten kuulumisia ja jutella heidän kanssaan, ja pää toimi moitteettomasti. Mies ja appiukko kävivät sairaalassa useamman kerran ja joinakin niistä kerroista anopin sekavuus ja vaikeus muistaa ihmisten ja asioiden nimiä näkyi selvästi. Oli kova paikka miehelle. Ja anoppiakin ahdistaa kun on kuitenkin niin kirkas pää että ymmärtää itse ettei pää toimi kunnolla. Kamalaa :-(
Lapset tuntuvat olevan ihan sinut asian kanssa, aina välillä jutellaan. Luulen että on ihan hyvä että käytiin. Miehen kanssa sovittiin että käydään nyt aika tiheästi anoppia katsomassa lähiaikoina (ihan kuin sitä voisi siirtää, ettei nyt mutta sitten kesällä...) ja lähtevä kokoonpano katsotaan sitten tilanteen mukaan. Minua vaan rasittaa kun Milo oli pahoinvoiva tällä reissulla, en haluaisi lähteä pitkille automatkoille hänen kanssaan... Takaisintullessa sunnuntaina oli vielä ihan järkyttävä keli. Mutta ehjänä päästiin kotiin.
Kiitos teille ystävät tuesta ja voimista.
Illat menevät aika tiiiviisti opiskeluissa, tällä viikolla vielä tänään ja huomenna iltamyöhään yliopistolla. Ja ensi viikolla neljä iltaa. Jos aikaa jää, ja vaikkei jäisikään niin luen tenttiin, yksi kirja ensi perjantain tenttiin on vielä avaamatta :-/ Saas nähdä kuinka käy.
Onnea Hellin tyttöselle kauniista nimestä! Ihania hetkiä Tealle prinsessoiden kanssa! Paranemista sairaille ja supistuksia Leannalle ja aialle.
Puss och kram kaikille,
Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥