Toisin kuin tämän palstan kirjoittajista voisi päätellä enemmistö kansasta on tyytyväinen työttömiin kohdistuviin kiristyksiin
ja toimeentulotukeen kohdistuviin leikkauksiin. Kerrankin työssäkäyvää arvostetaan päättäjien toimesta enemmän kuin sohvalla makoilevaa tuilla eläjää. Tämä on oikea suunta!
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on nimenomaan työssäkäyvälle kauhein hallitus ikinä. Mikään hallitus ei ole heikentänyt työssäkäyvien asemaa niin paljon kuin tämä porukka.
Huolestuttavinta on että noin 70% tutuista kiikkuu loppuunpalamisen partaalla. Hallituksen yksi älyvapaista toimista on ollut vaivihkaa tuhota polku takaisin työelämään.
Sieltä on kahdessa vuodessa romutettu niin kuntoutus kuin toimeentulokin niiltä jotka joutuvat vuoteen omiksi loppuunpalamisen alkuvaiheessa.
Aivan järjettömän lyhytnäköistä sekä edesvastuutonta toiminta. Kuten valtaosa OrpoPurran päätöksistä on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Ja suomalaisesta vastuullisesta mediasta huolimatta Suomessa on edelleen oikeistohallitus, joka on oikeinkin yhteensopiva Yhdysvaltojen Trumpin hallituksen kanssa.
Mikä Trumpin hallinnossa on vikana?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hallituksen toimet on johtaneet lamaan, josta ei nousta ennen hallituksen vaihtumista.
Kun keskituloisilla ei ole enää perusturvaa, kulutusta ei ole ja yli puolet bktsat on kotimaista kulutusta. Luotei ole meillä kenelläkään. Työttömyys, konkurssit eikä tukea KUN sairastuu tai jää työttömäksi.
Tämä koskee kaikkia paitsi pientä eliittiä, joka on hallituksen suojeluksessa.
Onko tämä hallituksen suojelussa oleva eliitti huoneessa kanssasi juuri nyt?
En ainakaan itse koe oman arvostukseni lisääntyneen lainkaan sillä, että köyhien elämää hankaloitetaan entisestään. Koen myös, että nykyinen hallitus osoittaa melkoisen suurta halveksuntaa myös tavallista palkansaajaa kohtaan. Ainoa ihmisryhmä, jota hallitus on suosinut, on suurituloiset Kokoomuksen äänestäjät - Perussuomalaiset ovat tyhminä auttaneet Kokoomusta liehittelemään näitä ja takaamaan Kokoomukselle ääniä jatkossakin, kun itse Perussuomalaiset pettivät merkittävän osan omista kannattajistaan. Kokoomuksen kanssa ei kannattaisi veljeillä.

Vai loppuunpalaminen 😄
Juu on rankkaa mennä töihin kun tulovero laskee. Ahdistaa helvetisti. Omaan työtehooni vaikuttaa suunnattomasti kun kuulen että joku tukiloinen joutuu hakemaan töitä.
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan itse koe oman arvostukseni lisääntyneen lainkaan sillä, että köyhien elämää hankaloitetaan entisestään. Koen myös, että nykyinen hallitus osoittaa melkoisen suurta halveksuntaa myös tavallista palkansaajaa kohtaan. Ainoa ihmisryhmä, jota hallitus on suosinut, on suurituloiset Kokoomuksen äänestäjät - Perussuomalaiset ovat tyhminä auttaneet Kokoomusta liehittelemään näitä ja takaamaan Kokoomukselle ääniä jatkossakin, kun itse Perussuomalaiset pettivät merkittävän osan omista kannattajistaan. Kokoomuksen kanssa ei kannattaisi veljeillä.
Ylimpään tulodesiiliin pääsee alle 6000 euron kuukausituloilla, tuolla nettoaa nippanappa 4000 euroa kuussa. Noita on Suomessa parikymmentätuhatta. Ne eivät yksinään saa mitään puoluetta hallitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sosiaaliturvan leikkaus yhdessä ay-liikkeen alasajon kanssa tulee romuttamaan kaikkien työehdot lopullisesti.
Jos keskituloinen jää työttömäksi eikä saa työttömyysturvaa on hän pakotettu ottamaan vastaan minkä tahansa työn millä tahansa ehdoilla, jotta ei menetä omaisuuttaan. Jokaisen kannattaa oman työttömyyden varalle tehdä jonkinlainen laskelma. Ja katsoa vaikka avoimien työpaikkojen määrä.
Tähänhän Kokoomus juuri pyrkii: että keskiluokasta tulisi nöyrää ja helposti alistettavaa työvoimaa, jotka tuottavat voittoa suuryrityksille, mutta joilla itsellään ei ole käytännössä mitään.
Hallitus saa huonoimmat arviot kuin mikään aiempi.
Valitettavasti kansa ei luota enää tulevaisuuteen. Tämä sivuttaa sen ettei talous nouse.
Varmasti omassa erinomaisuuden harhassaan näin ajatteleekin kun kuvittelee että sairastuminen on omaa heikkoutta ja työpaikkakin on eläkevirka koska olen niin erinomaisen pätevä ihminen mihin tahansa työhön. Sitten kun ikää tulee 40+ alkaa tulla jos jonkinlaista terveysongelmaa ja menee työkyky ja työpaikka, tajuaa että jumankauta MITEN kukaan VOI pärjätä 600€lla tänä päivänä, miksei makseta enemmän, miksei pääse eläkkeelle, miksei pääse lääkäriin, kuntoutukseen, töihin jne. Tukea ei tipu mistään eikä kukaan auta. Omillasi olet, koeta pärjätä.
Yrittäjät, potkikaa ne ns.työtätekevät laiskiaset pois yrityksenne tulosta haittaamasta. Olkaa niin hemmetrin erinomaisia ja tehkää se firmanne tulos ihan itse.
Kylä valtio kustantaa tyättömien elämän, ja kilvan tulevat juuri teidän puljustanne yhteiskunnan tuilla ostamaan juuri teidän turhaakin turhempaa tuotetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eu on jo huomautellut suomelle liian matalasta sosiaailturvasta. Kohta voidaan olla syytteessä.
Tuota väärinkäsitystä on aivan turha toistaa. Mainitse mieluummin edes yksi EU-maa jossa on parempi perustoimeentulotuki kuin Suomessa.
Ehkä EU ottanut huomioon myös yleisen hintatason.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan itse koe oman arvostukseni lisääntyneen lainkaan sillä, että köyhien elämää hankaloitetaan entisestään. Koen myös, että nykyinen hallitus osoittaa melkoisen suurta halveksuntaa myös tavallista palkansaajaa kohtaan. Ainoa ihmisryhmä, jota hallitus on suosinut, on suurituloiset Kokoomuksen äänestäjät - Perussuomalaiset ovat tyhminä auttaneet Kokoomusta liehittelemään näitä ja takaamaan Kokoomukselle ääniä jatkossakin, kun itse Perussuomalaiset pettivät merkittävän osan omista kannattajistaan. Kokoomuksen kanssa ei kannattaisi veljeillä.
Ylimpään tulodesiiliin pääsee alle 6000 euron kuukausituloilla, tuolla nettoaa nippanappa 4000 euroa kuussa. Noita on Suomessa parikymmentätuhatta. Ne eivät yksinään saa mitään puoluetta hallitukseen.
Se, että puolue ajaa jonkun tietyn ryhmän asiaa ei tarkoita sitä, että ainoastaan tuon ryhmän jäsenet äänestävät kyseistä puoluetta.
Sitä paitsi, Suomessa on noin 2,5 miljoonaa palkansaajaa, joten ainakin minun ymmärrykseni mukaan palkansaajien ylimpään tulodesiiliin kuuluu noin 250 000 ihmistä.
Marin sitä, Marin tätä v... et ihmiset jaksaa jankkaa.........tätä samaa v..... mantraa
Joo. Hyvä on. Sitä kun laiskuutaan jo sadat tuhannet vaan jois kaliaa meitän, ahkerten Suomen Nostajien rahoolla. Nyt punatautiset oppiivat !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on nimenomaan työssäkäyvälle kauhein hallitus ikinä. Mikään hallitus ei ole heikentänyt työssäkäyvien asemaa niin paljon kuin tämä porukka.
Huolestuttavinta on että noin 70% tutuista kiikkuu loppuunpalamisen partaalla. Hallituksen yksi älyvapaista toimista on ollut vaivihkaa tuhota polku takaisin työelämään.
Sieltä on kahdessa vuodessa romutettu niin kuntoutus kuin toimeentulokin niiltä jotka joutuvat vuoteen omiksi loppuunpalamisen alkuvaiheessa.
Aivan järjettömän lyhytnäköistä sekä edesvastuutonta toiminta. Kuten valtaosa OrpoPurran päätöksistä on ollut.
Vai loppuunpalaminen 😄
Juu on rankkaa mennä töihin kun tulovero laskee. Ahdistaa helvetisti. Omaan työtehooni vaikuttaa suunnattomasti kun kuulen että joku tukiloinen joutuu hak
Ja se tukiloinen on töitä hakemassa siksi että sinä joudut tekemään kahden ihmisen työmäärän yhden ihmisen palkalla. Kaksi ahdistunutta kärsii, toinen tuplatyömäärän alla ja toinen täysin toimettomana. Miksi työnantajan sivukuluille ei tehdä mitään että olisi varaa palkata lisää työntekijöitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hallituksen toimet on johtaneet lamaan, josta ei nousta ennen hallituksen vaihtumista.
Kun keskituloisilla ei ole enää perusturvaa, kulutusta ei ole ja yli puolet bktsat on kotimaista kulutusta. Luotei ole meillä kenelläkään. Työttömyys, konkurssit eikä tukea KUN sairastuu tai jää työttömäksi.
Tämä koskee kaikkia paitsi pientä eliittiä, joka on hallituksen suojeluksessa.
Onko tämä hallituksen suojelussa oleva eliitti huoneessa kanssasi juuri nyt?
Olen eri, mutta ehkä et vaan itse tunne rikkaita ja siksi sinun on vaikea käsittää mitä kirjoittaja tarkoittaa? Kun oikeasti rikkaat eivät ole millään tavalla riippuvaisia palkkatuloista.
Vierailija kirjoitti:
Eu on jo huomautellut suomelle liian matalasta sosiaailturvasta. Kohta voidaan olla syytteessä.
EU:lla lienee unohtunut ottaa tarkastelussa huomioon suomalainen tukiviidakko kokonaisuudessaan. Suomihan on nimenomaan hyvä maa sellaiselle, jolla ei ole töitä tai jota työt eivät edes voisi vähempää kiinnostaa. Jos Suomen sosiaaliturva olisi oikeasti surkea muihin verrattuna, se johtaisi muuttoliikkeeseen ns. parempiin maihin, eikä pohjan perukoille muuttaisi juuri kukaan vähävarainen. Mutta ei, Suomessa on hyvä sosiaaliturva, ja se houkuttelee porukkaa ilmastosta ja pimeistä kuukausista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja suomalaisesta vastuullisesta mediasta huolimatta Suomessa on edelleen oikeistohallitus, joka on oikeinkin yhteensopiva Yhdysvaltojen Trumpin hallituksen kanssa.
Mikä Trumpin hallinnossa on vikana?
Mitä korruptoituneella naxxihallinnolla on vikana? Handmaidstale on parempi kuin nykyusa.
Sen vuoksiko hallituksen kannatus on poikkeuksellisen matala siis? Mutta myönnän, että suurin osa on mielikuvituksettomia, eivätkä kykene hahmottamaan, että pitkäaikaistyöttömyys tai syöpä voi sattua huonolla onnella myös omalle kohdalle.
Ei missään tapauksessa!
Oikeat työttömät - siis työhön pyrkivät ja ansiosidonnaisella olevat ansaitsecat korvauksensa. He ovat syyttömiä tilanteeseen johon tämä paskahallitus on heidät ajanut
Elämäntapatyöttömiltä voidaan tuet ottaa pois. Pidän nekin rahat mieluummin omalle perheelleni