Miksi jotkut ihmiset eivät kerro, mistä ovat vihaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilta opittu. Tunnekylmä kotikasvatus on kansantauti.

Kyllä juuri näin.

Se on vallankäyttöä, passiivis- aggressiivisuutta. Eli piilotettua vihaa toista kohtaan.

Rakkaus ja välittäminen on lempeää, aikuisten välistä keskustelua, vaikka välillä ollaankin erimieltä.

Vierailija kirjoitti:

Näillä ihmisillä lienee vaikeuksia muutenkin puhua tunteistaan. 

Kerran yhteisellä hiihtolomalla leikillisesti hiihdetyn hiihtokisan toiseksi jäänyt aikuinen suuttui ja lähti hiihtämään vihoissaan erämaahan. Poliisit piti soittaa etsimään häntä kuuden tunnin päästä kun tuli jo pimeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy heiltä, älä täältä

Joskus hankala kysyä, kun vihaaja kieltäytyy kommunikoimasta.

Oletkohan jo kylliksi tallonut tämän ihmisen rajoja? Minulla ainakin meni kuppi nurin kun mikään puhe ei auttanut, vaan kaikki omat loputtomat samat huolet kaadettiin niskaani, vaikka asia ei liittynyt minuun ollenkaan. Ihmisten murheita kuuntelen kyllä ja yritän ymmärtääkin, mutta kun sama virsi jatkuu kuukaudesta toiseen niin... Ei vaan jaksa.

Tässä keskustellaan nyt eri asiasta.

Eräs tuntemani seitsemänkymppinen on tällainen. Hän arvostelee muita loputtomasti, muttei kykene puhumaan asioista suoraan. Hän tuntuu kuvittelevan, että kaikkien muidenkin vain pitäisi ajatella kaikista asioista samalla tavalla. Ei ikään kuin ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, että ihmiset ovat erilaisia, ajattelevat asioista eri tavoin, ja nauttivat eri asioista.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on ollut juuri tuollainen. Hän pui kaikki ihmissuhdeongelmansa, myös omaan lapseensa liittyvät, ulkopuolisten kanssa eikä vahingossakaan mainitse kohteelle mitään. Erityisen ongelmallista se on silloin, kun kyse on kasvatuksesta. Kuulemma pelkää, että minä suutun. Voi olla, että suuttuisin, mutta todellakin loukkaa se, että asiani käsitellään toisten kanssa eikä minulla ole mitään mahdollisuutta puolustaa itseäni tai kertoa omaa näkökulmaani. 

 

Esimerkiksi kun pääsin yliopistoon, kuulin, että äidin rukouspiirissä anottiin Jumalalta, että en ottaisi paikkaa vastaan. Minun kanssani asiasta ei puhuttu mitään. Jumala ei nyt sitten kuitenkaan tullut estämään opintojen aloitusta.

Minun uskovaiset vanhempani paheksuivat sitä, että luin yo-kirjoituksiin. He sanoivat, että saisin taatusti kaikista aineista laudatureja ja kymppejä jos rukoilisin lukemiseeni käyttämäni ajan. En jaksanut alkaa väitellä heidän kanssaan. Ajattelin, ettei hullu muuta mielenpidettään, vaikka kuinka perustelisin kantaani. Lapsuudenkodista lähteminen oli kyllä elämäni paras päivä ja oli todella hyvä päätös lukea yo-kokeisiin, hakea jatko-opintoihin, opiskella ja valmistua sen sijasta, että olisin mennyt jonkun vapaaseurakunnan pastorin vaimoksi, yök!

Pari kertaa on tullut koettua kun olen ollut jonkun henkilökohtaisena savustuskohteena. Sanotaanko että ollaan tehty vaikka opinnoissa ryhmätyötä. Meille on tullut näkemysero siitä, mikä aihe on, miten laaja, millä aikataululla tehdään jne. Luulet, että ollaan saavutettu hyvä kompromissi töistä sopimalla.

Sitten myöhemmin tämä henkilön kaveri on tullut vastaan ja näyttänyt täyttä persnaamaa, vaikket ole tämän kaverin kanssa tehnyt mitään minkä perusteella tämä voisi muodostaa sinusta mielipidettä. 

Eli jotkut ovat tosi pikkumaisia prinsessoja, jotka suuttuvat jos asiat eivät tapahdu juuri heidän mielensä mukaan ja laittavat hovinsa kostotoimiin.

En vaan tiedä mitä "hovilaiset" luulevat saavuttavansa näin toimimalla. Minä en ainakaan suosittele heitä töihin kenellekään tai mainosta hyvällä. Toivottavasti prinsessa tarjoaa heille jotain vastinetta muille kiukuttelusta