Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomien luona kyläily lasten kanssa, kauhistuttavaa
20.03.2007 |
Miten muiden lapsiperheiden kyläreissut lapsettomien luona onnistuvat?
Isovanhempien luona tietysti onnistuu, kun siellä on yleensä kokemusta jo meistä itsestämme vaikkakin vuosien takaa. Ja isovanhemmat jaksaa hössöttää ja olla kiinnostuneita lapsenlapsistaan, ja lelujakin yleensä on ees pari.
Mutta kun mennään lapsettomille kavereille, niin voi kauhistus! Ensin meidän lapset on tietysti vieraskoreita ekan tunnin, tai puoli, minimissään ehkä vartin... Sitten kun kahvitellaan, niin sitten alkaa show. Eka kahvipöydässä pitäisi saada kaikkea, ja syödään vaan " kermat päältä" . No tätähän meillä ei sallita, tietty melkein kaikkea voi maistaa ja itse varaudun syömään lasten tähteet, etten ota itelleni mitään ennen välttämättä. Ja syötetään lapset ennen vierailua kunnon ruoalla, jne. Mutta aina tulos on jotakuinkin sokerihumala.
Sokerihumalastapa seuraa sitten se vapautuminen ja aletaan juosta, hyppiä joka sohvalla tai sängyllä, tongitaan kaikki laatikot ja hyllyt, ja kiljutaan, huudetana, ja jos ei isäntäväki osaa suhtautua lapsiin oikein, niin tietty lapset ei saa tarpeeksi huomiota ja alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Kiva lähteä sitten kotiinkaan heti suoraan kahvipöydästä hirveellä hälinällä. VAihtoehtona on alkaa jäähyttää tai sallia jonkinlainen riehuminen. Omat mukaan otetut lelutkaan ei kiinnosta tietenkään, eikä mikään rauhallinen piirtäminen. Ja mihinkään ei tietenkään saa koskea, ja lapsiin tottumaton isäntäväki ei osaa antaa mitään järkevää, millä voisi leikkiä vähän edes, eikä itsekään osaa pyytää mitään, mitä ei näe. Ja näkee, että ovat ihan hermopeikkoja ja räjähtää suunnilleen, että älä koske mun design-sohvatyynyyn.
Niin, lapsilla ikää 1,5v ja 3v. Rauhallinen ja ylivilkas, ja temperamenttisia molemmat omalla tavallaan. Kauhistus. Pakko kutsua lapsettomat vaan meille kylään, se sentään onnistuu...
Kommentit (28)
lapset vilkkaita, eivätkä usko kuin tuhannennella kerralla, mutta sellasta se on temperamenttisten lasten kanssa. Meillä on vastuu vakuutus, jos jotain särkyy.
Me ei suostuta jäämään neljän seinän sisälle ja odottelemaan, että lapset jotenkin mystisesti oppisivat käyttäytymään ilman harjoitusta ja toistoa.
Me mennään ja tekeville sattuu. Meidän ystävät, joilla ei ole lapsia, tietävät kuitenkin suurin piirtein, mistä puhutaan kun puhutaan lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koriste-esineet ym. eivät ole lapsia kiinnostaneet lainkaan, kun ne ovat olleet jokapäiväiseen elämään kuuluvia esineitä, joita on saanut paijata. Olemme tietoisesti tutustuneet näihin esineisiin, ihastelleet ulkomuotoa ja tutkineet pintaa silittelemällä. Hyvin äkkiä on kiinnostus siirtynyt kiinnostavampiin juttuihin.
Lapsi on hyvin herkkä vaistoamaan, miten vanhemmat reagoivat. Jos hänellä on esineen koskemisen seurauksena kiljahduksia, komennuksia ja actionia, niin sehän on lapsesta vain hauskaa! Lapsi ehkä vähän pelästyy ensimmäisillä kerroilla, mutta sen jälkeen temppu on yhtä virkistävä kuin kummitusjuna tai jännärielokuva!
Jos taas vaihtoehtona on hellää huomiota, mutta hiiitaaaassti, niin siitä jää lähtökohtaisesti myönteinen mielikuva, mutta onhan se lapsesta kuitenkin aika tylsää, ihan kuin katsoisi Teletappeja uudestaan - ja uudestaan - ja uudestaan :) Kumman itse valitsisit?
Vierailija:
Meillä ei koskaan ole otettu pöydiltä koriste-esineitä tai kukkamaljakoita pois sen takia, että meillä on lapsia. Ai miksikö? Koska meillä uskotaan siihen, että lapsi on lapsi, ei mikään apina.
Kaksivuotiaamme taapersi kerran keittiöön kädessään kristallimalja. Varovasti otin sen pois ja sanoin, että ei saa enää koskea. Eikä ole koskenut.
Kyllä lapsi ymmärtää, kun rauhallisesti selittää. Oletteko edes yrittäneet? Sanoa samasta asiasta useammin kuin kolme kertaa ??? Vai eikö kärsivällisyys riitä?
Kaiken huippu ovat mielestäni nämä perheet, joissa köytetään narulla kirjahyllyn ovet kiinni, ettei lapsi vaan avaa niitä. Voi pyhä jysäys...
Minusta nämä ihmiset olisivat itse saaneet jäädä lapsettomiksi, kun eivät kerran siedä lastensa kanssa kommunikointia, vaan mieluummin siivoavat kotinsa yliturvalliseksi paikaksi, jotta lapsi saa oman onnensa nojassa tehdä mitä haluaa, ja äiti ja isi saavat rauhassa tehdä mitä lystäävät.
täällä vaihtavat kokemuksiaan.. OIKEASTI on olemassa lapsia, jotka istuvat kylässä nätisti, ottavat sen mitä syövät ja lopun aikaa leikkivät omilla leluillaan, niinkuin joku edellä kuvasi. Joskun harvoin olen näitä itsekin tavannut ja suht laajaan ystäväpiiriini näyttäisi ainakin yhdelle perheelle tällainen lapsi siunaantuneenkin. Mutta OIKEASTI on olemassa myös verrattain paljon lapsia, jotka kylässäkin vanhempien sadasta kärsivällisestä ja napakasta kiellosta huolimatta hyppivät sohvilla ja kajoavat design-esineisiin varsinkin jos ovat kyllästyneitä eivätkä ne OMAT lelut ja kannettavat DVD-laitteet leffoineen juuri silloin käskystä kiinnosta. Ja näidenkin lasten vanhemmista varmasti merkittävä osa suhtautuu lastensa kasvattamiseen varsin vakavasti ja ovat kenties jopa superkärsivällisiä. Ymmärtäkää hyvät ihmiset, että lapset ovat erilaisia siinä missä vanhemmatkin - kaikista ei tule niitä sohvallaistujia millään kasvatuksella.
ja naapureita. Ainoastaan yhdessä perheessä on kuvatunkaltaiset lapset ja kyllä heidän käytöksensä johtuu ihan vanhemmista. Äiti ei edes yritä kasvattaa/ojentaa/kieltää, vaan antaa lasten rellestää. Ovat oikeasti kuin hunnilauma, joka käy koko asunnon läpi ja panee surutta säpäleiksi tielleen osuvan. Äiti istuu sohvan nurkassa ja selittää, että " nämä meidän on tällaisia eloisia tapauksia" . Ja isä myötäilee. Hän on aina työmatkoilla, joten hänenkin panoksensa lastenkasvatukseen on lähinnä kännykän varassa.
Ei meidänkään 2-vuotias koske kotona koriste-esineisiin, vaikka ne käden ulottuvilla ovatkin, nehän ovat jo tuttuja ja tylsiä. Aivan eri juttu on isotädin kristallieläinkokoelma tai naapurin rouvan keräilemät posliininuket ja pikkuruiset nuken astiastot. Toki ymmärtää, ettei niihin saa koskea, mutta jos huone on vaikkapa täynnä toinen toistaan ihanampia esineitä, on koko kyläilyreissu pelkkää " älä koske" , " älä liiku" - jankutusta.
Ja ihmettelen kyllä, jos jollakulla oikeasti 1- 2-vuotiaat istuvat kylässä hiljaa paikallaan omilla leluilla leikkien, vailla mielenkiintoa uuteen ympäristöön. Melkeinpä käy sääliksi moinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta silti: Meillä 2 alle 3- vuotaista poikaa. Meno on just semmosta mitä voi olettaa. Silti en anna itselleni lupaa lässyttää: pojat on poikia ja noi nyt on aika elosia.. Camoon!
Kirjahyllylle ei mennä, telkkaria ei räpelletä. Ei meillä kotona, ei missään muuallakaan. Aina löytyy hyvä nurkka jos ei tottele, ulkona on puita jota vasten voi seistä.
Meillä ei pojat pysy paikallaan vaikka ne sitoisi kiinni! Ohjaan ne tekemään sallitumpia juttuja. Jos huomaan jauhavani kieltoja niin mua ei silloin kuunnella eikä ole mitään pointtia jauhaa samoja käskyjä jos mitään ei tapahdu. Se häiritsee jutusteluakin ikävästi..
Jos joku asuu paikassa jossa ei saa koskea MIHINKÄÄN niin nähdään kahvilassa. Lasten kuuluu elää ja leikkiä, ei istua kädet ristissä kuuntelemassa aikuisten ongelmia.
suorastaan alan asiantuntijalta vaikutat.
Muutenkin vähän omituisia vastauksia olet saanut.