Perinnönjaon epäoikeudenmukaisuus

Nro 13: "Tätä en voi sietää, että se paljon enemmän saanut sisarus ei itse puutu tilanteeseen. Vanhemmat kohtelee eri tavalla ja sisarus vaan myhäilee vieressä kun itse on saamassa etua paljon enemmän. Niin teki minun siskoni. Elelee vaan tyytyväisenä vaikka olisi voinut puuttua eri arvoiseen kohteluun. Myös se sisarus voi omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, että sitä eripuraa ei synny sisarusten välille. "

Tilanteet ovat erilaisia. Mulla olisi mennyt välit siskooni, jos siskoni olisi aikoinaan vaatinut mulle puolet vanhempieni yrityksestä. Tai että mullekin pitää opstaa joka viides vuosi auto. Mihin helkattiin mä olisin sen edellisen auton parkkikselta saatu vietyä, kun mulla ei ole edes ajokorttia? 

Nyt äidin perinnönjaossa oli hetken aikaa riskinä, että mä olisin saanut joko vanhempieni omistaman sijoitusasunnon tai osan metsää ja mökkiä. Mun poikani nauroikin, että "sä et taida äiti haluta edes yhtä hyttystä sieltä". Ja oikeassa oli. Mitä helkuttia mä tekisin jollain metsällä tai mökillä satojen kilometrien päässä paikassa, jonne ei pääse järkevästi julkisilla? Ja varsinkaan yhteisomistuksella?  Siskolleni taas se mökki on henki ja elämä. Jos meillä olisi se yhteisomistuksessa, mä joutuisin maksamaan puolet kaikista sen kuluista, mutta en pääsisi siellä kuitenkaan ikinä käymään. Enkä edes halua, koska inhoan mökkeilyä.  Siskoni saa pitää niin metsän, mökin kuin ne hyttysetkin. 

Elävää ei voi periä. Jos  haluaa antaa ennakkoperitöä tai lahjoja, niin niitä saa antaa juuri niin epäoikeudenmukaisesti kuin haluaa, ei ole olemassa mitään ennakkoperinnön tasajakovaadetta. Lakimieskään ei tuossa voi auttaa. Vasta perinnönjättäjän kuoleman jälkeen voi aloittaa taistelun, mutta onneksi se on silloin yleensä jo myöhäistä, joku 20 vuotta sitten muita sisaruksia enemmän lahjaksi saatu 10 000 e ei tuolloin enää paljoa paina.

Meillä isä teki fiksummin eli myi omaisuuttaan yhdelle. Kun verottaja hyväksyi kauppahinnan, ei sitä voitu ennakkoperinnöksi laskea.

Katkeruudesta ei varsinaisesti pääse mitenkään eroon. Mutta aika ja etäisyys helpottavat sitä vähitellen: Kun vain elät omaa elämääsi ja keskityt omiin juttuihisi, niin ajan kanssa harmittaa vähemmän.

Se sanottuna, tuossa tilanteessa kannattaa myös ottaa yhteyttä juristiin ja selvittää asiaa koska:

 1. Vanhempien lapsilleen antamat lahjat katsotaan normaalisti ennakkoperinnöksi elleivät vanhemmat ole erikseen toisin ilmoittaneet

 2. Vaikka vanhemmat ilmoittaisivat että lapsille annetut lahjat eivät ole ennakkoperintöä, niin silloinkin ne normaalisti huomioidaan lakiosia laskettaessa

Siinähän välit vasta meneekin, kun yksi perillisistä alkaa vaatia toiselle tärkeän omaisuuden myymistä. Jos ei toisella ole varaa ostaa vaatijaa ulos, on pakko myydä jollekin vieraalle. Osaomistus on aina hankala juttu, jos omistuksen kohde on toiselle tärkeä ja toinen haluaa vain fyrkat.

Ikävää tuollainen mutta vanhempasi noin halusi jakaa perintöä etkä voi muuta kun niellä asiat kuten ne on. Äitimme perintö meni puoliksi veljeni kanssa. Veljeni laittoi 300 000 euroa haisemaan parissa vuodessa. Veljeni on maailman surkein rahan käyttäjä. Varmaan se pelasi 150000 euroa ainakin. Sitten sillä oli ulosottovelkaa ja muuta. Itse olen 9 vuoden aikana säästänyt  yli 200000 euroa. Isänmme antoi meille ennakkona kesämökin jota veljeni ei halunnut kunnostaa joten tein sen itse joten se on minun mökki nyt. Isä antoi rahaa remonttiin, pikkuhiljaa antoi käteisenä eikä siitä hiiskuta kenellekkään. Mökistä meni veroa 35000 euroa.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän välit vasta meneekin, kun yksi perillisistä alkaa vaatia toiselle tärkeän omaisuuden myymistä. Jos ei toisella ole varaa ostaa vaatijaa ulos, on pakko myydä jollekin vieraalle. Osaomistus on aina hankala juttu, jos omistuksen kohde on toiselle tärkeä ja toinen haluaa vain fyrkat.

No tämä! Jos mä olisin aikoinaan saanut puolet vanhempieni firmasta, koko firma olisi pitänyt laittaa myyntiin ja koska yleensä yrityskaupoissa käy niin, että hetken päästä alkaa myös saneeraukset, niin siskoni olisi saattanut olla sitten hetken päästä työtön. Ja syy hänen työttömyyteensä olisin ollut minä. Oisko kiitellyt mua? No ei. Tällä hetkellä omistan 1/4 isäni asunnosta ja siskoni toisen neljänneksen. Isäni puolet. Tässä kuussa on taloyhtiön yhtiökokous  ja nyt mietin, annanko isälle valtakirjan sen neljänneksen osalta vai en. Asutaan siis samassa taloyhtiössä. Ollaan eri mieltä monista taloyhtiön asioista ja jos annan isälle valtakirjan, kannatan siis 1/4 osalta samaa kuin isä ja sitten oman asuntoni osalta ihan päinvastoin. Jos en anna valtakirjaa, siitä syntyy sitten sukudraamaa. 

En saanut yhtä paljon kuin eräs, mutta elinaikana annettu omaisuus on vanhempien omaa ja päättävät itse mitä tekevät. Olen aikuinen, en enää lapsi. 

Mitäköhän isäni tuumaisi, kun lakimies ottaisi yhteyttä ja ilmoittaisi, että veljelle on annettu liian vähän ennakkoperintöä ja se asia pitää korjata heti. Todennäköisesti isä muistuttaisi, että hän on yhä elossa eikä perintökaari taida ulottua elävän antamiin lahjoihin tai vastaaviin, joten lakimies on hyvä ja palaa asiaan perinnönjättäjän kuoleman jälkeen.

Lapseton tätini jätti pari vuotta sitten kaiken yhdelle siskontyttärelle. Pari serkkuaan ryhtyi kyselemään lakiosaansa, koska pitäähän perinnönjättäjän olla reilu.

Paras olisi, jos kukaan ei perisi mitään, kaikki olisivat edes vähäsen enemmän samalla viivalla ja menestyminen riippuisi aidommin omista ansioista ja ahkeruudesta. Siltikin joillakin lapsuus olisi tietty yltäkylläinen ja muilla köyhempi mutta eivät voisi rikkaatkaan kuplaantua siihen että aikuisena saisivat kaiken tekemättä mitään ja altistumatta kilpailulle edes jossain määrin.

Vierailija kirjoitti:

Entisaikoihin oli päivänselvää, että talo menee yhdelle. Yleensä vanhimmalle pojalle, joka jatkoi tilaa. Muut lapset lähtivät sitten muualle. Sitten tuli laki tästä, että kaikkien on saatava lakiosat. Jos tuo laki olisi entisaikana ollut, nopeasti lähes kaikki olisivat olleet pulassa. Tilukset eivät olisi riittäneet viljelyihin ym. monen jaettavana, koska lapsia oli lähes joka sukupolvessa paljon.

Itse asiassa sellainen laki on ollut vähintään vuodesta 1450. Sitä ei pitkään noudatettu, mutta vanha ja alkuperäinen periaate oli, että kaikki saavat osuuensa joko maana tai rahana tai rahan arvoisena tavarana. Osa tätä periaatetta ovat olleet myös myötäjäiset ja kapiot, eli kotitilalta lähtevien osuus on erotettu heille heti heidän lähtiessään, eikä vasta sitten kun vanhempi kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Paras olisi, jos kukaan ei perisi mitään, kaikki olisivat edes vähäsen enemmän samalla viivalla ja menestyminen riippuisi aidommin omista ansioista ja ahkeruudesta. Siltikin joillakin lapsuus olisi tietty yltäkylläinen ja muilla köyhempi mutta eivät voisi rikkaatkaan kuplaantua siihen että aikuisena saisivat kaiken tekemättä mitään ja altistumatta kilpailulle edes jossain määrin.

Kommunismissa oli noin. Jostain syystä systeemi ei ole koskaan toiminut, koska fiksuimmat on aina keksineet keinot saada enemmän kuin toiset. Eikä kukaan viitsisi ryhtyä lääkäriksi, jos siitä ei lopulta olisi hyötyä kuin niille, jotka ei halua tehdä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Paras olisi, jos kukaan ei perisi mitään, kaikki olisivat edes vähäsen enemmän samalla viivalla ja menestyminen riippuisi aidommin omista ansioista ja ahkeruudesta. Siltikin joillakin lapsuus olisi tietty yltäkylläinen ja muilla köyhempi mutta eivät voisi rikkaatkaan kuplaantua siihen että aikuisena saisivat kaiken tekemättä mitään ja altistumatta kilpailulle edes jossain määrin.

Suomessa on kuitenkin aika vähän oikeasti rikkaita. Suurimmalla osalla suomalaisista omaisuus on asunnossa. Ja juuri siinä asunnossa, jossa asuu. Jos asunnon myy jo elinaikanaan ja muuttaa vuokralle, siitä hyötyy vain ne rikkaat. Siis ne, jotka omistavat vuokraamasi asunnon. Asuntonsa myynnistä saamansa rahat taas voi lahjoittaa lapsilleen. Lahjavero on toki suurempi kuin perintövero, mutta kannattaa lahjoittaa rahaa jo hyvissä ajoin. Vanhana voi olla vuokralainen påienelläkin eläkkeellä ja nostaa sitten vaikka asumistukea, kun mitään omaisuutta ei enää ole. 

Vierailija kirjoitti:

Mitäköhän isäni tuumaisi, kun lakimies ottaisi yhteyttä ja ilmoittaisi, että veljelle on annettu liian vähän ennakkoperintöä ja se asia pitää korjata heti. Todennäköisesti isä muistuttaisi, että hän on yhä elossa eikä perintökaari taida ulottua elävän antamiin lahjoihin tai vastaaviin, joten lakimies on hyvä ja palaa asiaan perinnönjättäjän kuoleman jälkeen.

Lapseton tätini jätti pari vuotta sitten kaiken yhdelle siskontyttärelle. Pari serkkuaan ryhtyi kyselemään lakiosaansa, koska pitäähän perinnönjättäjän olla reilu.

Serkut eivät peri mitään eikä heillä ole mitään lakiosaa. Samaa geneettistä perimääkin on serkuissa vain 12,5, pikkuserkuissa alle yksi prosenttia mikä vastaa geneettisesti aika lailla ventovierasta.

Meillä myös yhtä suositaan ja rahaa riittää hänelle, epäreilua, mutta elämä on. Sanotaan omaraha, omalupa. Eli ihminen tekee eläessään rahoillaan kuinka tekee. Varmaan on perintökin hänelle suosivasti pedattu, kun aika koittaa. 

En luota siihen elämässä, että perintöä saattaisin saada. Tarkemmin sanottuna itse on elämässä pärjättävä ja omien kykyjen ja voimavarojen mukaan luovittava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras olisi, jos kukaan ei perisi mitään, kaikki olisivat edes vähäsen enemmän samalla viivalla ja menestyminen riippuisi aidommin omista ansioista ja ahkeruudesta. Siltikin joillakin lapsuus olisi tietty yltäkylläinen ja muilla köyhempi mutta eivät voisi rikkaatkaan kuplaantua siihen että aikuisena saisivat kaiken tekemättä mitään ja altistumatta kilpailulle edes jossain määrin.

Kommunismissa oli noin. Jostain syystä systeemi ei ole koskaan toiminut, koska fiksuimmat on aina keksineet keinot saada enemmän kuin toiset. Eikä kukaan viitsisi ryhtyä lääkäriksi, jos siitä ei lopulta olisi hyötyä kuin niille, jotka ei halua tehdä mitään.

Eipä ole ihan totta tuokaan mantra. Kyllä ihmisiä kiinnostaa hyvät tulot, rikastuminen ja menestyminen ihan yhtä lailla silloin. Ei se ole siitä kiinni että ne henkilöt jäisivät toimeentulotuella liassa ja mudassa pyöriskelemään kun ei voi jättää perintöäkään. Miksi ne silti omaa elämäänsä haluaisivat pilata?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 13: "Tätä en voi sietää, että se paljon enemmän saanut sisarus ei itse puutu tilanteeseen. Vanhemmat kohtelee eri tavalla ja sisarus vaan myhäilee vieressä kun itse on saamassa etua paljon enemmän. Niin teki minun siskoni. Elelee vaan tyytyväisenä vaikka olisi voinut puuttua eri arvoiseen kohteluun. Myös se sisarus voi omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, että sitä eripuraa ei synny sisarusten välille. "

Tilanteet ovat erilaisia. Mulla olisi mennyt välit siskooni, jos siskoni olisi aikoinaan vaatinut mulle puolet vanhempieni yrityksestä. Tai että mullekin pitää opstaa joka viides vuosi auto. Mihin helkattiin mä olisin sen edellisen auton parkkikselta saatu vietyä, kun mulla ei ole edes ajokorttia? 

Nyt äidin perinnönjaossa oli hetken aikaa riskinä, että mä olisin saanut joko vanhempieni omistaman sijoitusasunnon tai osan metsää ja mökkiä. Mun poikani nauroikin, että "sä et taida äiti haluta edes yhtä hyttystä

Sinä olet tyytynyt siihen, että teitä kohdellaan eriarvoisesti. Minulle on itsestäänselvyys, että jos toinen saa sen auton joka viides vuosi ja toinen ei sitten saa mitään, niin jotenkin se sille toiselle kompensoidaan. Se toinen saa sitten jotain muuta jos autoa ei tarvitse. Mutta jokainen vanhempi toimii niinkuin haluaa ja meillä se aiheutti sen, että mitään välejä ei enää ole. Valinta se on sekin heille ollut ja osoitus siitä mikä heille on ollut tärkeintä. Heillä tietenkin oikeus siihen, mutta ei sitten tarvitse myöskään valittaa, kun siellä ei käydä.

Tuo jos mikä on nimenomaan oikeudenmukaista, kun vanhemmat jakavat OMAN omaisuutensa miten ITSE haluavat. 

AP kirjoitti:

Minä olen saanut käyvältä arvoltaan 1/5 verrattuna parhaimman lahjan saajaan. Summat, joissa liikutaan on satojatuhansia

 

Höpö höpö. Verottomana saatujen lahjojen arvo saa kolmen vuoden aikana olla korkeintaan 5 000 euroa. Jos kyse on edes kahdestasadasta tuhannesta, niin lahjoituksia on tehty täysimääräisenä jo neljäkymmentä vuotta. Epäuskottavaa

Korjaan, kuusikymmentä vuotta.

Nro 36: "Sinä olet tyytynyt siihen, että teitä kohdellaan eriarvoisesti. Minulle on itsestäänselvyys, että jos toinen saa sen auton joka viides vuosi ja toinen ei sitten saa mitään, niin jotenkin se sille toiselle kompensoidaan. Se toinen saa sitten jotain muuta jos autoa ei tarvitse. Mutta jokainen vanhempi toimii niinkuin haluaa ja meillä se aiheutti sen, että mitään välejä ei enää ole. Valinta se on sekin heille ollut ja osoitus siitä mikä heille on ollut tärkeintä. Heillä tietenkin oikeus siihen, mutta ei sitten tarvitse myöskään valittaa, kun siellä ei käydä."

Nimenomaan olen tyytynyt. On ollut ihan mun oma valintani, että en koskaan mennyt autokouluun. Jos nyt päättäisin mennä ja saisin ajokortin, varmasti saisin myös autonkin. Ja aivan varmasti olisin saanut puolet vanhempieni yrityksestä, jos olisin opiskellut samalle alalle. Itseasiassa aikoinaan painostus oli niin kova, että kävin jopa Teknillisen korkeakoulun pääsykokeissakin. Mutta koko ala kiinnosti mua kuin kilo p*skaa, joten en viitsinyt edes vastata kysymyksiin vaan jätin tyhjän paperin. Mun siskoni on aina hyppinyt äidin ja isän pillin mukaan, minä taas en, joten jos tältä kantilta ajattelen asiaa, niin siskoni on "ansainnut" paljon enemmän kuin minä. Olisin minäkin voinut hyppiä, mutta en halunnut.