Kevään kestovitutus #1: Koiranpaskat. Tähän pinoon kaikki valitukset aiheesta
Kommentit (27)
On aivan uskomatonta, että ihmiset antavat koiriensa liikkua vapaina. Ei edes kiltein perhekoira ole sataprosenttisen luotettava kun tulee vieraita ihmisiä -erityisesti pieniä lapsia- vastaan. Omasta lapsuudestani muistan kaksikin tapausta, joissa vamman lapselle oli tuottanut nimenomaan oman perheen " kiltti koira" . (Ei niin, ettei koirat olisi kilttejä, mutta ne ovat eläimiä ja niillä on eläinten vaistot.)
Tulee tosi paha mieli, kun meidän leikkipuiston vieressä kulkevaa hiekkatietä, jossa aina liikkuu paljon pieniä lapsia, kulkee tosi usein koiria vapaina. Pelottavaa. Miksi koiranomistajat ei voi edes leikkipuiston kohdalla laittaa koiraa kiinni???!!!
Pahinta on se, ettei koiranomistajille uskalla sanoa mitään. Tai siis ne koiranomistajat, jotka ovat mukavia ja kunnollisia ihmisiä eivät ole niitä, jotka toimii väärin. Ne jotka on niitä rikkureita, on yleensä myös kaikkein aggressiivisimpia ja kovimpia aukomaan päätään... puhumattakaan jostain sekopäistä, jotka voi vielä uhkailla sillä koirallaan.
koirani edes tee tielle vaan etsii aina mahdollisimman pusikkoisen paikan. Mutta varulta kanna pussia mukana. Mua oksettaa myös paskat kadulla ja mä en todellakaan edes kehtais olla siivoamatta kakkoja siitä!!! Elikkä jos vaan näätte että omistaja pokalla antaa koiransa kakata kadulle siivoamatta niitä, sanokaa se hänelle että kerää ne ja vie vaikka kotiinsa jos ei roskiksia näkyvillä!
Mutta sama pätee myöskin roskaajiin! Jumalauta, kun mä nään jonkun heittävän esim. jätskipaperit maahan niin mä sanon siitä kyllä!!
Vierailija:
Mutta sama pätee myöskin roskaajiin! Jumalauta, kun mä nään jonkun heittävän esim. jätskipaperit maahan niin mä sanon siitä kyllä!!
jossa viesti että siivoathan koirasi jätökset pihaltamme?! Minä en anna oman koirani edes pissata pihallemme jos käyn koiran kanssa viemässä roskat, vaan kun jatkan siitä läheiseen metsään, siellä vasta annan pissata!
Aika kiva löyhkä kun kevätaurinko lämmittää parinkymmenen rakin kusipaikkaa.
Mutta usein ongelma on siinä, että koiranomistajille ei uskalla huomauttaa kakoista maassa, jos ei halua hirveää kirosanaryöppyä tms. niskaan. Ja kun pienten lasten kanssa liikkuu, ei viitsi ruveta riitelemään kadulla. Kokemus on nimittäin osoittanut, että myös ystävällinen huomautus koetaan vittuiluksi. Tämä koskee muuten kaikkia " rötöksiä" , kävelytiellä ajavat pyöräilijät jne.
t. 21
meillä on myös pieniä lapsia eikä ikään ole niin raivostuttavaa kun kehottaa lapsia JATKUVASTI katsomaan etteivät astu koirien jätöksiin.