Rakkaudentunnustus - ja miehen vastaus
Kovasti mietityttää tilanne.
Olen seurustellut parisen vuotta ihanan miehen kanssa. Olemme molemmat aika introvertteja ja tunteista puhuminen on meille kummallekin hankalaa - minä olen tätä tosin kovasti opetellut ja päättänyt harjoitella (jotta elämä olisi helpompaa ja täyspainoisempaa).
Pari viikkoa sitten, sunnuntai-aamuna rauhassa herätessämme, aloitin keskustelun parisuhteen tulevaisuudesta ja omista tunteistani suhteeseen liittyen. Samalla kerroin miehelle että rakastan häntä. Ensimmäistä kertaa.
Mies meni vaikeaksi, ja osasi sanoa vain että "voidaanko jutella tästä aamukahvin jälkeen". Keskustelua ei koskaan uudestaan framille nostettu, eikä mies ole tähän päivään mennessä rakkaudesta puhunut - tai sitä minulle tunnustanut.
En halua ottaa asiaa puheeksi, sillä en halua joutua anelemaan tai nyhtämään rakkauden tunnustusta.
Mulla on todella outo olo, enkä rehellisesti tiedä mitä ajatella tästä suhteesta enää. :(
Kommentit (214)
eikä mies ole tähän päivään mennessä rakkaudesta puhunut - tai sitä minulle tunnustanut.
Minä kyllä tietäisin mitä ajatella.
Ei rakasta sinua. Valitettavasti. Et ole miehen unelmien nainen ja siksi ei voi sanoa rakastavansa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Ei rakasta sinua. Valitettavasti. Et ole miehen unelmien nainen ja siksi ei voi sanoa rakastavansa sinua.
Näinhän se varmasti on. En ymmärrä miksei mies sitten tuossa yhteydessä, kun tulevaisuudesta puhuimme, asiaa "maininnut", tai rehellisesti kertonut tästä. En halua haaskaa aikaani henkilön kanssa jota rakastan, mutta joka ei rakasta minua.
ap
Rakasta hänen rahojaan sitten. Sillä tuhansia vuosia on jo ratkaistu kiintymyskysymykset. Itke mielummin luolassa kuin havumajassa.
Jos sillä nyt meni maku koko suhteesta kun kaikki salaperäisyys hävisi.
Onko varattu? Mitä täällä on jankutettu et kannattaako...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rakasta sinua. Valitettavasti. Et ole miehen unelmien nainen ja siksi ei voi sanoa rakastavansa sinua.
Näinhän se varmasti on. En ymmärrä miksei mies sitten tuossa yhteydessä, kun tulevaisuudesta puhuimme, asiaa "maininnut", tai rehellisesti kertonut tästä. En halua haaskaa aikaani henkilön kanssa jota rakastan, mutta joka ei rakasta minua.
ap
Kysy tulevaisuudensuunnitelmista nyt. Kuulostaa siltä, että miehellä ei ole kovin vahvoja tunteita sinua kohtaan mutta annetaan armoa ja oletetaan, että kyse voisi olla vain tunteista puhumisen vaikeudesta. SUUNNITELMISTAAN mies varmasti osaa silti puhua mutta näköjään vaatii sen, että sinä otat sen puheeksi. Voi olla ettei mies mainitse asiaa kun tietää, ettet sinä pidä siitä mitä hänellä on sanottavana. Hän ei kuitenkaan halua luopua teidän suhteestanne sellaisena kuin se on.
Mies ei usko joulupukkiinkaan.
Käsite "rakkaus" on sievistelevä/häveliäs kiertoilmaus, peiteilmaus, vaihtokaupalle joka on jokaisen parisuhteen perusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rakasta sinua. Valitettavasti. Et ole miehen unelmien nainen ja siksi ei voi sanoa rakastavansa sinua.
Näinhän se varmasti on. En ymmärrä miksei mies sitten tuossa yhteydessä, kun tulevaisuudesta puhuimme, asiaa "maininnut", tai rehellisesti kertonut tästä. En halua haaskaa aikaani henkilön kanssa jota rakastan, mutta joka ei rakasta minua.
ap
Ai tähän tyyliin?
-"Minä rakastan sinua."
-"Minä en rakasta sinua."
Entä jos kirjotat sille kirjeen? Jotain tyyliin 'haluan elää rakkaus-suhteessa, se on minulle tärkeää'. Voi sitten tykönään ajan kanssa (päivä, esim, ei enää viikkoo) miettiä että miten reagoi. Laita siihin vaikka rasti-ruutuun vaihtoehtoja. 'En ole tajunnutkaan mutta taidan rakastaa sinua', 'sinun kanssasi on tosi kiva olla, mutta en rakasta sinua', 'minulle koko rakkaus on käsitteenä tyystin abstrakti ja yhdentekevä'
Oikeastaan on hyvä että tuo asia selvisi sinulle nyt eikä myöhemmin. Otaksun että ette vielä asu yhdessä.
Ai tähän tyyliin?
-"Minä rakastan sinua."
-"Minä en rakasta sinua."
No, kahden vuoden suhteen jälkeen - jos toisesta välittää - on ihan ok sanoa että olet tärkeä, mutta en ole vielä noin syvällä tunteissa. Tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos kirjotat sille kirjeen? Jotain tyyliin 'haluan elää rakkaus-suhteessa, se on minulle tärkeää'. Voi sitten tykönään ajan kanssa (päivä, esim, ei enää viikkoo) miettiä että miten reagoi. Laita siihin vaikka rasti-ruutuun vaihtoehtoja. 'En ole tajunnutkaan mutta taidan rakastaa sinua', 'sinun kanssasi on tosi kiva olla, mutta en rakasta sinua', 'minulle koko rakkaus on käsitteenä tyystin abstrakti ja yhdentekevä'
Pitää voida keskustella kasvokkain.
Minä en kyllä olisi kahta vuotta ollut parisuhteessa ilman että tiedän rakastaako joku minua..
Onko mies autisti vai Asperger? Vai muuten vain roikottaa sua varalla?
Vierailija kirjoitti:
Entä jos kirjotat sille kirjeen? Jotain tyyliin 'haluan elää rakkaus-suhteessa, se on minulle tärkeää'. Voi sitten tykönään ajan kanssa (päivä, esim, ei enää viikkoo) miettiä että miten reagoi. Laita siihin vaikka rasti-ruutuun vaihtoehtoja. 'En ole tajunnutkaan mutta taidan rakastaa sinua', 'sinun kanssasi on tosi kiva olla, mutta en rakasta sinua', 'minulle koko rakkaus on käsitteenä tyystin abstrakti ja yhdentekevä'
Luultavasti aloittaja ja miehensä eivät ole alakouluikäisiä.
Älä nöyryytä itseäsi enempää. Mies varmasti pitää sinusta ja tykkää läheisyydestä ja seksistä ja miehen sosiaalinen status on korkeampi, kun miehellä on kumppani. Mutta ei rakasta sinua.
Oppikaa jo että inrovertti ei ole sama kuin ujo, estynyt ja erakko. Se kertoo vain miten ihminen palautuu toisten seurassa vai yksin. Introvertti palautuu yksin.
Itse olen hyvinkin sosiaalinen mutta todella introvertti. Kun saan tarpeeksi muista vetäydyn yksinäisyyteen.
Jos rakastaisit oikeasti, et tarvitsisi mieheltä vastavuoroista ilmoitusta rakkaudesta.
Luiskaan.