Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koiramme piti lopettaa viikko sitten. 14 vuotiaan olo ei ole vieläkään parantunut.
09.05.2025 |
Hän ei aluksi itkenyt mutta oli koko viime viikonlopun omissa oloissaan. Poika on käynyt koulussa, mutta ei ole kertaakaan nähnyt kavereita tällä viikolla toisin kuin yleensä. Nyt parina iltana hän on ollut tosi surullinen mutta tänään olo on pahentunut enemmän ja hän oikeasti huutoitki kun puhuttiin. Tuon surun lisäksi itki sitä jos iäslle tai mulle käy jotakin.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se suru on. Ottakaa pian uusi koira, se on paras lääke.
Oon aina ihmetelly tätä neuvoa. "Tehkää uusi lapsi kuolleen tilalle"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suruun ei auta mikään muu kuin aika ja uusi koiranpentu.
Ei näinkään. Menetykseen ja suruun voi auttaa asian kohdalle pysähtyminen eikä sivuuttaminen. Koiran muistotilaisuus, jossa sitä siis muistellaan ja sen kuvia katsellaan. Kynttilä. Pojan valitsema muistolaulu. Hautajaiset. Pojalla on psyyke ja mieli ja hän on menettänyt jotakin todella tärkeää.
Eiköhän tuo surussa vellominen vain pahenna surua.
Meiltä kuoli tosi vanha koira. Me aikuisetkin olemme itkeneet kohta puoli vuotta. Välillä helpottaa ja sitten taas joku asia muistuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Pelottaako nyt myös vanhempien menetys? Juttele. Juttele. Juttele. Voi lapsirakas.
Suora keskustelu 14-vuotiaan kanssa voi olla vaikeaa. Tuon ikäinen on voinut hyvinkin yrittää peittää tunteensa, ja aikaisemmassa viestissä kerrottu papan kuolema voi tulla nyt päälle samalla kertaa. Käsittelemättömät tunteet tahtovat kertautua, ja jossakin vaiheessa ihminen tavalla tai toisella joutuu käsittelemään mielensä päällä olevat asiat, tai luhistuu niiden alle.
Itsekin kuitenkin suosittelen keskustelemista, mutta jos suoraan keskusteleminen ei onnistu, voisi keskustelua yrittää jossakin tilanteessa, ns. ohimennen, jonkin pihatyön, astioiden tiskaamisen, pyörän korjaamisen tms. yhteydessä. Tällöin puhuminen saattaa olla 14-vuotiaallekin helpompaa kuin suoraan asian kohtaaminen.
Voimia nuorelle miehenalulle, kaksi raskasta menetystä kohtalaisen lyhyelle aikaa ja vaikeaan ikävaiheeseen, aikuisuuden kynnykselle, on todella haastava paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkään? Et ymmärrä surusta mitään.
Tarkoitin että olo ei ole parantunut vaan jopa pahentunut. En varmaan sitten ymmärrä surusta mitään, mutta mielestäni hänen käytös on erilaista kuin ennen.
Ap
suru voi tulla viiveellä, varsinkin lapsella eli aluksi ei niin kuin käsitä tapahtunutta ja sitten viikon-kahden päästä se iskee päälle eli silloin aletaan itkemään sitä tuskaa ulos. Anna hänen itkeä ja surra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meiltä kuoli tosi vanha koira. Me aikuisetkin olemme itkeneet kohta puoli vuotta. Välillä helpottaa ja sitten taas joku asia muistuttaa.
ja näitä itkuja tulee vielä yli 5v jälkeenkin, harvemmin, mut esim. jos näkee lemmikkiä unessa, niin kyllä olo seuraavana päivänä on sen mukainen.
Pastori kertoo omasta kokemuksestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkään? Et ymmärrä surusta mitään.
Tarkoitin että olo ei ole parantunut vaan jopa pahentunut. En varmaan sitten ymmärrä surusta mitään, mutta mielestäni hänen käytös on erilaista kuin ennen.
Ap
Miten erilaista? Ei varmaan kukaan rakas ole aiemmin kuollut...
No itse asiassa hänen pappa kuoli joulukuussa ja pappa oli myös todella tärkeä. En silti kertaakaan nähnyt hänen itkevän vaikka tuosta asiasta puhuttiin monesti. En edes hautajaisissa. Ehkä sitten piilotti tunteensa eikä osannut käsitellä niitä. Pelkään, että jos tämä oli nyt liikaa.
Ap
Vaikea paikka nuorelle. Kovasti voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottaako nyt myös vanhempien menetys? Juttele. Juttele. Juttele. Voi lapsirakas.
Suora keskustelu 14-vuotiaan kanssa voi olla vaikeaa. Tuon ikäinen on voinut hyvinkin yrittää peittää tunteensa, ja aikaisemmassa viestissä kerrottu papan kuolema voi tulla nyt päälle samalla kertaa. Käsittelemättömät tunteet tahtovat kertautua, ja jossakin vaiheessa ihminen tavalla tai toisella joutuu käsittelemään mielensä päällä olevat asiat, tai luhistuu niiden alle.
Itsekin kuitenkin suosittelen keskustelemista, mutta jos suoraan keskusteleminen ei onnistu, voisi keskustelua yrittää jossakin tilanteessa, ns. ohimennen, jonkin pihatyön, astioiden tiskaamisen, pyörän korjaamisen tms. yhteydessä. Tällöin puhuminen saattaa olla 14-vuotiaallekin helpompaa kuin suoraan asian kohtaaminen.
Voimia nuorelle miehenalulle, kaksi raskasta menetystä kohtalaisen lyhyell
keskustelun osalta kannattaa huomioida se että toisille on vaikeaa keskustella asiasta kun tapaus on tuore ja itkettää koko ajan. Itsekin "tykkään" aluksi surra omassa rauhassa ja vasta myöhemmin puhua. Liian tuoreesta tapauksesta keskustelu menee aina itkuksi ja on liian tuskaisaa. Toiset taas käsittelevät suruaan puhumalla heti ja kaikkien kanssa. Eli jos teini ei halua puhua siitä nyt, sitäkin on hyvä kunnioittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäikäinen koira oli? Lapsesi ei ehkä edes muista aikaa ennen koiraa. Tuon ikäiselle pojalle se lemmikki on vielä monesti sellainen ainoa kohde, mihin purkaa hellyyttä ja rakkautta. Ottaahan se koville, aikuisellekin.
13. Poika oli vähän alle vuoden kun koira tuli meille. Käytännössä siis koira on ollut pojan elämässä aina. Nyt tulee itku mullakin taas.
Ap
Oletko ihan tasapainossa itse?
Kuulostaa siltä että pelkäät poikasi surun ilmenemistä. Sinähän se aikuinen olet - sun kuuluu olla turvallinen seinä pojallesi. On sulla ainakin elämän kokemusta kymmeniä vuosia enemmän. Joten olet varmaan kohdannut iloja ja suruja.
Ei se poika siihen suruun hajoa. Viikko on naurettavan lyhyt aika. Mene puhumaan jonkun ammattilaisen kanssa.
Menetystä suree raa'asti ainakin vuoden. Sen kierron aikana tulee aina uusia tilanteita, joissa menetetty ihminen tai eläin muistuu mieleen, ja suru iskee palleaan.
Sureminen on normaalia. Ne jotka ei tunne mitään on ps ykop aatteja. Tai lukossa jotenkin.
Minun lemmikin kuolemasta on jo kohta 15 vuotta ja edelleen välillä kaipaan ja ikävöin sitä. Viikossa ei toivu menetyksestä kukaan sellainen, joka oikeasti on lemmikistä välittänyt.
Ehkä se lemmikki kannattaisi pitää mukana muistoissa ja puhua siitä lapsen kanssa, katsella siitä kuvia, katsoa sen tavaroita ja muistella, mitä sen kanssa tehtiin. Puhuminen yleensä edes helpottaa. Lapsi voi laittaa lisäksi muistokuvia puhelimeensa. Tai voitte laittaa siitä kuvan yöpöydälle tai muualle kotiin kehyksissä. Muistojen vaaliminen on oleellinen osa surutyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa halata. Meillä tapahtui samanlainen episodi ja, kun asiasta keskusteltiin yhdessä sohvalla istuessa niin poika murtui ihan täysin ja itki. Ei siinä mitkään sanat auttaneet vaan piti ottaa syliin ja antaa turvaa. Rauhoittui sitten pikku hiljaa.
14-vuotias on vielä ihan lapsi ja kyllä hekin välillä syliä ja kosketusta kaipaavat. Sitä mieltä olen.
Minulle tulee kyynel silmään 10 vuotta sitten lopetetun lemmikin muistosta. Se oli minun oma silmäteräni. Välillä pieni paskiainen, mutta niin rakas pikku paskiainen. Jos se olisi osannut puhua, se olisi sanonut ylpeänä: niin olenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottaako nyt myös vanhempien menetys? Juttele. Juttele. Juttele. Voi lapsirakas.
Pelottaa. Juteltiin mutta tuntuu vaikealta löytää oikeita sanoja. :(
Ap
Mitä sanoja käytit?
Viimeinen päivä oli satuttavin koskaan. Kahden lähes 16-vuotiaan koiran lähtö aiheutti kovan shokin, ahdistuksen, unettomuuden, tuskan, surun ja masennuksen. Sairaslomallakin olin. Nukuin töiden ohella kaiken vapaa-aikani, en jaksanut mitään muuta. Elämä menetti merkityksensä, koti tuntui tyhjältä, arki muuttui kertaheitolla. Olen perheetön, ja koirat olivat minulle kaikki kaikessa. Nainen, 35
Koiriensa kuolemasta kertova nainen on yksi lähes kolmestasadasta Kirkko ja kaupungin lukijasta, jotka vastasivat kyselyyn lemmikin menetyksestä.
Surun ensimmäinen vaihe on shokki, jossa olo tuntuu epätodelliselta ja hajanaiselta. Ihminen saattaa kieltää läheisen kuoleman, koska mieli ei kestä kerralla liian musertavaa menetystä.
Etsin aamuisin kania asunnostani. Itkin aina, kun näin sen lempilelun, sinisen pallon. Oli kamalaa kuulla sellaisia kommentteja, että se oli vain kani. Lemmikistä tulee ajan kanssa aivan yhtä rakas kuin ihmisestä. Nainen, 27
Edelleen nousen joka aamu avaamaan koiralle ovea ulos. Kun olen poissa kotoa, tulee mieleen, että olisi palattava ulkoiluttamaan eläintä. Yksinäisyys on kuin tyhjiö, jossa ei meinaa saada henkeä. Elämä on vailla kiintopistettä. Yksinäisyys, tyhjyys täyttää korvien välin mustalla huminalla. Tällaista en ole aikaisemmin tuntenut. Nainen, 62
Jos menetys tulee yllätyksenä, järkytys viivästyttää tapahtuman käsittelyä. Joku jää yksin kotiin, jonka hankki koiransa tarpeita ajatellen. Toinen etsii ja etsii tuloksetta kadonnutta kissaansa.
Shokkivaihe voi näkyä myös käytännön asioihin uppoutumisena: menetetyn läheisen tilalle hankitaan saman tien korvaaja tai elämä järjestetään muuten välittömästi uuteen uskoon.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/lemmikin-kuolema-surettaa-kuin-minka-…-
Vierailija kirjoitti:
Pastori kertoo omasta kokemuksestaan.
Kuule, kun sinne taivaaseen ei pääse edes enin osa ihmisistä, niin jospa lakkaisit uskottelmasta itsellesi ja muille, että "taivaassa tavataan lemmikin kanssa"!!!!!
14 vuotta on tosi vaikea ikä, vaikkei mitään erikoista tapahtuisikaan. Ihminen ei ole enää lapsi eikä vielä aikuinen. Tapahtuu muutoksia, hormonit jyllää, tunteet menee vuoristorataa. Yleensä ympäristössä on ihmisiä, jotka ei osaa suhtautua siihen, että tuttu lapsi on kadonnut ja tilalla on murrosikäinen, joka on vieras ja kasvaa ja kehittyy kohisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suruun ei auta mikään muu kuin aika ja uusi koiranpentu.
Ei näinkään. Menetykseen ja suruun voi auttaa asian kohdalle pysähtyminen eikä sivuuttaminen. Koiran muistotilaisuus, jossa sitä siis muistellaan ja sen kuvia katsellaan. Kynttilä. Pojan valitsema muistolaulu. Hautajaiset. Pojalla on psyyke ja mieli ja hän on menettänyt jotakin todella tärkeää.
Psyyke js mieli???? Mitä eroa niillä on?
Vierailija kirjoitti:
Suru pitää surra pois. Se tarvitsee aikaa ja sitä suremista. Jokainen suree eri tavalla.
Viikko onnlyhyt aika. Ole poikasi tukena surussa. Tärkeintä on kuunnella ja olla läsnä.
Miten se suru surraan pois? Tai mitä se suru ihan käytännössä sitten sisältää?
Alue: Aihe vapaa
Ei näinkään. Menetykseen ja suruun voi auttaa asian kohdalle pysähtyminen eikä sivuuttaminen. Koiran muistotilaisuus, jossa sitä siis muistellaan ja sen kuvia katsellaan. Kynttilä. Pojan valitsema muistolaulu. Hautajaiset. Pojalla on psyyke ja mieli ja hän on menettänyt jotakin todella tärkeää.