Yleistuki tulee kohta
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä ei saisi kiristää tukien avulla ja lisätukien. Se on väärin. Ei lajitella ihmisiä totteleviin ja ei totteleviin. Kaikilla on syynsä ja tilanne. Myös tietojen utelu ja kalastus ei ole hyvä sossuilla.
Tavallinen suomalainen tarvitsee kyyläämis-ja halveksumis-annoksensa. En tiedä mikä ihmeolento sinä olet, mutta hyvä että olet.
Vierailija kirjoitti:
"harkinnanvarainen osa viimesijaiseksi turvaksi" haiskahtaa liikaa pärstäkertoimen mukaan tai tuurilla hengissä- tyyliseltä.
Mun mielestäni viimesijainen turva pitäis olla satavarma eikä harkinnanvarainen - soskun muututtua kelallehan harkinnanvaraiset tippuivat melkein kokonaan pois, miten jatkossa?
Sosiaalibarometrin vastausten perusteella 12 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki ovat kiristäneet tukien myöntämistä.
Yli puolet Sosiaalibarometri-kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi joko ohjeistuksista tai kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä.
31 prosenttia kertoi kirjallisista ohjeistuksista ja 20 prosenttia suullisista kehotuksista.
Huomattavaa on, että nuo kiristykset eivät perustu lakiin- ainoastaan päättäjien säästöhaluihin.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko tämä tuki sitten olisi nykyään vain työmarkkinatukea 595 euroa saavalle?
Saman verran?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti. Todennäköisesti toisi yhteiskunnalle säästöjä ja vähentäisi työttömyyttä. Puhumatta muista hyödyistä.
Säästöjä ei todellakaan, aivan päinvastoin...
Kunnat ja yritykset säästävät, koska saavat lisää orjatyövoimaa.
Yleistuki ei voi olla sellainen että "tottelevalle" annetaan suurin tuki ja lisätukia. Ja muille rankaisuja vain ja ei mitään, sairas tai itsenäinen kärsikööt. Eihän sellainen voi toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toihan on hyvä työttömien kannalta. Menettää kerralla ihan kaikki tuet jos ei yritä edes työllistyä.
Sepä se. Työttömyysturvan rangaistuksia kovennetaan, eli karenssi heilahtaa jo ensimmäisestä mokasta. Kelan päätöksistä ei voi valittaa. Hallinto-oikeudessa kestää kuukausia (ja sinne valitus maksaa 250 €). Kaiken huipuksi asumistuki olisi sidottu yleistukeen, eli sekin tarkistettaisiin joka kuukausi työttömyysturvaoikeuden kanssa. Tuplasti lisää byrokratiaa. 10 kertaa enemmän häätöjä.
Sitten siirrytään vain toimeentulotuelle.
Hallitus yrittää saada toimeentulotukeen lain vastaisen työvelvoitteen. Tästä pitäisi pitää meteliä. Kohta on muuten suurin osa suomalaisista pakkotöissä.
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ed8fe11-59d8-40e1-b3e3-66a15efd5…
Tuskin saat ketään naista teille sinne valtiolle töihin yleistuen avulla, vaikka kuinka olisit rakastunut ja huutelisit täällä yleistuen perään.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä ole nyt semmoinen, että jos et mene töihin, niin kaikki tuet menee poikki, kun ne on sidottu yhdeksi. Aiemmin sai keplotella toisella tukimuodolla, jos työmarkkinatuki meni katkolle?
Jotkut saivat toimeentulotukea tilalle kyllä, mutta sen perusosaa leikattiin ensin 20% ja sitten 40%. Eli todella pienillä tuloilla kituuttelivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä ole nyt semmoinen, että jos et mene töihin, niin kaikki tuet menee poikki, kun ne on sidottu yhdeksi. Aiemmin sai keplotella toisella tukimuodolla, jos työmarkkinatuki meni katkolle?
Nykyään asumistuki säilyy ja oikeus toimeentulotukeen. Kun toimeentulotuki sidotaan "yleistukeen" tulee toimeentulotuki vastikkeelliseksi, kuten hallitusohjelmaan on kirjattu.
Juuri näin. Kun työhaluton kieltäytyy toimenpiteestä, silloin menettää kaikki tuet ja lähtee sitten se Kelan aikaisemmin kustantama luukkukin alta. Suuntaus on oikea, kunhan vain tuen määrä on inhimillinen. Vaikka asuisi minkälaisessa murjussa, ei alle 900 euron nettotuloilla pärjää ellei sitten syö pelkkää kaurapuuroa vuodesta toiseen.
Suurin osa ei kieltäydy palkkatyöstä, vaan palkattomasta pakkotyöstä (joka on laitonta). Iso ero! Lisäksi on paljon työkyvyttömiä työttömiä, joille kävisi todella huonosti tuossa uudessa systeemissä. Ja turhaan mussutatte, että hae sitten sairauslomaa tai -eläkettä: ei niitä enää saa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"harkinnanvarainen osa viimesijaiseksi turvaksi" haiskahtaa liikaa pärstäkertoimen mukaan tai tuurilla hengissä- tyyliseltä.
Mun mielestäni viimesijainen turva pitäis olla satavarma eikä harkinnanvarainen - soskun muututtua kelallehan harkinnanvaraiset tippuivat melkein kokonaan pois, miten jatkossa?
Sosiaalibarometrin vastausten perusteella 12 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki ovat kiristäneet tukien myöntämistä.
Yli puolet Sosiaalibarometri-kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi joko ohjeistuksista tai kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä.
31 prosenttia kertoi kirjallisista ohjeistuksista ja 20 prosenttia suullisista kehotuksista.
Huomattavaa on, ett
Mielenkiintoista, että ihmisen toimeentulo on täysin siitä kiinni, missä sattuu asumaan. Ei toteudu yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.

On kiinni myös ihan pärstäkertoimesta. Ei saa vaikuttaa "liian pärjäävältä" tai tukea ei tule. Tämä, vaikka tilisi olisi tyhjä ja oikeasti tarvitsisit apua. Ihan uskomatonta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"harkinnanvarainen osa viimesijaiseksi turvaksi" haiskahtaa liikaa pärstäkertoimen mukaan tai tuurilla hengissä- tyyliseltä.
Mun mielestäni viimesijainen turva pitäis olla satavarma eikä harkinnanvarainen - soskun muututtua kelallehan harkinnanvaraiset tippuivat melkein kokonaan pois, miten jatkossa?
Sosiaalibarometrin vastausten perusteella 12 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki ovat kiristäneet tukien myöntämistä.
Yli puolet Sosiaalibarometri-kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi joko ohjeistuksista tai kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä.
31 prosenttia kertoi kirjallisista ohjeistuksista ja 20 prosenttia suullisista kehotuksista.
Huomattavaa on, ett
Niin, itseasiassa nuo kiristykset ovat lainvastaisia, laittomia päätöksiä. Yli puolet Suomen sosiaalivirkailijoista rikkoo siis lakia ja asiakkaan perustuslaillisia oikeuksia.
"Laki toimeentulotuesta
2 Oikeus toimeentulotukeen
Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla."
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1997/1412
Laissa EI LUE: Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla- täysin riippuen ihmisen asuinpaikasta tai sosiaalivirkailijan henkilökohtaisista mielenliikkeistä tai hyvinvointialueen johtajien säästövaatimuksista ja sosiaalityöntekijäiden ohjaistamisesta tai painostamisesta lainvastaisiin toimeentulotukipäätöksiin tarkoituksena säästöt sosiaalimenoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"harkinnanvarainen osa viimesijaiseksi turvaksi" haiskahtaa liikaa pärstäkertoimen mukaan tai tuurilla hengissä- tyyliseltä.
Mun mielestäni viimesijainen turva pitäis olla satavarma eikä harkinnanvarainen - soskun muututtua kelallehan harkinnanvaraiset tippuivat melkein kokonaan pois, miten jatkossa?
Sosiaalibarometrin vastausten perusteella 12 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki ovat kiristäneet tukien myöntämistä.
Yli puolet Sosiaalibarometri-kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi joko ohjeistuksista tai kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä.
31 prosenttia kertoi kirjallisista ohjeistuksista ja 20 prosenttia suullisista kehotuksista.
Perustuslaki:
2 Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
19 Oikeus sosiaaliturvaan
Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.
118 Vastuu virkatoimista
Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut.
22 Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"harkinnanvarainen osa viimesijaiseksi turvaksi" haiskahtaa liikaa pärstäkertoimen mukaan tai tuurilla hengissä- tyyliseltä.
Mun mielestäni viimesijainen turva pitäis olla satavarma eikä harkinnanvarainen - soskun muututtua kelallehan harkinnanvaraiset tippuivat melkein kokonaan pois, miten jatkossa?
Sosiaalibarometrin vastausten perusteella 12 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki ovat kiristäneet tukien myöntämistä.
Yli puolet Sosiaalibarometri-kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi joko ohjeistuksista tai kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä.
31 prosenttia kertoi kirjallisista ohjeistuksista ja 20 prosenttia suullisista kehotuksista
Vai linjasiko perustuslakivaliokunta, että tällainen mielivalta viranomaistaholta on ihan ok? Miten niin sinimusta hallitus muka??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"harkinnanvarainen osa viimesijaiseksi turvaksi" haiskahtaa liikaa pärstäkertoimen mukaan tai tuurilla hengissä- tyyliseltä.
Mun mielestäni viimesijainen turva pitäis olla satavarma eikä harkinnanvarainen - soskun muututtua kelallehan harkinnanvaraiset tippuivat melkein kokonaan pois, miten jatkossa?
Sosiaalibarometrin vastausten perusteella 12 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki ovat kiristäneet tukien myöntämistä.
Yli puolet Sosiaalibarometri-kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi joko ohjeistuksista tai kehotuksista kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä.
31 prosenttia kertoi kirjallisista ohje
Eikös perustuslakivaliokunnassa ole suurin osa kokoomuslaisia?
Vierailija kirjoitti:
Tajuattehan, että kyseessä on yhteiskunnallinen täyskatastrofi jos ihmiset eivät saa perustuslaillista toimeentuloa? Ryöstöt, tapot murhat, väkivalta ja sekasorto on irti käsistä... Eikä vankilapaikat riitä kaikille
Suomessa ei varmaan tuohon mennä, mutta voi tulla vaikka jotain armeija-tyyppisiä yhteismajoituksia ja ruokailuita, kun ei ole enää varaa elättää väkeä nykysysteemillä, varsinkin kun tuen nostajia tulee vuosittain rajojen yli tuhansia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuet pois ja perustulo. Jopa Nalle Wahlroos on sanonut että perustulo.
Onko? Yllättävä näkemys häneltä.
Wahlroos sanoi haastattelussa tulleensa perustulon kannattajaksi käytyään paperitehtaalla. Siellä ei ole nykyisin ketään töissä. Kaikki toiminnot on automatisoitu.

Se poistuu.
Onko? Yllättävä näkemys häneltä.