YLE:n gallup. Persut romahti neljänneksi suurimmaksi puolueeksi 11,4% kannatuksella. keskusta nousi kolmanneksi 15,6% kannatuksella.
Persuista on tulossa pienpuolue. seuraavassa gallupissa vasemmistoliitto ohittaa persut.
Kommentit (852)
Lähde:IL
Persuissa kuohuu..
"Pieni porukka on sitä Purran eliittiä ja suurin osa pelkkiä lampaita.
Paikallis- ja aluetason Ps-lähde kuvailee perussuomalaisten eduskuntaryhmää melko rujoin sanakääntein.
Pieni porukka on sitä Purran eliittiä ja suurin osa pelkkiä lampaita. Tiedän, että siellä on kriittisesti tähän nykytouhuun suhtautuvia, mutta pelätään nostaa asioita esille.
Hänen mielestään perussuomalaiset on kaartanut Purran johdolla aivan liian oikealle ilman, että sille olisi pyydetty eduskuntavaaleissa mandaattia kansalta.
Hän huomauttaa Purran sanoneen ennen eduskuntavaaleja esimerkiksi, että pienituloisilta leikkaaminen ei käy perussuomalaisille.
Purra haluaa olla Thatcher, mutta ei meidän äänestäjät sitä halua, puolueen kenttäaktiivi sanoo.
Hän pelkää, millaista tuhoa puolueessa ehtii tapahtua, jos puolue on vielä kaksi vuotta kokoomuksen kusetettavana hallituksessa.
Perussuomalaisten pitkän linjan vaikuttaja kuvailee käsitystään eduskuntaryhmän tilasta vielä paikallisvaikuttajaa rajummin.
Kukaan ei tohdi haastaa Purran johdolla hallituksessa tehtäviä päätöksiä ja pelko marginaaliin ajautumisesta kalvaa, hän kuvaa.
Ollaan kuin poterossa. Jos joku nostaa päätään, tiedetään, että tulee nappi otsaan."
Pettää äänestäjänsä ja vielä vttuilee päälle. Tervemenoa prosenttijengiin.
Vierailija kirjoitti:
Mä jo niin odotan seuraavaa hallitusta.😂
Niin minäkin, toista porvarihallitusta, jotta saadaan jotain aikaan ja Suomi jaloilleen!
Vierailija kirjoitti:
Päivän paras uutinen.
No niin on. Eipähän pääse nuoret ostelemaan asuntoja, kun pitää verovaroilla maksaa 500000 muualta tulleen asunnot. Aivan oikein nuorille. Onneksi itse ehdin vaurastua jo vuosikymmeniä sitten, niin ei ole eduskunnan kokoonpanolla väliä.
Vierailija kirjoitti:
Porukka luulee, että demarit tulee perumaan tämän hallituksen tekemiset. Eivät kuulkaa peru. ALV:n korotuskin, joka eniten köyhää kurittaa, jää varmasti voimaan. Ei hitto te olette oikeasti typeriä luuloinenne 😂
En minä ainakaan usko, että peruvat. Mutta aion silti äänestää demareita, ihan vaan kostoksi persuille. Kusetuksella on hintansa.

Ihan sama. Persuista pitää päästä eroon.
No pienet on vaatimukset demari-faneilla politiikan suhteen 🤭
Vaikka SDP jatkaisi leikkauksia ja eikä peruisi leikkauksia niin SDP ei olisi ylimielinen ja ivailisi saksikuvilla ja leikkauslsudoilla kuten PS. Purralle tulee köyhää kurittaessa hymy huulille, se on sairasta
SDP:ssä onkin tavallisia yhteistyökykyisiä edustajia töisin kuin persuissa jotka ovat lähes kauttaaltaan outoja ihmisvihaajia.
Persuissa on ihmisvihan lisäksi tyhmyyttä ja vilpillisyyttä, jota ei voi olla näkemättä, kun seuraa esim. torstaisin eduskunnan kyselytuntia. Purra on tämän kaiken irvokas keulakuva.
Miettikää mitkä puoluetuet äänestäjät järjesti Persuille ,nyt pitäis miten ne on käytetty nehän eikös kuulu puolueen edistämiseksi .hyvin edistetty alaspäin menoa .Onhan eliitti on .ja Purralta pääsi ruma sana -v....
Kyllä Riikka Purralla on pokkaa, syyttää nyt huonosta kannatuksestaan, hänen omia äänestäjiään. Purra puree ruokkivaa kättä, vaikka purra onkin.
Mistähän nämä tippuvat PersuHahmot alkavat suojatyöpaikkoja etsimään.Tynnkkysen pyllynpyyhkijä esikuntakin voi mennä uusiksi.Voi tätä ilonpäivää.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän nämä tippuvat PersuHahmot alkavat suojatyöpaikkoja etsimään.Tynnkkysen pyllynpyyhkijä esikuntakin voi mennä uusiksi.Voi tätä ilonpäivää.
Veikkaan, että aika moni perussuomalainen kansanedustaja loikkaa kokoomukseen ennen vaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Porukka luulee, että demarit tulee perumaan tämän hallituksen tekemiset. Eivät kuulkaa peru. ALV:n korotuskin, joka eniten köyhää kurittaa, jää varmasti voimaan. Ei hitto te olette oikeasti typeriä luuloinenne 😂
Ei, vaan se tapa, jolla persut ja Riikka Purra tekevät politiikkaa, on pöyristyttävää ja Suomen kansaa loukkaavaa, johon yksikään puolue ei ole yltänyt Suomessa, tuskin miussakaan sivitysmaassa.
Kuten Oulussa, Persujen puheenjohtaja Riikka Purra tukki aluevaaleissa kävelykadut ja työssäkäyville, lapsille ja eläkeläisille huusi mikkiin
" Punaliput liehuvat, menkää töihin, menkää töihin!!!"
Onko tämä ihan mieleltään terveen ihmisen toimia, pelotella lapsia ja rollaattorien kanssa liikkuville vanhuksille huudella törkeyksiä ja vielä ministeri asemassa.
Jotenkin ymmärtäisi kiihkomieliseltä keskenkasvuiselta teiniltä törkeä suunsoitto, mutta ei Suomen hallituksen ministeriltä.
Vierailija kirjoitti:
Päivän paras uutinen.
Vihervasemmiston mielestä mikään määrä taksipaiskauksia ei ole liikaa. Erityisesti toivovat rikosten kohdistuvan lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porukka luulee, että demarit tulee perumaan tämän hallituksen tekemiset. Eivät kuulkaa peru. ALV:n korotuskin, joka eniten köyhää kurittaa, jää varmasti voimaan. Ei hitto te olette oikeasti typeriä luuloinenne 😂
En minä ainakaan usko, että peruvat. Mutta aion silti äänestää demareita, ihan vaan kostoksi persuille. Kusetuksella on hintansa.
Jännä muuten miten kaikki persut on olevinaan rasseja ja nasseja mutta nyt siis kaikki rasset ja nasset äänestääki ndemareita.
"Persuissa on ihmisvihan lisäksi tyhmyyttä ja vilpillisyyttä, jota ei voi olla näkemättä, kun seuraa esim. torstaisin eduskunnan kyselytuntia. Purra on tämän kaiken irvokas keulakuva."
Miten se että haluaa ehkäistä Oulun grooming-jengien syntymistä ja toimintaa on ihmisvihaa?
Mistäs otat rahat ? Taikaseinästä vain mitä. Suomi ei ole ennen säästänyt pahan päivän varalle . On eletty kuin pellossa . Rahat on jaettu ympäri mailmaa . On oltu niin hyvinvointi valtiota. Typeryys on valtava hallitus puolueissa. Nyt sitten itketään. Miettisitte äänestäjät jaetaanko veeorahat ympäri mailaa vain pidetäänkö itsellä. Niimpä toisessa tavassa voidaan hyvin toisessa tavassa itketään .

Nykyinen hallitus tekee velkaa, ettei siihen ole yltänyt yksikään aikaisempi hallitus, ei edes Marinin, vaikka hänen hallituskaudellaan oli maailmanlaajuinen täysin tuntematon ja tuhoa kylvävä epidemia.
Orpon hallitus myy lisäksi valtion omaisuutta 5 miljardin edessä, lisäksi mittavat leikkaukset pieni- ja keskituloisilta.
Ja vain siksi, että rikkaille yli 14.000€/kk n. 170.000€/v palkansaajille ja eläkeläisille voidaan antaa veroale. Ja nekin hyvätuloiset eläkeläiset asuvat ulkomailla suurimmat ajan vuodesta uökomailla, mutta hoidattavat itsensä Suomessa.
Ja kunnat ovat yhä ahtaamalla ja pakko heikentää kunnallisia palveluita.
Eläkeläinen saa omistusasuntoon asumistukea.
Vielä on varaa tuosta kannatuksesta leikata reippaasti. Riikkuli voisi vaikka vaihteeksi haukkua äänestäjiä tyhmiksi ja työttömiä laiskoiksi.