Muita, jotka kannustavat Euroviisuissa sekä KAJ'ta että Erikaa?
Ihmettelen tuota Hesarin galluppia, jossa ei ollut vastausvaihtoehtona "kannustan molempia". Ja Facebookissa näkyy jatkuvasti kommentteja, että "kannustin Erikaa ennen kuin KAJ valittiin".
Itse kannustan molempia ja toivon kummallekin menestystä Sveitsissä, olenko omituinen? Mulla on muutenkin aina viisuissa useita lemppareita, joille toivon menestystä yhtä lailla. Tässä auttaa monipuolinen musiikkimaku, hyvät kappaleet ja esitykset kolahtaa aina.
Miksi tästä kannustamisesta on tehty tämmöinen vastakkainasettelu? Meillä voisi olla lehdet täynnä juttuja siitä, kuinka hienosti suomalaisilla artisteilla menee Euroviisuissa tänä vuonna. Ja siksi minä kannustan molempia suomalaisia artisteja.
Olenko ainoa?
Kommentit (34)
Saako kannustaa jotain muuta? Siellä on kuitenkin parikymmentä osallistujaa. Minä en ole vielä edes kuullut Italian tai Irlannin kappaletta.
Tavallinen suomalainen on sillä tavalla yksinkertainen, että pystyy kannattamaan vain yhtä esiintyjää kerrallaan.
Kannustan niitä joiden biiseistä tykkään ja yleensä omaa paitsi nyt en todellakaan tykkää joten en kannusta , liian rietas minun makuuni .
Höpsö AP, ei sellaiset jutut kiinnosta ketään joissa yritetään olla järkeviä.
Minä kannustin aluksi molempia, mutta Erikan toksiset fanit ja hänen suomalaisia haukkuvat haastattelut ja uhriutuminen Stubb keississä sai vaihtamaan kokonaan team KAJhin.
Suomalaiset tykkää olla voittajan puolella ja sylkeä häviäjän päälle
Kannustan parasta kappaletta, en maata. Ihmettelen näitä jotka automaattisesti kannustavat kotimaataan. Eikö laulukilpailussa parhaan kappaleen pitäisi voittaa, eikä sen, jonka maalla on eniten perseennuolijoita?
Vierailija kirjoitti:
Minä kannustin aluksi molempia, mutta Erikan toksiset fanit ja hänen suomalaisia haukkuvat haastattelut ja uhriutuminen Stubb keississä sai vaihtamaan kokonaan team KAJhin.
Toimittajat itse kysyivät Erikalta, miltä tämä Stubbin tuki KAJ'lle tuntuu. Tuskin Erika olisi sanonut mitään ellei häneltä olisi tultu viimeisissä harjoituksissa tivaamaan tästä asiasta.
Kyllä mua ainakin veetuttaisi, jos olisi tarkoitus tehdä juttua mun työstä ja toimittaja kyselisi naapurin uudesta autosta.
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa informaatiovaikuttamiselta, kun kansaa ajetaan tahallaan toisiaan vastaan. Jäljet johtaa Itärajan taakse?
Erika edustaa länsimaisia liberaaleja arvoja ja KAJ puolestaan suomettunutta metsäkansaa, eli sitäpä sitä.
Olet ainoa. Onnittelut uniikille lumihiutaleelle.
Vierailija kirjoitti:
Minä kannustin aluksi molempia, mutta Erikan toksiset fanit ja hänen suomalaisia haukkuvat haastattelut ja uhriutuminen Stubb keississä sai vaihtamaan kokonaan team KAJhin.
Höpöhöpö, kyllä sinä olit Team KAJ jo alusta asti
Äänestän KAJ. Ruotsi voittaa. Heja Sverige
Vierailija kirjoitti:
Äänestän KAJ. Ruotsi voittaa. Heja Sverige
Samma här! Tykitän ääniä Ruotsille niimmaan perkuleesti.
Miten Erikaa voi enää konkreettisesti kannattaa, kun Suomesta ei saa äänestää Euroviisuissa Suomen edustajaa? Voimme korkeintaan toivoa että Erika pärjää. Emme voi äänestää häntä semifinaalissa, emmekä voi äänestää semifinaalissa edes KAJ'ta, koska sääntöjen mukaan kustakin maasta saa äänestää vain siinä semifinaalissa jossa sen maan ehdokas esiintyy. Finaalissakaan emme voi äänestä Suomea.
Yksi terve tapa kannustaa Erikaa on pidättäytyä ilkeästä somekirjoittelusta ja kommentoinnista.
Mä kannustan molempia! Haluan tuplavoiton!!! Tottakai suomalaisen pitää kannustaa omiaan, varsinkin kun molemmat on tällä kertaa hyviä. (Muistakin saa tykätä.) Ikisuosikkini Chisun loistava biisi, Erika voitonjanoisena. KAJ hauskaa huumoria Suomesta, suomeksi ja ruotsiksi laulettuna. Pidin jo sitä suurena voittona suomalaisille, että Ruotsi valitsee suomalaisen yhtyeen edustamaan itseään. Ihan kumpi vaan saa voittaa ja toinen tulla toiseksi.
Tottakai erikaa mutta pikkasen myös vöyrin poikia.
Noin. En pidä kummastakaan joten en voi kannustaa. En kuuntelisi näitä radiosta, se on ainut kriteerini.
Erikalla on nyt hyvät vaatteet, ei oo enää liian pornot. Hiukset ja meikki kunnossa. Jättimikki upea, ja toivottavasti se lavaliikehdintäkin hiottu kuntoon. Biisi on upea, hyvin sävelletty. Yhtään ei tarvi teidän idioottien enää hävetä. Jos biisin sanotus on liian härski, niin muistelkaas aikaa jolloin Suomessa naurettiin Speden rasvaisille, sovinistisille setämies-vitseille. Tämä on huumoria sille ajalle nauraen. Toivottavasti biisistä tehdään vielä joskus iso orkesteri-versio, jossa ei lauleta välttämättä kuin max kuorona.
Vierailija kirjoitti:
Noin. En pidä kummastakaan joten en voi kannustaa. En kuuntelisi näitä radiosta, se on ainut kriteerini.
Mä oon kuunnellut molempia - ihan tyytyväisenä.
Haiskahtaa informaatiovaikuttamiselta, kun kansaa ajetaan tahallaan toisiaan vastaan. Jäljet johtaa Itärajan taakse?