ADHD-tutkimuksiin nelikymppisenä?

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet hoitavat vain oireita ei syytä. Miettisin, että mikä pahentaa sitä oireilua. Elämää pitää toisaalta rauhoittaa, toisaalta saada sinne riittävästi liikuntaa ja mielekkyyttä, jopa jännitystä. Toki voi yrittää mahduttaa itsensä siihen yhteiskunnan muottiin, mikä tarkoittanee lääkityksen aloittamista. 

 

Kiitos näkemyksestä. Onko sulla itselläsi todettu adhd?  Ja ajatteletko samoin myös verenpaine- ja kolesterolilääkkeistä?

Naisella vaihdevuosien tuomat hormonitoiminnan muutokset aiheuttaa erityistä haastetta ADHD-aivoille, sillä dopamiiniaineenvaihdunta on yhteydessä estrogeeniin, ja kun jälkimmäisen määrä elimistössä vähenee, saattaa tulla uudenlaisia haasteita. Ihan jo tämänkin takia kannattaa jo nyt hankkiutua tutkimuksiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän. 

Mä kaipaisin sitä diagnoosia siihen, että saisin tähän tuskaani apua. Ei kai sitä muuhun tarvitakaan. 

Mut ainakin ohjattiin tutkimusten kautta lisäavun piiriin, vaikken diagnoosia täyttänytkään (ADHD-oireet selittyivät traumataustalla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet hoitavat vain oireita ei syytä. Miettisin, että mikä pahentaa sitä oireilua. Elämää pitää toisaalta rauhoittaa, toisaalta saada sinne riittävästi liikuntaa ja mielekkyyttä, jopa jännitystä. Toki voi yrittää mahduttaa itsensä siihen yhteiskunnan muottiin, mikä tarkoittanee lääkityksen aloittamista. 

 

Kiitos näkemyksestä. Onko sulla itselläsi todettu adhd?  Ja ajatteletko samoin myös verenpaine- ja kolesterolilääkkeistä?

En. Adhd-lääkkeet ovat amfetamiinijohdannaisia. Parasta lääkettä on liikunta ja mielekäs elämä. Kokemusta on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on todennäköisesti myös adhd, mahdollisesti lisäksi autisminkirjon piirteitä. Toisaalta olen miettinyt, että onko adhd-tyyppinen oireilu vain traumojen tulosta. Vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin. Selvää on vain se, että en sovi tämän yhteiskunnan muotteihin vaikka kuinka yrittäisin. En koe, että tarvitsisin diagnooseja. Yritän vain luoda omannäköisen elämän. 

Mä kaipaisin sitä diagnoosia siihen, että saisin tähän tuskaani apua. Ei kai sitä muuhun tarvitakaan. 

Mut ainakin ohjattiin tutkimusten kautta lisäavun piiriin, vaikken diagnoosia täyttänytkään (ADHD-oireet selittyivät traumataustalla).

Hyvä kuulla! Joo, ei ole siis itsetarkoituksena saada juuri adhd-diagnoosia, vaan apua haasteisiin. <3 

Kannattaa muistaa että kaikilla on ADHD piirteitä, kun niitä on niin paljon että arki ei suju otetaan tutkimuksiin, tosin silloinkaan ei aina helposti pääse..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kuitenkin kysyä itseltään mitä diagnoosilta haluaa?

Työkyvyttömyyseläkettä ADHD-diagnoosi ei tietääkseni tuo (jos sellaista edes kaipaa) ja niissä lääkkeissä on monenlaisia ikäviä sivuvaikutuksia, mistä kannattaa ottaa etukäteen selvää.

 

Ja lääkkeet ei välttämättä edes sovi tai auta. 

Neuropsykiatrista valmennusta ja/tai psykoterapiaa voi saada, ja niiden myötä parempia tapoja, itsetuntemusta ja muuta tuollaista mikä ehkäisee vaikkapa jatkuvia burn outeja. 

Neuropsykiatriseen valmennukseen tai psykoterapiaan menisin todella mielelläni, oli adhd tai ei! Ymmärtääkseni diagnoosin avulla tällaista voisi saada kelan tukemana? 

Todennäköisemmin saat lähetteen nettiterapiaan, missä puhelimella kirjoittelet sairaanhoitajalle "miltä minusta tuntui tänään" -tyyppisiä viestejä ja asetat tavoitteita arkeesi. Voi sellainen tietysti joitakin auttaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pärjäät hyvin ja elät normaalia elämää hyvin menneine opintoineen, työterveyksineen ja lapsineen, niin en näe syytä hakea diagnoosia. Toki jos töissä tulee ADHD-piirteiden vuoksi säännöllisesti turhia virheitä jotka syö sisältä, stressaa, aiheuttaa negatiivista palautetta ja vaikeuttaa myös työtä, niin silloin kannattaa. 

Sehän se, kun en pärjää. On toki tutkinto (viivästyi 10v), työ (pitkän pätkätyötaustan jälkeen vihdoin ensimmäinen vakituinen), työterveys (halleluja!), puoliso ja lapset. Mutta olen ihan uupumuksen rajamailla jälleen, kuten jokaisessa aiemmassakin työssä. Aiemmin olen miettinyt, että ehkä se johtui työstä, raskaudesta, sairaudesta, lapsesta, unenpuutteesta, jälleen uudesta työstä, huonosta työyhteisöstä jne. Mutta nyt olen juuri minulle sopivassa työssä, terve, lapsetkin isompia jo, ja edelleen tuntuu, kuin hädin tuskin saisin pi

Sitä sanotaan elämäksi, ei se ikinä kenelläkään täydellistä oo. Sä oot pärjännyt hyvin. 

Miten parisuhde voi? 

Kiinnostaa, jos jollain olisi omia kokemuksia!

Julkisella et pääse jos olet suorittanut korkeakoulututkinnon ja käynyt ns. Normaalit koulut. Helsingissä ainakin hyvin tiukat kriteerit ko. Tutkimuksiin ja lähete tukee takaisin kuin leppäkeihäs. Yksityisellä voit tutkituttaa.

Oireet pitää olla sellaiset että ne aiheuttavat merkittävää haittaa vähintään kahdella elämän osa- alueella. Merkittävä haitta ei ole se, että keski- iän kriisissä tekee oivalluksia " mullakin vois olla adhd" jne. Vaan ne haitat määritellään konkreettisten asioidem kautta. Jokainen ihminen omaa tietysti piirteitä, jotka saa sopimaan adhd: n mutta se ei riitä siihen että julkisen turkimuksiin pääsisi. 

Nelikymppisenä monet havahtuvat siihen, että jokin on elämässä pielessä, on selittämätöntä uupumusta ja muita haasteita. Hyvin usein syy löytyy parisuhteen dynamiikasta. Toistamme aikuisuudessa lapsuudesta opittuja haitallisia kaavoja. Valitsemme tutun kumppanin, sopivan sijaan. Nelikymppisenä sitten tulee se seinä vastaan. Lapset alkavat ehkä jo olla isompia ja on enemmän aikaa havahtua ongelmiin. Uupumus, tarkkaamattomuus, unohtelu tms. saattaa olla sen huonon parisuhteen tulosta. Huono suhde aiheuttaa stressiä ja pahaa oloa, kertyy kehoon vuosien mittaan. Ennen kuin diagnosoi itselleen adhd:n, niin kannattaisi pysähtyä sen äärelle, että miten se perhe-elämä ja liitto oikeasti voi. 

Vierailija kirjoitti:

Naisella vaihdevuosien tuomat hormonitoiminnan muutokset aiheuttaa erityistä haastetta ADHD-aivoille, sillä dopamiiniaineenvaihdunta on yhteydessä estrogeeniin, ja kun jälkimmäisen määrä elimistössä vähenee, saattaa tulla uudenlaisia haasteita. Ihan jo tämänkin takia kannattaa jo nyt hankkiutua tutkimuksiin

Minkälaisia uudenlaisia haasteita?

Vierailija kirjoitti:

Julkisella et pääse jos olet suorittanut korkeakoulututkinnon ja käynyt ns. Normaalit koulut. Helsingissä ainakin hyvin tiukat kriteerit ko. Tutkimuksiin ja lähete tukee takaisin kuin leppäkeihäs. Yksityisellä voit tutkituttaa.

Tuolla toisessa ketjussa sanottiin, että joku oli katsonut lapselleen ADHD-tutkimukset tarpeellisiksi, kun lukiossa koulu ei enää mennytkään kiitettävästi. Haluaisin tietää, että mihin ihmeeseen aikuinen, korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen tarvitsee diagnoosia.

Itselläni jäi yliopisto kesken, kun kiva työ vei mennessään. Kaikkiin asioihin ei ole yhtä paljon motia, mutta vastustan ajatusta, että jokaisen pitäisi suorittaa kuin robotti tai muuten on ADHD.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pärjäät hyvin ja elät normaalia elämää hyvin menneine opintoineen, työterveyksineen ja lapsineen, niin en näe syytä hakea diagnoosia. Toki jos töissä tulee ADHD-piirteiden vuoksi säännöllisesti turhia virheitä jotka syö sisältä, stressaa, aiheuttaa negatiivista palautetta ja vaikeuttaa myös työtä, niin silloin kannattaa. 

Sehän se, kun en pärjää. On toki tutkinto (viivästyi 10v), työ (pitkän pätkätyötaustan jälkeen vihdoin ensimmäinen vakituinen), työterveys (halleluja!), puoliso ja lapset. Mutta olen ihan uupumuksen rajamailla jälleen, kuten jokaisessa aiemmassakin työssä. Aiemmin olen miettinyt, että ehkä se johtui työstä, raskaudesta, sairaudesta, lapsesta, unenpuutteesta, jälleen uudesta työstä, huonosta työyhteisöstä jne. Mutta nyt olen juuri minulle sopivassa työssä, terve, lapsetkin isompia jo, ja edelleen tuntuu, kuin hädin tuskin saisin pi

Työelämä syö ihmiset sisältä päin, ja ihmiset haluavat lääkkeitä ja diagnooseja ja ottaa vian kokonaan omille niskoilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet hoitavat vain oireita ei syytä. Miettisin, että mikä pahentaa sitä oireilua. Elämää pitää toisaalta rauhoittaa, toisaalta saada sinne riittävästi liikuntaa ja mielekkyyttä, jopa jännitystä. Toki voi yrittää mahduttaa itsensä siihen yhteiskunnan muottiin, mikä tarkoittanee lääkityksen aloittamista. 

 

Kiitos näkemyksestä. Onko sulla itselläsi todettu adhd?  Ja ajatteletko samoin myös verenpaine- ja kolesterolilääkkeistä?

En. Adhd-lääkkeet ovat amfetamiinijohdannaisia. Parasta lääkettä on liikunta ja mielekäs elämä. Kokemusta on. 

Sulla tuntuu olevan vahva tietämys asiasta. Paljonko liikuntaa pitää harrastaa? Ainakaan 13h/vk ei vielä auta. Elämäni on mielekästä, mutta mielekkyys katoaa kyllä nopeasti jos täytyy harrastaa liikuntaa enemmän kuin kroppa kestää. Treenaan ihan ammattilaisen johdolla, kun on kokemusta liiallisesta treenaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Oireet pitää olla sellaiset että ne aiheuttavat merkittävää haittaa vähintään kahdella elämän osa- alueella. Merkittävä haitta ei ole se, että keski- iän kriisissä tekee oivalluksia " mullakin vois olla adhd" jne. Vaan ne haitat määritellään konkreettisten asioidem kautta. Jokainen ihminen omaa tietysti piirteitä, jotka saa sopimaan adhd: n mutta se ei riitä siihen että julkisen turkimuksiin pääsisi. 

On ihan konkreettista haittaa useammalla elämänalueella ja on diagnoosikriteerit toki selvillä. Ei tässä nyt huvikseen tietenkään olla mihinkään tutkimusprosessiin lähdössä. Työterveys löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella et pääse jos olet suorittanut korkeakoulututkinnon ja käynyt ns. Normaalit koulut. Helsingissä ainakin hyvin tiukat kriteerit ko. Tutkimuksiin ja lähete tukee takaisin kuin leppäkeihäs. Yksityisellä voit tutkituttaa.

Tuolla toisessa ketjussa sanottiin, että joku oli katsonut lapselleen ADHD-tutkimukset tarpeellisiksi, kun lukiossa koulu ei enää mennytkään kiitettävästi. Haluaisin tietää, että mihin ihmeeseen aikuinen, korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen tarvitsee diagnoosia.

Itselläni jäi yliopisto kesken, kun kiva työ vei mennessään. Kaikkiin asioihin ei ole yhtä paljon motia, mutta vastustan ajatusta, että jokaisen pitäisi suorittaa kuin robotti tai muuten on ADHD.

Esimerkiksi siihen, että ei pärjää töissä vaan uupuu toistamiseen, parisuhde on tiukilla tai jopa ero edessä, lasten kanssa haasteita, koska oma tunnesäätely ei toimi jne. Eikä se korkeakoulututkinto nykypäivänä vielä takaa työpaikkaa eikä työpaikka takaa, että ensi vuonna on töitä. 

Vierailija kirjoitti:

Nelikymppisenä monet havahtuvat siihen, että jokin on elämässä pielessä, on selittämätöntä uupumusta ja muita haasteita. Hyvin usein syy löytyy parisuhteen dynamiikasta. Toistamme aikuisuudessa lapsuudesta opittuja haitallisia kaavoja. Valitsemme tutun kumppanin, sopivan sijaan. Nelikymppisenä sitten tulee se seinä vastaan. Lapset alkavat ehkä jo olla isompia ja on enemmän aikaa havahtua ongelmiin. Uupumus, tarkkaamattomuus, unohtelu tms. saattaa olla sen huonon parisuhteen tulosta. Huono suhde aiheuttaa stressiä ja pahaa oloa, kertyy kehoon vuosien mittaan. Ennen kuin diagnosoi itselleen adhd:n, niin kannattaisi pysähtyä sen äärelle, että miten se perhe-elämä ja liitto oikeasti voi. 

Adhd ei kehity huonon parisuhteen seurauksena, sen sijaan se adhd voi vaikuttaa siihen, että parisuhteesta tulee huono ja kyllähän se sitä perhe-elämääkin väkisin vaikeuttaa. Adhd-oireita pitää löytyä jo lapsuudesta, tämä toki selvä. Adhd vaikuttaa olevan vähän niin kuin masennus: kaikki tuntuvat tietävän, miten se parannetaan, vaikka eivät olisi itse joutuneet sitä kokemaan...