Suomalaisten mielestä ahkeruutta ei tule palkita eikä lahjakkuutta
Ei. Ei missään nimessä voi olla niin, että jos uhraat elämäsi opiskelulle, yrittämiselle ja työnteolle, niin saisit siitä palkinnoksi hyvät tulot. Ei, sinun tulee maksaa siitä ahkeruudesta ja lahjakkuudesta enemmän veroja, jotta kaikilla on hyvä olla. Ei riitä maailman kovin progressio, on maksettava enemmän. Tuloerot eivät saa kasvaa. Eikö ihmisellä joka uhraa kaiken uralleen ja tekee paljon töitä, ole oikeus saada työstänsä palkinnon? Suomessa ei kansan mielestä. Tiedättekö, suomessa ei juuri ole rikkaita. Alle 17% pääsee yli 47 000e vuosiansioille ja milloin ihminen on rikas+ ei ainakaan noilla tuloilla.
Kommentit (58)
Itse tienaan 60 000/vuodessa ja minulla on jonkun verran itse säästettyä ja sijoitettua omaisuutta. Kuulun siis ylimpään varallisuusdesiiliin. Ihan kaikki on itse hankittua. Olen opiskellut kaksi maitserintutkintoa ja yhden ammatillisen tutkinnon. Olen tehnyt töitä keskeytyksettä ( yksi vanhempainvapaa oli) 30 vuotta. Eikö minulla ole oikeus jo nauttia elintasostani? Vieläkö pitää maksaa lisää ihmisille, jotka eivät käyneet kouluja eivätkä menneet töihin?
Suomen ongelma onkin tämä ddr henkinen sosialistinen riistoverotus.
Korkean veron takia keskiluokka ja kansa onkin köyhää. Järjetön poliittinen linjaus.
Ap jaksaa nillittää, ole onnellinen että sinulla menee hyvin, ruokaa pöydässä ja katto pään päällä ja olet ollut ahkera. Lähetä valitus hallitukselle, ei se täällä miksikään muutu.
Vierailija kirjoitti:
Itse tienaan 60 000/vuodessa ja minulla on jonkun verran itse säästettyä ja sijoitettua omaisuutta. Kuulun siis ylimpään varallisuusdesiiliin. Ihan kaikki on itse hankittua. Olen opiskellut kaksi maitserintutkintoa ja yhden ammatillisen tutkinnon. Olen tehnyt töitä keskeytyksettä ( yksi vanhempainvapaa oli) 30 vuotta. Eikö minulla ole oikeus jo nauttia elintasostani? Vieläkö pitää maksaa lisää ihmisille, jotka eivät käyneet kouluja eivätkä menneet töihin?
Kyllä! Saat luvan maksaa niille, jotka ei yrityksistä huolimatta päässeet kouluun tai töihin
Työntekoa ei palkita elämässä. Näin se vaan menee.

Tai sitten voin äänestää oikeistoa jatkossakin.
No jos on Pakko valita että kumpi maksaa enemmn, köyhä vai rikas niin Ehdottomasti rikas!!! Vaikka rikas olisikin omia ansioitaan päätynyt rikkaaksi!
Se vaan on niin että Suomi on hyvinvointivaltio, missä ei ole varaa jättää heikoimpia heitteille. Koska jos niin kävisi, Suomi ei olisi hyvinvointivaltio..
Se sitten toinen asia, että miten saa laiskoja aktivoitua (kaikki köyhät ei ole laiskoja tms).

Millä tavoin niitä köyhiä ollaan jättämässä heitteille?
Miksi pitäisi? Ei minullekaan kukaan maksa siitä että olen syntynyt sairaana enkä pysty tekemään töitä. Joka päivä taistelen että saan ihan perusasiat hoidettua. Käytyä vessassa ja suihkussa, laitettua ruokaa, siivottua...
Kaupassa käyminen vaatii koko päivän eikä sen jälkeen pysty tekemään mitään moneen päivään.
Miksi sinulle pitäisi maksaa siitä että olet ahkera? Minä annan joka sekuntti kaikkeni enkä saa siitä mitään
Voi kultapienet, kun sitä rahaa menee muuhunkin kuin meidän "luuserien" elättämiseen. Kannattaa tsekata mihin verovaroja käytetään; luulisi noin nohevina ja nokkelina teidän siihen pystyvän! :o)
Suomalaisen naisen äänestyskäyttäytyminen viimeisten 30 vuoden aikana on johtanut siihen että suomalainen työväestö maksaa heikko-osaisen, kolmannen maailman väestön elinkustannuksia.
Muutosta parempaan tähän ei ole luvassa.
Vierailija kirjoitti:
Itse tienaan 60 000/vuodessa ja minulla on jonkun verran itse säästettyä ja sijoitettua omaisuutta. Kuulun siis ylimpään varallisuusdesiiliin. Ihan kaikki on itse hankittua. Olen opiskellut kaksi maitserintutkintoa ja yhden ammatillisen tutkinnon. Olen tehnyt töitä keskeytyksettä ( yksi vanhempainvapaa oli) 30 vuotta. Eikö minulla ole oikeus jo nauttia elintasostani? Vieläkö pitää maksaa lisää ihmisille, jotka eivät käyneet kouluja eivätkä menneet töihin?
Ihan kiva, mutta et vielä kuulu ylinpään varalisuusdesiiliin kuvailemillasi tiedoilla
Millä tavoin niitä köyhiä ollaan jättämässä heitteille?
-Jos vaikka hallitus päättää että rahallisiaa etuja menee varakkaille, mutta köyhiltä leikataan joilla ei ennestäänkään yhtään ylimääräistä niin tottakai köyhien on vaikea silloin pärjätä??
Rikkaat pärjää, vaikka heiltä leikattaisiin.

Laskeppa paljonko valtion on sulle maksanut ilmaisia tukiaisia koulutuksen ja terveydenhoidon avulla?
Et taida ollakaan itse itseäsi rahoittanut, vaikka se selkeästi on sun persoonasi harhainen ydin.
Justhan te saitte veronalennukset, mitä vielä uliset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tienaan 60 000/vuodessa ja minulla on jonkun verran itse säästettyä ja sijoitettua omaisuutta. Kuulun siis ylimpään varallisuusdesiiliin. Ihan kaikki on itse hankittua. Olen opiskellut kaksi maitserintutkintoa ja yhden ammatillisen tutkinnon. Olen tehnyt töitä keskeytyksettä ( yksi vanhempainvapaa oli) 30 vuotta. Eikö minulla ole oikeus jo nauttia elintasostani? Vieläkö pitää maksaa lisää ihmisille, jotka eivät käyneet kouluja eivätkä menneet töihin?
Ihan kiva, mutta et vielä kuulu ylinpään varalisuusdesiiliin kuvailemillasi tiedoilla
Taidat olla joku humanisti. kuulut ehkä koko väestössä ylimpään kvartaaliin. Siis ihan ok, keskituloinen. Et ole erityisen hyvätuloinen. Palkkasi on noin puolet sairaanhoitajan palkasta Yhdysvalloissa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisen naisen äänestyskäyttäytyminen viimeisten 30 vuoden aikana on johtanut siihen että suomalainen työväestö maksaa heikko-osaisen, kolmannen maailman väestön elinkustannuksia.
Muutosta parempaan tähän ei ole luvassa.
Niin. Yksikään hitsari tai perhettään elättävä pienyrittäjä ei tarvinnut 90 -luvun laman keskellä yhtään ylimääräistä taloutta hidastavaa elementtiä elämäänsä.
Mutta silloin muutamat pilveä polttelevat idelogiset ryhmittymät päättivät että nyt Suomi pelastaa maailman sodissa kärsivät lapset. Siitähän kaikki alkoi.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavoin niitä köyhiä ollaan jättämässä heitteille?
-Jos vaikka hallitus päättää että rahallisiaa etuja menee varakkaille, mutta köyhiltä leikataan joilla ei ennestäänkään yhtään ylimääräistä niin tottakai köyhien on vaikea silloin pärjätä??
Rikkaat pärjää, vaikka heiltä leikattaisiin.
Mitä rahallisia etuja menee varakkaille? Ei mitään. Et ymmärrä mitä verotuksen alentaminen tarkoittaa ilmeisesti, kun ei itse veroja maksa. Ja miten köyhät jäävät heitteille? Eokö heille edelleen makseta työttömyyskorvauksia, eläkkeitä, asumistukia, toimeentulotukea?
Vierailija kirjoitti:
Eihän ahkeruus ja älykkyys mitenkään takaa hyviä tuloja.
Kyllä takaavat.