Tajusin, ettei minulla ole ollut mitään huumaavaa ensirakkautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:( Hö. Itse olen 30+, en vielä koskaan seurustellut (enkä tehnyt paljoa muutakaan, you know ;D) Otan siitä kaiken irti sitten JOS sopiva tyyppi osuu kohdalle.

Muistutan, että vanhana ei enää paikat pelaa samalla tavalla, ja voi olla, että sitä sopivaa ei ikinä osu kohdalle

Tämä. Helvatan kremppaa ja lihakset on kipeät panosession jälkeen. Nuorena ei edes tajunnut tällaista. Naisena minulla ei ole onneksi seisokkiongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä.  Media ja ihmisten puheet ovat täynnä huumaavia rakkaustarinoita. Minä en koskaan kokenut mitään sellaista. Neitsyyden menettäminen oli pelkkää suorittamista ja parisuhteilu oli sitä että minunkin pitää koska muutkin ja halusin olla normaali. Mikä ihmeen standardi se on että kaikkien pitäisi kokea samaa. Tiedän mitä rakkaus on, se liittyy lapsuudenkotiini, perheeseeni ja kahteen ystävääni. Parisuhteet olivat aina pakkopullaa enkä niissä kokenut rakkautta. Ei niissä minulle mitään pahaa toisaalta tapahtunut. Missasinko jotain? Menetinkö jotain mitä olisi pitänyt nuorena kokea? En usko. 

Sinulla sentään oli rakkautta lapsuudenkodissasi. Minulla ei ollut, olen vastaaja nro 6. Juuri lapsuudenperhe tuhosi kykyni rakastaa ja luottaa. Lapsuudenkoti oli kylmä, väkivaltainen ja rakkaudeton. Teininä, ihan liian varhain aloin metsästämään rakkautta, mutta

Ymmärrän. En löydä omaan elämäntarinaani selitystä lapsuudenkodistani. Ehkä koulukiusaamisesta. Toivottavasti sinulla menee nykyään hyvin. Miksemme me oudot tyypit ikinä löydä toisiamme?

Ymmärrän. En löydä omaan elämäntarinaani selitystä lapsuudenkodistani. Ehkä koulukiusaamisesta. Toivottavasti sinulla menee nykyään hyvin. Miksemme me oudot tyypit ikinä löydä toisiamme?

Minua kiusattiin myös koulussa, sekin kaiken muun pahan lisäksi. Kiusaaminen osaltaan johti siihen että lähdin rakkauden (jota en koskaan löytänyt) metsästykseen. Se kontrasti kun olinkin hyväksytty, ihailtu ja kehuttu versus koti ja koulu. Tottakai aikuisena ajattelee tästä ihailun kohteena olosta jotain muuta kuin teininä. Varsinkin kun nämä tyypit olivat iältään aikuisia.

Ymmärrän. En löydä omaan elämäntarinaani selitystä lapsuudenkodistani. Ehkä koulukiusaamisesta. Toivottavasti sinulla menee nykyään hyvin. Miksemme me oudot tyypit ikinä löydä toisiamme?

Miksemme me oudot tyypit ikinä löydä toisiamme?

Kahden noin paljon hajallaan olevan ihmisen suhde ei varmaan mitenkään onnistuisi. Kumpikaan ei luottaisi toiseen, intohimo sammuu sekin aikanaan, voi loppua nopeastikin kun tuollaisilla ihmisillä toisensa kohdatessa leimahtaa nopeasti samankaltaisuuden vuoksi, palaa isolla liekillä, vaikkakin ilman tunteita ja sammuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:( Hö. Itse olen 30+, en vielä koskaan seurustellut (enkä tehnyt paljoa muutakaan, you know ;D) Otan siitä kaiken irti sitten JOS sopiva tyyppi osuu kohdalle.

Muistutan, että vanhana ei enää paikat pelaa samalla tavalla, ja voi olla, että sitä sopivaa ei ikinä osu kohdalle

Niin, että sitten pitäisi huolia joku vain, ettei jää yksin? Nautin sinkkuudestani kyllä ihan 99% ajasta ja haluan varmistaa että olen vapaa silloin jos se oma tyyppi minä hetkenä hyvänsä osuu kohdalle :) Jos ei osu niin sitten ei osu. Sinkkuus ei ole mulle minään tragedia vaan ihannetilanne tähän saakka. Silti mieli avoimena jos elämä yllättää. Ja tärkeää on toki pitää itsestään huolta, en nyt ihan käsittänyt tota että paikat ei pelaa vanhana samalla tapaa, mihin sillä viittasit? 

Isä hyväksikäytti ensin. Eipä nuo romantiikan ensisuudelmat oikein kolahda

Hyvää kannattaa odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvää kannattaa odottaa.

Voi käydä niinkin ettei sitä riittävän hyvää koskaan tule jos aina etsimällä etsii vikoja toisesta eikä kelpuuta ketään. Millainen on tämä hyvä jota maailmantappiin kannattaa odottaa?

Omalle kohdalle osui ensirakkaus vasta 31-vuotiaana. Sinne asti tapailin kyllä kaikenlaisia ihan kivoja ja seurustelinkin pitkään yhden kanssa, koska sitä nyt vain piti olla joku, mutta samalla mietin, että olinko jotenkin tunnevammainen kun kukaan ei oikein herättänyt mitään suuria fiiliksiä. Seksikin oli mielestäni aivan kamalaa ja välttelin sitä viimeiseen asti ja suljin itseni tilanteesta, kun sitä oli. No sitten tuli tämä yksi ja mullisti koko maailmani ja halusin häntä ihan hirveästi. Puoli vuotta tapailimme, totesimme haluavamme elämältä ihan erilaisia asioita ja hän meni toisen kanssa. Olin erosta rikki varmaan seitsemän vuotta. Nykyään en edes odota, että kukaan pääsisi lähellekään hänen asettamaansa rimaa, joten olen lopettanut aivan kaikki tapailut ja keskittänyt huomioni muihin asioihin elämässä. Ennemmin yksin kuin taas jonkun epähaluttavan ja ikävystyttävän kanssa.