Onko opettajista pulaa?
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Mietin tässä alan vaihtoa.
Kommentit (17)
se käsitys, että riippuu kielestä, mutta periaatteessa kyllä niitä töitä löytyy.
Tai no virkoihin on paljon hakijoita, mutta hyvistä sijaisista on pula.
Tosin minulla oli työkokemusta koulumaailmasta, mutta silti...
Aika hurja pula etenkin sijaisista tuntuu olevan.
Sijaisen pitäisi olla periaatteessa aivan pätevä. Pitkäaikaisempiin sijaisuuksiin haetaan mahdollisimman pätevä ihminen. Yleensä hän on alan opiskelija. Lyhytaikaisiin sijaisuuksiin (pari päivää) riittää kai se, että on ylioppilas tai osaa muuten opetettavan asian (esim. muusikko voi käydä musiikin sijaiseksi, jos on järkevä ihminen).
muttei sitä kasvatustieteen puolta ollenkaan. Työkokemusta kyllä on vaikka kuinka paljon, muttei opettamisesta. Olen nyt miettinyt, että saisiko ne kasvatustieteen opinnot suoritettua jälkijunassa ja tehtyä samalla opettajan töitä. Sijaisuudet nyt sinällään kävisivät yhtä hyvin, koska haluan tehdä vähemmän töitä (kuin mitä nykytyössäni voi tehdä), kun lapset aloittavat omaa koulutaivaltaan.
ap
Pistä vaikka lähikouluihin sähköpostia.
ped. opinnoista selviää vähän vähemmällä.
Ja ainahan voit aloittaa kasvatustieteen opinnot. Appron saa tehtyä nykyään melkein milloin ja missä vain. Auskultointi on mahdollista myös sivutoimisesti, pari vuotta kaiketi kestää - mutta approbaturista sekin alkaa.
Jos ei koulun sijaislistalta saada ketään kouluun, niin sitten tilataan työvoimapalvelusta ja siellä on vaikka mitä porukkaa.
Lähinnä kyse on siitä, löytyykö sulta auktoriteettia ja kykyä opettaa. Kannattaa käydä kokeilemassa pari päivää, niin saat jonkun tuntuman hommaan.
Soittele eri kouluihin ja varmasti saat hommia. Mutta ratkaisevaa tulevien hommien saannille on se, miten hoidat hommasi.
eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee.
Kasvatustieteen opinnoista sinällään on varmaan hyötyä melkein missä työssä vaan, joten niitä voisin joka tapauksessa alkaa suoritella, vaikken opettajaksi soveltuisikaan. Niitä näytti olevan tosi hyvin avoimessa yliopistossa.
Kiitoksia kaikille kannustuksesta!
ap
Sijaisuuksia ehkä Helsingissä voi saada, jos haluaa pätkätyöelämän. Virasta on turha haaveilla, jos ei ole suhteita. Erääseen englanninopettajan virkaan oli 50 pätevää hakijaa. Ja valinnaiskieliä tuskin kukaan enää lukee, kunnat säästää ja kieliä opettavat epäpätevät. Itse olen työtön kieltenope. Pätevyys on ja työkokemustakin. Kieltenopettajia koulutetaan liikaa, ja heillä on kovin rajoitetut työnhakumahdollisuudet. Eli en suosittele.
Ikäluokat pienenee eli oppilaat vähenee samalla kun isot isäluokat eli vanhat opettajat jää eläkkeelle. Jokaiseen paikkaan on kymmeniä ja taas kymmeniä hakijoita.
sekä luokan- että kieltenopettajilla.
Meitä on liikkeellä pilvin pimein ja virkaa on TODELLA vaikea saada.
Sijaisuuksien suhteen ainakin meilläpäin rekseillä on tapana toimia näin:
otetaan duuniin epäpätevä (=halpa) ihminen.
Näin ollen sanonkin, että epäpätevällä kieltenhallitsijalla saattaa mahkuja ollakin, pätevillä ei niinkään. Kunnat eivät halua opetuksesta maksaa. :(
vaan haluan vetää vähän henkeä ja saattaa lapset koulutien alkuun. Ei haittaa vaikka olisi pätkätyöelämää tai vaikka töitä vähänlaisestikin. Olen työskennellyt viestintäalalla, jossa kyllä on myös käyttöä opetustaidoille ja kasvatustieteet on kyllä minusta myös ihan yleissivistäviä.
Ikävä kuulla, että kuntien asenne on pätevien opettajien suhteen tuo!
ap
aineenopettajaa mietit. Matemaattiset aineet menevät hyvin pk-seudulla, keskisuomessa ei niinkään.
tulisi mieleen, että sitä olisi helppo täydentää.
ap