Vihdoin alkaa mieli kirkastua km:n jälkeen

Joulupäivänä alkanut km veti kyllä mielen uskomattoman matalaksi. Viikkoja meni niin, että itku tuli silmään päivittäin, kun vauvanalun menetys nousi ajatuksiin. Olen vielä mielestäni " järki-ihminen" ; 2 edellisessä raskaudessa olen asennoitunut niin, että huonostikin voi käydä, tuloksena 2 ihanaa naperoa. Mutta niin siinä vain kävi, että tunteet nousivat yllättävän kovina pintaan - ja hyvä kai niin, että osasin suruni surra. Nyt tuntuu siltä, että liki 3 kk myöhemmin alan jo suhtautua asiaan kliinisemmin ja järkeillä, että luonnolla oli tähänkin syynsä. Toivon voimia kaikille muillekin km:n kokeneille, kyllä se tuska vauvaunelman murskautumisesta jonakin päivänä alkaa helpottaa, vaikka alkuvaiheessa en siihen jaksanut itsekään uskoa.