Nopeasti asioista toipuminen/yli pääseminen on muka huono juttu, miksi?
Olen huomannut usein että ihmisiä jotka pääsevät erilaisista elämän käännekohdista nopeasti eteenpäin, kuten vaikka ero tai läheisen kuolema tms, juttu, niin pidetään sellaisina etteivät he muka oikeasti olisi tunteikkaita ja oikeasti toisesta välittäviä ihmisiä?
Mikä siinä on taustalla että näin usein luullaan?
Miksi esim, minun pitäisi väkisin esittää että kyllä yhä suren sitä Hilma-mummoa vaikka oikeasti olisin päässyt jo asian yli, tai pitäisi esittää väkisin että kyllä suren eroa Janicasta? Keitä tämä esittäminen oikein palvelisi?
Kommentit (5)
No aika kylmä sosiopaatti joku olisi, jos ei välitä yhdestäkään ihmisestä ja vaihtaa kumppania kuin sukkaa. En sano että mummoa on pakko surra 500 vuotta jos ei kiinnosta koko ihminen.
Et ilmeisesti ole kokenut vielä todellisia kolhuja elämässä...sellaisia, joista jää kunnon arvet joko ihoon tai sieluun.
Ei sinun missään nimessä tarvitse esittää surevasi "Hilma-mummoa". Mutta jos esim menettäisit lapsesi tai muun (nuoren) perheenjäsenesi, niin saattaisit alkaa ymmärtämään myös niitä pidempään surevia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Et ilmeisesti ole kokenut vielä todellisia kolhuja elämässä...sellaisia, joista jää kunnon arvet joko ihoon tai sieluun.
Ei sinun missään nimessä tarvitse esittää surevasi "Hilma-mummoa". Mutta jos esim menettäisit lapsesi tai muun (nuoren) perheenjäsenesi, niin saattaisit alkaa ymmärtämään myös niitä pidempään surevia ihmisiä.
Mutta entä jos oikeasti vaan pääsee siitä läheisen pois menosta nopeasti yli, vaikka olisi se oma lapsi kyseessä, eikä oikeasti tarvitse pitkää suruaikaa, vaikka muut perheestä tarvitsevat?
Keneltä se on oikeasti pois tai jonkun mielestä jopa loukkaavaa jos joku pystyy käsittelemään elämän isotkin kolhut nopeasti ja jatkamaan elämää kuin toiset? Ap.
Ei ole, vaan nopeaa resilienssiä pidetään yleisesti ottaen hyvänä. Missähän piireissä liikut, tykätäänkö siellä muutenkin alistaa muita milloin millekin oudoille mielipiteille?