Miten reagoisit, jos tuore seurustelukumppani käyttäytyisi näin?
Meidän piti tavata eilen, mutta hän ilmoitti aamupäivällä, että ei pääse. Sen jälkeen hän katosi kuudeksi tunniksi, eikä kertonut, että miksi ei sovikaan. Vasta illalla hän palasi keskusteluun ja ilmoitti, että hänen lapsensa oli joutunut päivystykseen ja hän oli lähtenyt mukaan. Tällä viikolla lasten piti olla äidillään. En tiedä, että mitä ajatella. Menin huolesta sekaisin kun hänestä ei kuulunut kuuteen tuntiin mitään. Kun otin asian puheeksi, mies suuttui, että oeltan hänen päivystävän puhelimella.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Joo. Pidetään nämä jutut sitten sillä tasolla, että "tuore seurustelukumppani" ei myöskään pääse toisen housuihin tai saa ottaa tähän yhteyttä kuin virka-aikoina.
Jännästi miehet kyllä vaativat pillut ja muut avio-oikeudet, mutta eivät katso mitään velvollisuuksia.
Tämä siis keisseissä, missä molemmat sinkkuja.
Tällaisessa tapauksessa, missä miehellä on jo perhe ja lisäksi panee jo jotani piikanaista, ei ole muuta kuin vääryyttä ja häpeää miehen käytöksessä.
Toivottavasti lapsi vammautui pysyvästi. Sillä lapset ovat ne, jotka eniten kärsivät kun aikuiset raivopanevat liitot rikki ja tuovat kuvioon näitä kateellisia piikanaisia.
Saisi mies ansionsa mukaan kun pätkähtäisi lapselta pää poikki jokaisesta aviorikoksesta.
Keskiverto telaketjufeministi taas vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
No miksi hän ei voinut tekstata mulle sieltä päivystyksestä? Kuulemma lapsi ei saanut äitiään kiinni ja soitti hänelle niin oli pakko lähteä viemään.
Ap
Siksi kun oli siellä lapsensa kanssa, joka saattoi pelätä ja jutteli hoitajien ja lääkärien kanssa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap et ole nyt oikeasti tosissasi?! Et ensinnäkään sovi alkuunkaan sellaisen henkilön puolisoksi, jolla on lapsia. Jos oma lapseni olisi päivystyksessä, ei tulisi pieneen mieleen hoitaa yhtään mitään muuta asiaa, kaikki muu voi odottaa. On ihan normaalia myös olettaa, ettei sinulla ole mikään hätä vaan palaatte asiaan kun aika on taas sille hyvä. Tuo mies on aina ensin isä, sitten vasta jotain muuta. Ja sinä olet raskas ihminen.
Mitä sinä siellä päivystyksessä hoidat, oletko lääkäri? Ei liene suuri vaiva laittaa viestiä puolisolle, että "olen päivystyksessä lapsen kanssa, soittelen myöhemmin."
Ihan ohiksena, muistaakseni oli kyse uudesta tuttavuudesta, ei mistään puolisosta?
Itse voin olla tavoittamattomissa enemmän kuin 6 tuntia. Töissä saattaa olla tilanne päällä tai yövuoron jälkeen nukun. Jos joku uusiomies tätä ihmettelisi niin olisin hämmästynyt.
Miksi seurustelukumppanille pitäisi tiedottaa oman lapsen päivystyskäynnistä? Että nyt nähtiin lääkäri, nyt mennään verikokeeseen, nyt odotellaan vastauksia, nyt on tiedossa, että ei leikata, nyt sitä ja tätä...
Se on seurustelukumppani, ei osa perhettä. Lapseni asiat eivät kuulu muille kuin minulle ja isälleen enkä keksi yhtäkään syytä, miksi ryhtyisin akuutissa tilanteessa selittämään lasta koskaan tapaamattomalle seurustelukumppanille, että nyt lapsi oksentaa.
Vierailija kirjoitti:
No miksi hän ei voinut tekstata mulle sieltä päivystyksestä? Kuulemma lapsi ei saanut äitiään kiinni ja soitti hänelle niin oli pakko lähteä viemään.
Ap
Olet omituinen roikkuja. Hänellä oli kuule ihan muut ajatukset päällä.
Ja minä kun olen joskus kuvitellut olevani tarvitseva.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo olisi iso vaiva ollut mieheltä, että laittaa jossain välissä viestin. Ei hän sitä lastaan kuitenkaan siellä päivystyksessä itse hoitanut, joten hyvin olisi kyllä halutessaan ehtinyt.
Mutta miksi? Vaikka olemme teoriassa aina saavutettavissa on ihan oma valinta onko tavoitettavissa. Itse en jaksaisi ainakaan raportoida ja olla valmiudessa raportoimaan 247
Kai te nyt sentään tajuatte, että tämä on provo?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo minusta olisi hieman ajattelematonta, varsinkin jos on tuore SEURUSTELUKUMPPANI. Minun mies olisi laittanut tilannepäivitystä jatkuvasti. Minäkin olisin ja minulla on lapsi.
Hyvin sieltä päivytsyksestä ehtii laittamaan.
Taidatte olla näitä someajan kasvatteja. Naama kännys 247 kiinni
Toivottavasti mies lukee tämän ketjun ja tekee omat johtopäätöksensä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla hätääntynyt, jos on kerran yhtäkkiä sattunut jotain päivystyskäyntiä vaativaa. Isä rauhoitellut siinä, ehkä hakenut purtavaa kun pitkä reissu jne keskittynyt lapsen tarpeisiin. Mä olisin varmaan naisena kerennyt päivittää tietoa kumppanille, mutta olenkin tottunut yhna hoitamaan sataa asiaa yhtä aikaa. Miehet yleensä ei osaa. En näe tässä nyt ongelmaa, sellaista se on.
Itse olisin miehenä soittanut. Hoituu asia kerralla eikä tartte yrittää multitaskata turhan päiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo. Kukaan ei ole noin tyhmä.
Kyllä täällä tyhmiä riittää jotka ei arvosta toisen elämää ja aikaa. Minä minä minä!! Vaatii 10 sekunttia pistää viestiä)
Minulle viesti minulle tieto minäminä, kuka nyt olikaan itsekäs?
Kuule tuollaista se on jos seurustelee isimiehen kanssa. Sinun kannattaisi pysyä lapsettomissa miehissä.
Ja tämän sanon ihan näin velana, joka ymmärtää pysyä erossa isistä koska niillä on aina jotain säätöä lasten ongelmissa, enkä halua sellaista sekasortoa elämääni.
Tavallaan ymmärrän sinua ( jos tämäkään tarina on totta).
Silloin kun on epävarma suhteesta, tuo kuusikin tuntia tuntuu kamalalle odottaa. jotain.
Jos suhde on vakaalla pohjalla, niin ei tunnu missään.
- se mikä minusta on outoa, miksi mies ei sanonut heti menevänsä lapsensa kanssa päivystykseen.
Jälkikäteen kerrottuna kuulostaa keksityiltä selityksiltä.
Jos suhde on alussa, niin hetken vielä katsoisin. Vastuu on myös miehellä, vakuuttaa toista kunnes suhde vakiintuu.
* Itse olen omalle miehelleni ikuisesti kiitollinen, että hän jaksoi minun epävarmuutena alkuun. Kun minut oli edellisessä suhteessa rikottu sirpaleiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi hän ei voinut tekstata mulle sieltä päivystyksestä? Kuulemma lapsi ei saanut äitiään kiinni ja soitti hänelle niin oli pakko lähteä viemään.
Ap
Miksi hänen olisi pitänyt sieltä tekstata jotain sinulle?
Normaali ihminen informoi seurustelukumppaniaan tällaisessa tilanteessa. -eri
Vierailija kirjoitti:
Miksi seurustelukumppanille pitäisi tiedottaa oman lapsen päivystyskäynnistä? Että nyt nähtiin lääkäri, nyt mennään verikokeeseen, nyt odotellaan vastauksia, nyt on tiedossa, että ei leikata, nyt sitä ja tätä...
Se on seurustelukumppani, ei osa perhettä. Lapseni asiat eivät kuulu muille kuin minulle ja isälleen enkä keksi yhtäkään syytä, miksi ryhtyisin akuutissa tilanteessa selittämään lasta koskaan tapaamattomalle seurustelukumppanille, että nyt lapsi oksentaa.
Juuri näin. Perhe on äiti, lapsi ja isä. Se "seurustelukumppani" on random pillupano. Ymmärrätkös ap?
Lakatkaa naiset alentamasta itsejänne suostumalla tällaisiin rooleihin. Häpäisette vain itsenne ja kaikki naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi hän ei voinut tekstata mulle sieltä päivystyksestä? Kuulemma lapsi ei saanut äitiään kiinni ja soitti hänelle niin oli pakko lähteä viemään.
Ap
Miksi hänen olisi pitänyt sieltä tekstata jotain sinulle?
Normaali ihminen informoi seurustelukumppaniaan tällaisessa tilanteessa. -eri
Seurustelu on jutustelua ja tutustumista. Kumppanilla viitataan sopimuksen osapuoliin, kyseessä voi olla vaikkapa liikekumppani tai elämänkumppani.
Pillupano, panopiika, avioton kakkosvaimo ja sen sellaiset ovat ihan vaan panoja.
Miehet itsekin valehtelevat jostain "kumppanista" kun tosiasiassa etsivät pillupanoa, terapeuttia ja kostajaa. Ja tämä on sen pillupano-terapeutin palkka sitten :D
Jotain itsekunnioitusta kehiin nyt. Jos mies on paskonut jo yhden perheen, se oli todennäköisesti hänen paras laukauksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin voinut myös olettaa tuossa tilanteessa, että pieni tilannepäivitys olisi ollut hyvä miehen puolelta tekstarina.
Nyt olet kuitenkin tehnyt kärpäsestä härkäsen ja mies on syystäkin suuttunut. Onnea vain teille jatkoon.Mieshän tilannepäivitti siinä vaiheessa, kun oli päivitettävää. Ja ilmoitti jo aamupäivällä, että sorry, tapaaminen ei onnistu. Ei tuoreella seurustelukumppanilla pitäisi olla mitään oikeutta vaatia sen enempiä selityksiä tai tekstareita, omassa elämässä olisin odotellut pari päivää, että mies ottaa yhteyttä. Tai jos ei ota, niin se oli sitten siinä.
Itsekin joudun työn takia siirtämään tapaamisia enkä todellakaan selittele, että asiakas (suuri pörssiyhtiö) tarvitsi sitä ja tätä, joten jään töihin. Seurustelukumppanille riittää ihan hyvin ilmoitus ja pahoittelu, mahdollisesti tieto siitä, että soittelen huom
Mulla aviopuoliso joutui joskus tekemään noin.. eikä siinä edes saanut sanoa syytä muuta kuin että työeste (kun tosiaan oli ison pörssiyhtiäön salassa pidettävistä asioista kyse). Ja sillä mentiin, edelleen ollaan naimisissa, 27v takana.
Minulla kävi kerran niin tuoreen seurustelukumppanin kanssa että meillä oli tarkoitus lähteä aamulla reissuun toiseen kaupunkiin. En saanut häntä illalla enää kiinni. En saanut häntä myöskään aamulla kiinni.
No silloin aloin huolestumaan ja menin sairaalalle kysymään, no he eivät tietenkään voi antaa tietoja niin huusin että käyn sitten jokaisen huoneen yksitellen läpi. Ei ollut siellä. Sitten menin poliisilaitokselle. Eivät aluksi antaneet sieltäkään tietoja mutta lopulta sain nyhdettyä tiedon että siellä se tallessa on. Lähdin sitten yksin reissuun.
Ihmiset ovat kyllä välillä tosi raskaita, ihme, että kukaan jaksaa olla kenenkään kanssa, jos tällaisestakin vedetään draamaa