Onko teillä ollut elämässä tilanne että olette aivan umpikujassa?

Aina , ei ole löytynyt mitään ratkaisuja. 

Ei mene elämä mihinkään suuntaan,koskaan,paitti että vanhenee vaan.

Psykoosissa pari kertaa. Jotenkin sieltä on ylös tultu lääkityksen ja uskon avulla. Ei ole perhettä, työhön ei kykene. Ei ole helppoa, mutta yritän olla kiitollinen siitä että on vielä ruokaa ja katto pään päällä. 

Elämä näyttää olevan labyrintti, jossa usein ollaan umpikujassa. Ei auta kun löytää uusi reitti.

On, juuri nyt. Ihan täys burnout. Yksi jo takana ja nyt taas. Ahdistaa niin, ettei henkeä saa. Kotona kaksi lasta, en voi edes soittaa mihinkään. 

Voimia ap. 

Täällä myös. Viikon päästä ei ole enää paikkaa missä asua. Ei ole ketään kenelle puhua eikä mistään saa apua.

Liian monta kertaa. Tälläkin hetkellä. 

Tämä taitaa olla se minun viimeinen umpikujani. Yritin vielä kerran päästä kiinni normaaliuteen ja edes hieman onneen. Taas epäonnistuin. Nyt ei ole enää mahdollisuuksia. Itken joka päivä, hakkaan päätäni seinään, makaan vain pimeässä huoneessa epätoivon vallassa. En vain jaksa. Olen luovuttanut.

Ota yhteyttä terapiaan. Sieltä saa apua.

On ollut. Ehkä tärkein oppi on, että joskus on ok vain romahtaa. Ihan täysin. Sillä se menee ohi nopeiten. Lepää, kerää voimia. Sitten asiat alkaa näyttää jo valoisammilta.

Eihän se ole umpikuja, jos sieltä selviää pois.

Minä olen umpikujassa. Konkurssi, häätö, työkyvyttömäksi vammautuminen, minkä lisäksi olen aivan yksin ja lopun ikääni toimeentulotuen varassa. Olen kuusikymppinen, joten mikään ihmepelastuminen eli parisuhde tai työpaikka ei ole mahdollinen.

Ei umpikujia ole olemassa elämän varrella. On vain risteyksiä, joissa pitää valita uusi suunta. Joko pakosta tai vapaaehtoisesti. Elämä päättyy sitten joskus aikanaan kohtalon määräämään viimeiseen umpikujaan. Voimia kaikille risteyksiin

Olin 100 % umpikujassa, mutta koska olen Jukolan Jussin ja Väinö Linnan Koskelan yhdistelmä , puskin vain eteenpäin ja selvisin. Tässä nyt ollaan 30 vuotta myöhemmin, elossa ja asiat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Ei umpikujia ole olemassa elämän varrella. On vain risteyksiä, joissa pitää valita uusi suunta. Joko pakosta tai vapaaehtoisesti. Elämä päättyy sitten joskus aikanaan kohtalon määräämään viimeiseen umpikujaan. Voimia kaikille risteyksiin

Lässyn lässyn.

Menetin kaiken kerralla ja meni kymmenen vuotta saada asiat mihinkään kuntoon. Nyt huomaan, että lopulta aika pienistä jutuista voin mennä ihan tilttiin niinkuin toissapäivänä. Maria Callas auttaa sitten kun mikään muu ei. Tulee edes kyyneleet silmiin. Olen pirun tyytyväinen siihen, että ympärillä ei ole mitään kätevän mukavaa tapaa äkkiloppuun, koska saattaisi impulssi iskeä. Vaikken ole edes impulsiivinen luonne. Huomenna olen luultavasti työkunnossa. Tänään jo eilistä parempi.

Kaiken kaikkiaan, minulla menee nyt jopa suorastaan hyvin. On varaa romahtaa pikkujutuista ja käydä läpi näiden vuosien tuntemuksia. Joudun opettamaan itselleni, että kaikki on nyt verrattain hyvin. Hengitellään. Muistakaa, ette ole ainoita. Moni ihminen tietää, mitä käytte läpi. Älkää ottako sitä liian henkilökohtaisesti. Asiat nyt vain sattuivat menemään näin, ja kuka tahansa olisi ihan kusessa teidän tilanteessa. Sen sijaan ihmisestä itsestään löytyy voimaa alkaa korjata asioita. Kunhan saa päästettyä irti siitä, mihin on pärjäämisen mielikuvat ripustanut.

Kysy Pelastusarmeijalta olisiko heillä hätä- majoitusta! 

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa tuo, otin lopputilin kun en vaan enää jaksanut, no sitten siihen karenssit ja rahat ihan loppu. Tämä vaihe oli pahin kun kituutti makaroni ym muulla. Jälkiviisaana hyvä sanoa, työterveyteen olisi ollut oikea osoite, no ilmoitin itseni sitten työkyvyttömäksi ja nyt olen avun piirissä, onneksi ei ole tällä hetkellä työnhaku velvoitetta.

Miksi jouduit kituuttamaan makaronilla? Itse sain toimeentulotukea, kun minut irtisanottiin ja sain karenssin. 

Vierailija kirjoitti:

No mulle tuli konkurssi. Koti myytiin. Ei yhtään rahaa. Puoliso lähti. En jaksa kirjoittaa enempää tää on vaan jokapäiväistä tuskaa ja koko ajan tulee pahempia asioita mitä en olis voinut kuvitella. Ap 

Terveys meni, ja sen myötä ura, sitten perhe, opiskelupaikka jne. Nykyään paremmin asiat.

Tuossa se tilanne on parin kuukauden päässä, mutta en jaksa ajatella sitä vielä.

Juuri tällä hetkellä olen jokaisella tasolla: fyysisesti, henkisesti, taloudellisesti ja aivan kirjaimellisesti, sillä asun umpikujassa.

Vierailija kirjoitti:

No mulle tuli konkurssi. Koti myytiin. Ei yhtään rahaa. Puoliso lähti. En jaksa kirjoittaa enempää tää on vaan jokapäiväistä tuskaa ja koko ajan tulee pahempia asioita mitä en olis voinut kuvitella. Ap 

Mielestäni puolisosi käyttäytyi oudosti. Konkurssi on tavallista nyt. Asiassa kävi ilmi, että puolisosi oli kanssasi vääristä syistä koska hän jätti sinut ollessasi heikossa tilanteessa eikä ollut tukenani vastoinkäymisissä.

Voitko kuvitella olevasi tyytyväinen kun puolisosi motiivit tulivat ilmi. Nyt sinulla on mahdollisuus päättää aloittaa alusta: työ, jota löydät, koska olet yritteliäs luonne ja ihmissuhde vähemmällä riskillä molemmat. Ajattele sitä uutta työtä, jota haluat tehdä ja jonka haluat saada ja sitä uutta ihmissuhdetta, jollaisen haluat löytää. Kieltäydy ajattelemasta pahoja asioita. 



Nämä vaikeat ajat menevät ohi aikanaan kun luotat itseesi. 

Vierailija kirjoitti:

Millaisia ratkaisuja olette tehneet jotta pääsette yli vaikeuksista?

Riippuu ihan tilanteesta mitä on tehtävissä. Hyvä sopeutumiskyky usein auttaa. Miten sitä raamatussa sanotaankaan. Jotenkin se meni niin, että pitää olla rohkeutta muuttaa ne asiat mitä voi, tyyneyttä hyväksyä ne asiat mitä ei voi muuttaa, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.