Millaista henkistä tukea sait vanhemmiltasi opintoihin läpi elämän?
Ei niinkään rahallista. Henkinen tuki kiinnostaa.
Kommentit (21)
Kannustusta, tsemppausta, halauksia mahdollisuuden lomailla esimerkiksi mökillä ja tehdä ulkomaanmatkoja myös opiskeluaikana mikä auttoi jaksamisessa. Yleensäkin vanhemmat oli tosi kannustavia mutta eivät koskaan painostaneet mihinkään.
Kotona luettiin paljon, ja kirjahyllyssä oli satoja kirjoja. Koulunkäyntiin ja opiskeluun suhtauduttiin hyvin myönteisesti.
En mitään. Ivallisia kommentteja tuli kun yritin joskus saada keskustelua aikaan opinnoistani. Silloin jopa isäni avasi suunsa nälviäkseen vaikka ei yleensä puhunut ollenkaan.
Niin ja lapsena vanhempani nolasivat minut sisarusten kuullen kun opin hitaasti.
En mitään. Miksi olisi pitänyt saada?
Kun valmistuin ylioppilaaksi, menin Otaniemen Teknilliseen korkeakouluun, ja minulle laitettiin opinto-opas käteen, ja sanottiin, että lue siitä itsenäisesti, ja siitä lähtien olin itseohjautuva yksilö. Sain lopulta myös tekniikan tohtorin paperit, mikä sinänsä ei ole mikään suuri saavutus. Mutta olen kuitenkin koulutukseltani yliakateeminen.
Ei minkäänlaista. Usein kyllä kuulin äidiltä, että älä kuvittele, että sinusta mitään tulee. No eipä tullutkaan.
Mun vanhemmat piti jonkinasteista jatkuvaa opiskelua itsestäänselvyytenä ja ovat itse harrastaneet opiskelua näkyvästi aina. Samalla tekivät selväksi, että opiskelu on itseä varten, ei ulkoisia vaatimuksia varten, eikä sillä tarvitse pyrkiä varsinaisesti mihinkään muuhun kuin oppimiseen.
En minkäänlaista. Haaveeni lukiosta torpattiin, vain amis sopi. Mutsi oli alkoholisti, isä muuten vain pihalla kaikesta. Sisko sitten pääsi lukioon. Omien lasten kanssa olen toiminut hyvin toisin ja se on osoittautunut hyödylliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat piti jonkinasteista jatkuvaa opiskelua itsestäänselvyytenä ja ovat itse harrastaneet opiskelua näkyvästi aina. Samalla tekivät selväksi, että opiskelu on itseä varten, ei ulkoisia vaatimuksia varten, eikä sillä tarvitse pyrkiä varsinaisesti mihinkään muuhun kuin oppimiseen.
Ihailtava asenne sinun vanhemmillasi opiskeluun ja oppimiseen. - Nykyään tuntuu sille, että ainoa mikä ratkaisee ihan liian monella on raha, raha . sanoinko jo raha. Ksaikki muu ei merkise mitään.
Jouduin selviytymään itse henkisesti, etsimään vastauksia tai jotain muuta kautta. Vanhempi oli aina ärtyvä ja kiukustuva, työkiireinen. Ehkä "vanhana" sanoo joskus jotain rauhoittavaa, tosin kysymällä melkein, jos olen ollut kipeänä eikä meinaa mennä ohi. Mutta tuntuu että aika yksin sitä moni jää, jos on erikoisia tilanteita.
En mitään. Pikemminkin hiillostettiin "menemään töihin" tienaamaan kuin istua koulunpenkillä.
Äiti sanoi kauhistuneena kun kerroin päässeeni yliopistoon, että siihenhän kuluu neljä vuotta!
Sanoin, että kuluvathan ne neljä vuotta joka tapauksessa.
Kun kerroin opintomenestyksistäni, hän ei vastannut mitään.
Olin kyllä jotain kannustavaa edes joskus odottanut, mutta tuolla tavoin hän sitten käyttäytyi. Veljeäni hän kyllä kehui hänelle itselleen ja myös kaikille ympäristössä. Aika outoa.
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Miksi olisi pitänyt saada?
Kun valmistuin ylioppilaaksi, menin Otaniemen Teknilliseen korkeakouluun, ja minulle laitettiin opinto-opas käteen, ja sanottiin, että lue siitä itsenäisesti, ja siitä lähtien olin itseohjautuva yksilö. Sain lopulta myös tekniikan tohtorin paperit, mikä sinänsä ei ole mikään suuri saavutus. Mutta olen kuitenkin koulutukseltani yliakateeminen.
Ja sinusta tulee sellainen vanhempi kuin liian monella tässä ketjussa on ollut. Näkyy heti tuosta yhdestä kommentistasi. Työkaverinakin luultavasti olet sietämätön.
Tietenkin sain, kannustusta. Opiskelu on yksi tärkeimmistä asioista ihmiselämässä.
Tukivat kyllä noin periaatteessa ja olivat kiinnostuneita, mutta koko ajan olivat huolissaan, että työllistääkö tuo mihinkään kun ala oli ns. geneerinen ala, mikä ei valmistanut suoran mihinkään ammattiin.
Isä sanoi, "ettei sinua kannata kouluttaa, kun rahat menee hukkaan," kun aloitin lukion. Tuli vähän kuin itseään toteuttava ennustus eli ei musta tullut "mitään." Parhaani yritin kyllä niillä rahkeilla mitä oli.
Miten niin läpi elämän? Ei kai kukaan läpi elämän opiskele?
Ei yhtään mitään, molemmat alkoholisteja