Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parisuhteet, jotka eivät johda mihinkään
27.04.2025 |
Olen 35-vuotias nainen ja omassa laajassa tuttavapiirissäni on taas menossa naimisiinmeno- ja vauvabuumi. Aika moni tuttava meni naimisiin ja/tai hankki lapsia ikävuosien 19-28 välillä, ja nyt ne, jotka eivät näin tehneet, vaan ovat viettäneet elämäänsä tähän asti uraa tehden, matkustellen, harrastaen ym. ovat nyt yli kolmekymppisinä alkaneet vakiintua. Jotkut nuorempana naimisiin menneistä ovat jo toisessa avioliitossa, on uusperhekuviot ja muuta sellaista.
Itse ihmettelen ihan huuli pyöreänä, miten ihmiset ylipäätään onnistuvat hankkimaan vakavan parisuhteen ja perustamaan perheitä. Ajatuskin tuntuu aivan utopistiselta. Omat kokemukseni parisuhteista ovat aika päinvastaisia..
Aikuisikäni parisuhteet ovat noudattaneet surkuhupaisan pitkälle samaa kaavaa: Olen alkanut seurustella miehen kanssa, joka on melko hiljattain eronnut pitkästä suhteesta naisen kanssa, jonka kanssa on ollut suurin piirtein teinistä asti tai muuten vain todella kauan. Joskus on ehditty nuorena naimisiinkin.
Minun kanssa miesten meininki on ollut tyyliä "no, katsotaan" ja "päivä kerrallaan". Aina minua ei ole esitelty edes kumppanieni kavereille tai perheelle.. Osa suhteista on päättynyt omasta halustani, kun suhde on junnannut paikoillaan, osan suhteista päättivät miehet yllättäen ilmoitusasiana.
Näille kaikille suhteille on ollut yhteistä, että minun jälkeeni alle vuoden kuluttua erosta mies on alkanut seurustella uudestaan, ja uuden naisen kanssa on muutettu nopeasti yhteen, menty ensin kihloihin ja sitten naimisiin.
Nyt olen ollut kolme vuotta yhdessä ihanan miehen kanssa, jolla ei ole taustallaan tuoretta eroa pitkästä parisuhteesta. Kaikki on muuten tosi ihanasti, ja mies selvästi välittää minusta, mutta tämäkään suhde ei etene mihinkään. :D Yhteenmuutosta on ollut hieman puhetta, ja mies itsekin todennut, että se olisi taloudellisesti järkevää, mutta aihe tuntuu hänelle muutoin vaikealta. Vaikuttaisi siltä, että mies on ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, eikä halua esimerkiksi erota, mutta ei hänelläkään tunnu olevan mitään "päämääriä" suhteeseemme liittyen. Sinänsä olen itsekin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta itse olen ajatellut, että mikäli joskus löydän hyvän kumppanin, haluaisin asua yhdessä, ja viime vuosina on herännyt halu olla vielä jonakin päivänä naimisissa.
En nyt kaipaa analyysia siitä, mikä kaikki minussa itsessäni mahdollisesti on vikana, vaan kuulisin mieluummin, jos jollain on kokemuksia vastaavan tyyppisistä tilanteista. Toisaalta kiinnostaa myös, että miten te naimisiin päässeet oikein onnistuitte?? :D
Kommentit (72)
Sama homma. Jokainen suhteeni on ollut tuollainen jossa olen sitten kuitenkin lopulta ollut sellainen "toistaiseksi" -nainen. Olen deittaillut jos minkälaisia miehiä mutta en myöskään kai sitten ole sitä kuuluisaa vaimomateriaalia. Pidän nykyään lottovoittona jos tulisi oikeasti aviomies vastaan ja kelailen että elelen elämää vanhapiikana hautaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun ongelmani taas on se, että miehet haluaisivat muuttaa yhteen. Kiirehtivät esittelemään ystävilleen ja perheelleen, ja haluaisivat minun alusta asti sulautuvan kaveripiiriinsä.
Minä taas tykkäisin viettää aikaa kaksin, ja että molemmilla pysyy oma asunto. Voidaan viettää pitkiäkin aikoja yhdessä toisen luona, mutta on ihanaa voida purjehtia välillä oman kodin hiljaisuuteen. Ja niistä tuttavista; minä haluaisin olla suhteessa miehen enkä hänen kavereidensa kanssa.
Eri asia tietysti, jos olisi halu asua yhdessä, hankkia lapsia tai tehdä muita isoja yhteisiä hankintoja.
Kyllä miehet haluaa muuttaa yhteen, mutta ei sen kummemmin sitoutua. Saman katon alla saa helpommin s**ksiä ja kodinhoito toimii. Ei tarvitse työpäivän jälkeen enää mitään vaivaa nähdä kun nainen on kotona. Tämä on oma kokemukseni. Sitten vasta kun aloin itse vaatia heti kättelyssä, että jos yhteen muutetaan, niin pitää olla kihlat vähintään tähtäimessä ja valmius puhua häistä sekä lapsista. Muuttui meininki tyystin ja ehdokkaat väheni.
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoin nykyiselle kumppanille heti alussa, että etsin sitten elämänkumppania ja haluan naimisiin (olin tuolloin 32).
Kysyin myös mieheltä aika alussa, että millä aikataululla hän haluaa edetä suhteessa. Hän sanoi, että ajatuksen tasolla 3v jälkeen voi alkaa miettiä kihloja ja kihlauksesta vuoden sisään sitten naimisiin.
Olen itse varsin sitoutuvaa tyyppiä (ja nainen), mutta itse kavahtaisin kauemmas, jos jo heti tapailun alussa toinen kysyisi kuin jossain työpaikan bisnesneuvottelupalaverissa, että "missä aikataulussa haluat edetä" - eihän suhde ole mikään etukäteen aikataulutettava asia. Jokainen suhde etenee, muodostuu ja syvenee vähän eri tahtiin ihan henkilöistä riippuen. Ei ainakaan minulle sopisi se, että kolmansilla treffeillä laaditaan suhteen viisivuotissuunnitelma ja sitten sen aikataulun mukaan edetään.
Vai voiko joku päättää jo heti alussa, että "kuukauden päästä ollaan rakastuneita ja puolen vuoden päästä suhteemme on syventynyt niin, että mennään tapaamaan vanhempia, ja sitten vuoden päästä suhteemme on syventynyt niin, että muutetaan yhteen..." jne? Kuulostaa ihan absurdilta. Mistä sitä voi tietää etukäteen, miten suhde etenee?
Vierailija kirjoitti:
No itse ainakin sanoin miehelle, että nyt menemme naimisiin, tai sitten eroamme. Menimme naimisiin. Sanoin, että nyt ostamme yhteisen asunnon tai sitten eroamme. Ostimme asunnon. Sanoin, että nyt hankimme lapsen, tai sitten eroamme. Hankimme lapsen, jne.
Olen itse ollut aloitteellinen ja kertonut, mitä haluan. Olemme olleet yhdessä nyt 20 vuotta.
Hmm, minusta sinä et ollut aloitteellinen, vaan saneleva. No, ei kai se toisaalta haittaa, jos tuo dynamiikka teillä toimii. Mutta ei tuollainen saneleva tyyli kaikkien suhteisiin sopisi - ei sen enempää naisen kuin miehenkään näkökulmasta.
^Minä taas ymmärrän erinomaisesti sen, että joku ei edes kevyesti deittaile vaan aina on tähtäimessä vakava suhde.
Kavahtakoon joku jos kavahtaa. Silloin ei ole mulle oikea ihminen. Minä en jaksa jutella niitä näitä montaa kuukautta vain huomatakseni, että jaa, bimps se oli tämänkin jannun tavoite eikä mikään muu.
Eihän se tarkoita, että rynnistetään kahveilta naimisiin. Voihan sitä puhua yleisesti mielipiteistä ja haaveista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni samat kokemukset, tosin ikää nyt sen verran enemmän, että perheen perustaminen on myöhäistä ajatuksena.
Olen miettinyt, että luultavasti ihan alkumetreillä pitäisi laukoa, että "minä sitten haluan suhteen joka etenee: yhteenmuutto ja naimisiin meno on tavoitteena, mielellään muutaman vuoden sisään. Mitä tästä ajattelet?" Valitettavasti vaan tuo kuulostaa tosi vieraalta omaan suuhun, kun toinenhan on vielä melko tuntematon jne. Ja jos mulle itselleni sanottaisiin noin, voisin ajatella että jotain tilaustyötäkö tuo minusta odottaa...niin enpä tiedä.
Mielenkiinnolla seuraan ketjua, koska ottaisin itsekin mieluusti vinkkiä vastaan!
Kyllähän tuo kuulostaa siltä, että se toinen ihminen on vain väline, jolla voi saavuttaa ne asiat, mitä oikeasti tavoittelee, eli yhdessä asuminen ja avioliitto. Eikä tuion sanominen toisaalta estä sitä, että mukaan silti tarttuisi sellainen, joka vetäytyy vuoden päästä.
Lapset neuvon tekemään yksin, jos nainen on 30+ ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. Jokainen suhteeni on ollut tuollainen jossa olen sitten kuitenkin lopulta ollut sellainen "toistaiseksi" -nainen. Olen deittaillut jos minkälaisia miehiä mutta en myöskään kai sitten ole sitä kuuluisaa vaimomateriaalia. Pidän nykyään lottovoittona jos tulisi oikeasti aviomies vastaan ja kelailen että elelen elämää vanhapiikana hautaan saakka.
Sama mulla. Ja oon syyttänyt itseäni siitä, että en vain ole riittävän hyvä, jonka kanssa haluttaisiin sitoutua. Puutteita toki onkin, mutta olen kai katsellut vääränlaisia suhteita liian pitkään. Rakastuneena on vaikea lähteä. Tunnistan myös itsessäni liian miellyttämisen halun ja sen että suhteen toinen osapuoli voi käyttäytyä aika huonostikin, enkä siltikään lähde.
Älkää te vielä perheellistymisikäiset naiset olko yhtä typeriä kuin minä olen ollut. Keski-iässä kaduttaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtunee siitä, että sinulla ja seurustelukumppaneillasi on vain ollut eri tavoitteet parisuhteissa. Suhteen etenemättömyys ei sinänsä ole ongelma jos se on kummallekin ok. Ei kaikki halua naimisiin tai lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^Minä taas ymmärrän erinomaisesti sen, että joku ei edes kevyesti deittaile vaan aina on tähtäimessä vakava suhde.
Kavahtakoon joku jos kavahtaa. Silloin ei ole mulle oikea ihminen. Minä en jaksa jutella niitä näitä montaa kuukautta vain huomatakseni, että jaa, bimps se oli tämänkin jannun tavoite eikä mikään muu.
Eihän se tarkoita, että rynnistetään kahveilta naimisiin. Voihan sitä puhua yleisesti mielipiteistä ja haaveista.
Vakava suhdekin voi tarkoittaa ihmisille niin eti asiaa, joten sinänsä hyvä eritellä kumppanille mitä se itselle tarkoittaa.
Itsekään en harrasta mitään kevyttä deittailua, ja jos edetään esim. seksiin asti, niin silloin minulla on aikeena vakava suhde ja odotan samaa sitoutumista myös mieheltä.
Mutta minulle se vakava suhde ei tarkoita yhteenmuuttoa, lapsia, talolainaa jne. Vaan sitä, että halutaan rakastaa, ja olla ja elää toisen kanssa. Pointti on sitoutuminen siihen kumppaniin, eikä mikään tehtävälista.
Alue: Aihe vapaa
Sama. Härskeintä oli se kun 2 kk aiemmin tapaamani mies itki ja raivosi ja loukkaantui kun en ottanut häntä mukaan kavereiden mökkijuhannukseen.