Miksi kumppaneiltani loppuu halut?
Eli toistuva tilanne: aloitan seurustelusuhteen, mies kertoo omaavansa kovan vietin ja alkuun onkin paljon fyysisyyttä. Kuluu joitakin kuukausia ja homma laimenee, mutta mies ei näe tilanteessa vikaa. Olen yrittänyt kysellä, mitä voisin tehdä toisin tai vaikkapa kohentaa ulkonäössä. En saa vastauksia, ei kuulemma mitään muutettavaa.
Kaikenlaisten kyselyjen perusteella miehistä löytyisi monta kertaa viikossa haluavia, joten miten juuri minulle sitten sattuisivat vain juuri ne, joille riittää kerran-pari kuussa? En itse kyllästy samaan kumppaniin ja haluaisin päivittäistä läheisyyttä vuosienkin jälkeen. Olen aloitteellinen (vaikka tulenkin toistuvasti torjutuksi) ja avoin monenlaisille kokeiluille, ja pyrin kehittelemään vaihtelua ja huolehtimaan toisen miellyttämisestä. Olen myös kumppaneille ehdottanut, että voisimme tavata muitakin, mutta tällekään ei heidän mukaansa tarvetta. Itse olen lähtökohtaisesti monogaminen.
Mistä tässä voi kiikastaa? Olen väsynyt saman ongelman kohtaamisesta kerta toisensa jälkeen. Olen myös alkanut suhteen alkuvaiheessa kertoa kumppanille tästä toistuvasta kuviosta, mutta tosiaan tällöin saan aina vastauksen, että haluja on kovastikin. Mihin ne sitten kohdallani voivat joka kerta kadota?
Ehdotuksia, mitä minun kannattaisi tehdä toisin?
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Itse halukkaana naisena voin sanoa, että miehet eivät oikeastaan tykkää, jos nainen on halukas vaikka he sanoisivat mitä.
Tämä. Vaikka tuo yksi aikaisempi kirjoittaja onkin kirjoittanut aika kärkevästi *aiskauksista ym., niin valitettavan montaa miestä oikeasti kiihottaa enemmän, jos nainen ensin vastustelee ja lopulta lähinnä suostuu tai "alistuu" seksiin.
Ainoa seksuaalinen aktiivisuus, josta mies kuin mies kuuluu pitävän, olisi nainen joka olisi halukas ottamaan suihin missä ja milloin tahansa, vaatimatta itselleen mitään. Eli nainen joka suunnilleen odottaisi eteisessä polvillaan miehen tullessa töistä kotiin, ottaisi ahnaasti pesemättömän *ehkeen suuhunsa, ja toimituksen jälkeen jättäisi miehen rauhaan.

Itse halukkaana miehenä voin sanoa, että miehet oikeasti tykkäävät, jos nainen on halukas juuri minua kohtaan. Nyt olen löytänyt naisen joka kostuu ja saa erittäin herkästi ja haluaa minua todella paljon ja näyttää sen. Jos se on minusta kiinni, niin tämä ei pääse karkuun koskaan.

Kirjoituksestasi huokuu, että olet erittäin kokematon seksin ja seurustelun saralla. Saat tietosi Internetin kaikukammioista, etkä oikeasta elämästä ja oikeista ihmissuhteista.

Missään kohtaa tekstiäni en puhunut kaikista miehistä, kaikissa suhteissa. Tässä ketjussa on kuitenkin kyse ongelmista, joihin halukas nainen törmää uudelleen ja uudelleen suhdetta etsiessään.
"Ainoa seksuaalinen aktiivisuus, josta MIES KUIN MIES kuuluu pitävän..."
Missään kohtaa tekstiäni en puhunut kaikista miehistä...
Vierailija kirjoitti:
Miesten kiihottamisesta:
Miehet ovat sadistisia. Tutkimusten mukaan heitä kiihottaa nähdä naisten kyyneleitä ja pornomieltymykset paljastavat, että paiskaushan se miellyttää.
No niin, nyt tiedät mitä tehdä saadaksesi miehen pysymään helvetin kovana sinulle. Ala itkemään ja anna paiskata itseäsi.
Mitäs ajattelit tehdä nyt, kun tiedät?
Itse miettisin, kannattaako haaveilla mistään panoista ollenkaan.
Näh, mulla on sadistinen mies joka sinut taipumustensa kanssa ja paiskausleikit ok ja voin sanoa että sellaista EI ole helppo löytää. Suurin osa miehistä ei halua olla missään väkivalta_ paiskaajan roolissa leikisti, pahimmillaan ahdistuvat siitä suuresti.
... muuten APn ongelma on kyllä tuttu. Nykyisessä suhteessa saan melkein niin paljon seksiä kun haluan mutta mies haluaa-haluaa varmaan 1/4 siitä mitä minä. Vaikka alussa oli kovat puheet niin aika äkkiä tajusi että en liioitellut ja haluan seksiä joka päivä. Yksikin päivä joka tuntuu liian platoniselta niin olen oikeasti valmis pakkaamaan kamani ja tässä oli suhteen alkuaikoina välillä kriisin paikka kunnes seksi saatiin toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse halukkaana naisena voin sanoa, että miehet eivät oikeastaan tykkää, jos nainen on halukas vaikka he sanoisivat mitä.
Tämä. Vaikka tuo yksi aikaisempi kirjoittaja onkin kirjoittanut aika kärkevästi *aiskauksista ym., niin valitettavan montaa miestä oikeasti kiihottaa enemmän, jos nainen ensin vastustelee ja lopulta lähinnä suostuu tai "alistuu" seksiin.
Ainoa seksuaalinen aktiivisuus, josta mies kuin mies kuuluu pitävän, olisi nainen joka olisi halukas ottamaan suihin missä ja milloin tahansa, vaatimatta itselleen mitään. Eli nainen joka suunnilleen odottaisi eteisessä polvillaan miehen tullessa töistä kotiin, ottaisi ahnaasti pesemättömän *ehkeen suuhunsa, ja toimituksen jälkeen jättäisi miehen rauhaan.
Sellainen pikku paiskaussimulaatio tai häpäisy ja alentaminen, nainen imee miehen kusikeppiä eikä edes hedelmöity.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä oot vaan huono pano?
Tämähän se. Tai sanotaanko lievemmin, että seksistä ei saa sitä mitä kaipaa. Alun himoissa riittää melkeinpä millainen seksi tahansa ja ehkä luulotteleekin, että se paranee kun tutustuu enemmän, kuten yleensä tapahtuukin. Kaikkien kanssa ei vain käy niin.
Tämä olisi kiinnostavaa tietää. Miksi kumppanini eivät kuitenkaan suostu kertomaan, että jotain on vialla ja toivoisivat jotain erilaista? Koska olisin valmis kehittämään itseäni. Nykyinenkin kumppanini toteaa vain kerta toisensa jälkeen, että on tyytyväinen suhteeseen näin. Samalla suhteen alussa kertoi kovasta libidostaan, mutta nyt häntä haluttaa vain kerran tai pari kuussa. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten kiihottamisesta:
Miehet ovat sadistisia. Tutkimusten mukaan heitä kiihottaa nähdä naisten kyyneleitä ja pornomieltymykset paljastavat, että paiskaushan se miellyttää.
No niin, nyt tiedät mitä tehdä saadaksesi miehen pysymään helvetin kovana sinulle. Ala itkemään ja anna paiskata itseäsi.
Mitäs ajattelit tehdä nyt, kun tiedät?
Itse miettisin, kannattaako haaveilla mistään panoista ollenkaan.
Näh, mulla on sadistinen mies joka sinut taipumustensa kanssa ja paiskausleikit ok ja voin sanoa että sellaista EI ole helppo löytää. Suurin osa miehistä ei halua olla missään väkivalta_ paiskaajan roolissa leikisti, pahimmillaan ahdistuvat siitä suuresti.
... muuten APn ongelma on kyllä tuttu. Nykyisessä suhteessa saan melkein niin paljon seksiä kun haluan mutta mies haluaa-haluaa varmaan 1/4 siitä mi
Niin siis he ahdistuvat kun eivät ole se suhteen kovempi paiskaaja, ap:llahan keissi no se että hän on, ALFANAARAS. Siksi miehet emaskuloituvat. Samoin sinun tapauksessa sinä olet paiskaaja, normimies vingahtaa karkuun. Mutta kyllä hekin kiihottuvat, kun nainen on heille sopiva paiskattava.
Minä olen sellainen paiskattava että vain kuolleen ruumiini yli ja paiskaajallakin on riski kuolla, joten ehdokkaita ei ole jonoksi asti.
Vierailija kirjoitti:
"Ainoa seksuaalinen aktiivisuus, josta MIES KUIN MIES kuuluu pitävän..."
Missään kohtaa tekstiäni en puhunut kaikista miehistä...
Niin? Tuosta pitävät lähestulkoon kaikki, mutta tietenkin moni sitten muustakin. Tuo ei ole ainoa juttu josta kaikki miehet pitävät, vaan ainoa juttu joka yhdistää kaikenlaisia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä oot vaan huono pano?
Tämähän se. Tai sanotaanko lievemmin, että seksistä ei saa sitä mitä kaipaa. Alun himoissa riittää melkeinpä millainen seksi tahansa ja ehkä luulotteleekin, että se paranee kun tutustuu enemmän, kuten yleensä tapahtuukin. Kaikkien kanssa ei vain käy niin.
Tämä olisi kiinnostavaa tietää. Miksi kumppanini eivät kuitenkaan suostu kertomaan, että jotain on vialla ja toivoisivat jotain erilaista? Koska olisin valmis kehittämään itseäni. Nykyinenkin kumppanini toteaa vain kerta toisensa jälkeen, että on tyytyväinen suhteeseen näin. Samalla suhteen alussa kertoi kovasta libidostaan, mutta nyt häntä haluttaa vain kerran tai pari kuussa. -Ap
No koska se on sitä pornokuvastoa. Hentaita, pentaita, lonkeropornoa, homopornoa, paiskaamista, kaikkea sairasta ja oksettavaa.
Eivät he mitään timantteja salaile, se on vissi. Luikkivat häpeissään takaisin koloihinsa tumputtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä oot vaan huono pano?
Tämähän se. Tai sanotaanko lievemmin, että seksistä ei saa sitä mitä kaipaa. Alun himoissa riittää melkeinpä millainen seksi tahansa ja ehkä luulotteleekin, että se paranee kun tutustuu enemmän, kuten yleensä tapahtuukin. Kaikkien kanssa ei vain käy niin.
Tämä olisi kiinnostavaa tietää. Miksi kumppanini eivät kuitenkaan suostu kertomaan, että jotain on vialla ja toivoisivat jotain erilaista? Koska olisin valmis kehittämään itseäni. Nykyinenkin kumppanini toteaa vain kerta toisensa jälkeen, että on tyytyväinen suhteeseen näin. Samalla suhteen alussa kertoi kovasta libidostaan, mutta nyt häntä haluttaa vain kerran tai pari kuussa. -Ap
Aika usein homma menee niin, että seksuaalinen kemia joko on olemassa, tai ei ole. Sitä ei saa sytytettyä puhumalla.
Alussa uutuuden viehätys kompensoi kemian puutetta, mutta kuukauden tai parin jälkeen uutuuden viehätys on poissa.
Vierailija kirjoitti:
"Ainoa seksuaalinen aktiivisuus, josta MIES KUIN MIES kuuluu pitävän..."
Missään kohtaa tekstiäni en puhunut kaikista miehistä...
Mies kuin mies kuuluu pitävän =/= 100% kaikista maailman miehistä. Vain valitettavan moni.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä miehiä?
Itsellä miehillä ei oo koskaan loppunut halut. Mutta tämän hetkinen vanhempi mies ei halua niinkuin nuoremmat.
Ikäakseli on ollut 20-50 vuotta. -Ap
Siivoisit enemmän niin saattaisit saada joskus kullia, miestä ei kiihota kun mielessä vain likapyykit ja ruuanlaitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse halukkaana naisena voin sanoa, että miehet eivät oikeastaan tykkää, jos nainen on halukas vaikka he sanoisivat mitä.
Itse halukkaana miehenä voin sanoa, että miehet oikeasti tykkäävät, jos nainen on halukas juuri minua kohtaan. Nyt olen löytänyt naisen joka kostuu ja saa erittäin herkästi ja haluaa minua todella paljon ja näyttää sen. Jos se on minusta kiinni, niin tämä ei pääse karkuun koskaan.
Niin eli käytännössä sinulla ei ole libidoa vaan nainen ylläpitää kaikkien libidoa.
Et nyt oikein auta asiaanne.
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäössäsi on todennäköisesti jotain ongelmallista. Et kykene ylläpitämään kumppanisi seksuaalista mielenkiintoa.
Pidän tätä mahdollisena, mutta jälleen kerran: kun kumppanit eivät suostu tästä mitään palautetta antamaan suuntaan tai toiseen, mitä voin tehdä? -Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduta.
Olen normaalipainoinen ja harrastan liikuntaa useita kertoja viikossa. Kuten alkuun kerroin, olen kumppaneiltani myös kysellyt, voisinko tehdä ulkonäölleni jotain, ja vastaus on ollut että ei. Painomieltymyksistäkin olen erikseen kysellyt, mutta ei ole sekään ollut ongelma. En ole loukkaantuvaa vaan aidosti selvittelevää sorttia, joten luulisi että laihdutustoive nousisi esiin. Siltikö vaan pitäisi koettaa laihduttaa? -Ap
Ei miehet tykkää siitäkään, että nainen on täysi lapanen ja miettii vaan, mitä vikaa itsestä löytyy.
No, mitä tässä sitten enää voi tehdä? Ainoa, jota voin muuttaa ja kehittää on itseni. -Ap
Siis oikein kerjäät, että pääsisit ilmaiss eksiorjaksi. Huh huh mitä meininkiä.
No kiinan keisarilla oli 20 000 seksiorjaa. Yoni stoneja käyttivät, koska keisarilla pieni pili ja naisen piti olla lihaksikas sieltä. Aina vaan pienempiä ja pienempiä kiviä... Ei keisarikaan heitä halunnut, hänen oli pakko valita joka päivä yksi petinsä lämmikkeeksi, se oli hänen velvollisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäössäsi on todennäköisesti jotain ongelmallista. Et kykene ylläpitämään kumppanisi seksuaalista mielenkiintoa.
Pidän tätä mahdollisena, mutta jälleen kerran: kun kumppanit eivät suostu tästä mitään palautetta antamaan suuntaan tai toiseen, mitä voin tehdä? -Ap
Siis oletko koskaan avannut pornosaittia. Avaa ja mene katsomaan mitä ne ä mmät tekevät.
Huutavat ja valehtelevat, saavat koko ajan feikkiorgasmeja. Sitähän tuo yksikin mies tässä sanoi, ttä häntä kiihottaa kun nainen kiihottuu hänestä (:D)
Siitä vaan feikkaamaan ja huutamaan kuin alhainen pornoä mmä.
Miehilläkin on vaihdevuodet.