Lue keskustelun säännöt.
Mistä elämäniloa?
27.04.2025 |
En tiedä, miten tässä oikein etenisi...
On vaikea löytää elämästä iloa. Minulla on masennustaustaa ja lopetin vähän aikaa sitten (taas) mielualalääkkeen käytön. En haluaisi turvautua elämässä aina lääkkeisiin. Tällä kertaa käytin Brintellixiä, jonka lopettaminen on helpompaa kuin monen muun lääkkeen. Mutta tunnen jo nyt, kuinka ahdistuneisuus kasvaa päivä päivältä. Mikään ei oikein tuo iloa ja tavallaan suren sitä, että aika kuluu. Kaipaan niitä aikoja kun lapset olivat pieniä. Muistot eivät ole kivoja, vaan surullisia. Kun lapset on jo niin isoja että eivät leiki dubloilla tai nukeilla. Puhumattakaan omasta lapsuudesta. Yritän olla ajattelematta niitä iloisiakaan muistoja koska tulen niistä vain surulliseksi. Ilman lääkkeitä on vaikeampaa olla ajattelematta.
Vanheneminen ahdistaa. Yritän varautua siihen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin jo ennakkoon, harrastaa liikuntaa, elää terveellisesti jne. mutta se on yhtä taistelua.
En saa enää iloa myöskään sosiaalisista tilanteista. En saa iloa harrastuksista. Olen jatkuvasti uupunut.
Olen käynyt joskus terapiassakin mutta en käsitä, mitä hyötyä siitä voisi olla. Ei se asioista puhuminen mitään ole auttanut. Kun en minä tarvitse neuvoja tai keinoja itseni rauhoittamiseen Kun ahdistaa. Kyllä minä sen osaan. Ongelma on siinä, että jatkuva itsensä rauhoitteleminen vie valtavasti voimavaroja eikä se oikein tunnu kunnolliselta elämältä.
Kommentit (2)
Enpä tiedä, olenko tyytyväisempi. Ei se lääkityskään auttanut uupumiseen ja jonkin sortin ilottomuuteen, mutta auttoi kyllä siihen alakuloisuuteen, joka tuntuu nyt vaivaavan. Ajattelin kuitenkin, että jos tämä tästä vielä muuttuisi paremmaksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kuitenkin nyt tyytyväisempi elämääsi kuin ennen lääkkeiden lopettamista? Jos et, kannattaisiko sittenkin aloittaa lääkitys uudelleen? On paljon ihmisiä, joilla on jokin sellainen sairaus, että joutuu käyttämään lääkkeitä koko elämänsä.