Lue keskustelun säännöt.
Onko palstalla muita jotka häpeäisivät seurustella?
26.04.2025 |
En tiedä mistä johtuu mutta olen aina hävennyt ajatusta seurustelemisesta ja kun seurustelin niin oli kova pala myöntää sitä tai sanoa kumppania poikaystäväksi vaan nimitin kaveriksi kun en halunnut sanoa tuota sukupuolta. Ja koskee siis vain tuota seurustelu statusta. Sinkkuuden kertominen on helppoa ja olen myös jotenkin ylpeä siitä. Kai se liittyy siihen kun sinkkuna on itsenäinen ja omillaan toimeentuleva mutta suhteessa olevana tuntee itsensä rajoitetuksi massaihmiseksi.
Kommentit (34)
Olet oikeasti lesbo? Siksi tuntuu luonnottomalta miessuhteet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lienet ainakin selvästi vähemmistössä.
Toki salasuhteitakin harrastetaan mutta jos joutuu häpeämään seurusteluaan niin hyvin todennäköisesti seurustelee väärän henkilön kanssa.
M59+
Joku trauma sinulla on varmasti. Ei ole normaalia.
Ei nyt ehkä noin pahana mutta omassa mielessäni seurustelulla ja esimerkiksi kihloilla on sellainen leikkisuhdekaiku. Ehkä kumpuaa siitä kun peruskoulussa jo lapset "seurustelee" ja on "kihloissa" ja kyseiset suhteet kestää viikon tai kaksi. Ja sitten tulee ajateltua että aikuisena sama juttu ja näkee ne suhteet sellaisenana pilipalileikkinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ehkä noin pahana mutta omassa mielessäni seurustelulla ja esimerkiksi kihloilla on sellainen leikkisuhdekaiku. Ehkä kumpuaa siitä kun peruskoulussa jo lapset "seurustelee" ja on "kihloissa" ja kyseiset suhteet kestää viikon tai kaksi. Ja sitten tulee ajateltua että aikuisena sama juttu ja näkee ne suhteet sellaisenana pilipalileikkinä.
Pakko kysyä mutta miten sinun ja apn kaltaiset ihmiset voi harrastaa ihmissuhteita? Mikä ei mielestäsi ole "pilipalisuhde"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ehkä noin pahana mutta omassa mielessäni seurustelulla ja esimerkiksi kihloilla on sellainen leikkisuhdekaiku. Ehkä kumpuaa siitä kun peruskoulussa jo lapset "seurustelee" ja on "kihloissa" ja kyseiset suhteet kestää viikon tai kaksi. Ja sitten tulee ajateltua että aikuisena sama juttu ja näkee ne suhteet sellaisenana pilipalileikkinä.
Pakko kysyä mutta miten sinun ja apn kaltaiset ihmiset voi harrastaa ihmissuhteita? Mikä ei mielestäsi ole "pilipalisuhde"?
Naimisissa olo on ainoa vakavasti otettava suhdemuoto. Tai sitten panosuhteet. Tiedän, kuulostaa järjettömältä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ehkä noin pahana mutta omassa mielessäni seurustelulla ja esimerkiksi kihloilla on sellainen leikkisuhdekaiku. Ehkä kumpuaa siitä kun peruskoulussa jo lapset "seurustelee" ja on "kihloissa" ja kyseiset suhteet kestää viikon tai kaksi. Ja sitten tulee ajateltua että aikuisena sama juttu ja näkee ne suhteet sellaisenana pilipalileikkinä.
Pakko kysyä mutta miten sinun ja apn kaltaiset ihmiset voi harrastaa ihmissuhteita? Mikä ei mielestäsi ole "pilipalisuhde"?
Naimisissa olo on ainoa vakavasti otettava suhdemuoto. Tai sitten panosuhteet. Tiedän, kuulostaa järjettömältä. :D
On jotenkin järjetöntä. Itse olen seurustellut kahdeksan vuotta. Ei tämä mikään pilipalisuhde ole. Naimisiin ei ole syytä mennä, kun ollaan jo todella aikuisia ja yhdessä asuminen ei sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ehkä noin pahana mutta omassa mielessäni seurustelulla ja esimerkiksi kihloilla on sellainen leikkisuhdekaiku. Ehkä kumpuaa siitä kun peruskoulussa jo lapset "seurustelee" ja on "kihloissa" ja kyseiset suhteet kestää viikon tai kaksi. Ja sitten tulee ajateltua että aikuisena sama juttu ja näkee ne suhteet sellaisenana pilipalileikkinä.
Pakko kysyä mutta miten sinun ja apn kaltaiset ihmiset voi harrastaa ihmissuhteita? Mikä ei mielestäsi ole "pilipalisuhde"?
Naimisissa olo on ainoa vakavasti otettava suhdemuoto. Tai sitten panosuhteet. Tiedän, kuulostaa järjettömältä. :D
Yleensä ihmiset eivät säntää naimisiin heti ensitapaamisella (paitsi ne tiettyyn telkkarisarjaan osallistuvat), vaan siinä välissä on vääjäämättä jonkinlainen välivaihe, jolla pitää olla jokin nimi. Näin silti, vaikka suhtautuisi avioliittoon hyvin vakavasti ja/tai ei hyväksyisi esim avoliittoa tai esiaviollista seksiä.
Ei ole koskaan nolottanut. Seurustelusyhde on kestänut jo 53 vuotta, josta avioliitossa 47 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On minullakin samaa. Tiedän etteivät vanhempani tuomitse suhteita, mutta olen pikkusisko eivätkä vanhempani "ymmärrä" (halua ymmärtää), etten ole ikuisesti 5-vuotias. Joskus he puhuvat minulle aivan kuin olisin joku juuri elämää opetteleva pikku tenava. Se on erittäin hämmentävää, koska luulisi heidän tajuavan että aikuinen käyttäytyy eri tavalla kuin lapsi, VAIKKA perusluonne on ja pysyy. En myöskään tykkää mistään julkisesta lääppimisestä enkä halua kävellä käsi kädessä aikuisena ihmisenä. En jaksa pussailla koko ajan. Joskus ajatus parisuhteesta ällöttää, kun en ymmärrä sen pointtia. Kyllähän ihmisen keuhkot toimivat vallan mainiosti vaikkei olisi "omaa kultamussukkaa" vieressä. Ei se ole elinehto. Samaan aikaan ymmärrän, että pariutuminen (🤢) on täysin luonnollista ihmiselle. En tiedä... Olen ollut viime aikoina omituisen kiinnostunut ekan poikaystäväni elämän käänteistä ja hän on kyllä ihan suoraan sanonut stalkkailleensa myös minua. Yllättävän hyvin oli perillä minun suhdehistoriastani aikoinaan. Kai hänessä edelleen vetoaa jokin, vaikkei hän ole ihan sitä mitä haluan mieheltä. Ihan jo lähtien suomalaisuudesta. Mutta hän on fiksu, osaa kirjoittaa, ahkera työntekijä (aina ollut) ja sellainen aika vakaan oloinen. Ei koko ajan hypi asiasta toiseen, vaan on aika pitkäjänteinen. Ja minun elämäni ensimmäinen poikaystävä.
Aikansa kun on yksin ja homma jo tasolla "syödään paketista" ja viikonloppuisin oloasu on kalsarit, ei paljon kehtaa naisia lähestyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin hävettää. Sana poikaystävä on jotenkin lapsellinen ja nolo käyttää, kun ei ole teini. Inhosin ja ällösin kun minut esiteltiin uuden miestuttavan tyttöystävänä. Tuntuu kuin menettäisi minuuden ja itsenäisyyden, kun on muille vain "jonkun muija". Tulee olo, että oma paikka on olla sivussa hiljaa ja kipittää miehen perässä kuin assari. Egoni on vähän liian iso sellaiseen. En ole koskaan sopeutunut seurustelusuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin hävettää. Sana poikaystävä on jotenkin lapsellinen ja nolo käyttää, kun ei ole teini. Inhosin ja ällösin kun minut esiteltiin uuden miestuttavan tyttöystävänä. Tuntuu kuin menettäisi minuuden ja itsenäisyyden, kun on muille vain "jonkun muija". Tulee olo, että oma paikka on olla sivussa hiljaa ja kipittää miehen perässä kuin assari. Egoni on vähän liian iso sellaiseen. En ole koskaan sopeutunut seurustelusuhteisiin.
Ymmärrän täysin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikansa kun on yksin ja homma jo tasolla "syödään paketista" ja viikonloppuisin oloasu on kalsarit, ei paljon kehtaa naisia lähestyä.
Tämä ei liity asiaan. Ap
erikoista. - Itse en ole ollut eläessäni pidemmässä parisuhteessa ja kun olen tämän rehellisesti ja avoimesti kertonut ja myöntänyt ikäänkuin rikoksen tunnustanut vastauksena esimerkiksi treffikumppanin kysymykseen, niin olen joitain kertoja kohdannut niin hämmentäviä ja vähän satuttaneitakin ennakkoluulojam, että jossain vaiheessa harkitsin, että tulevaisuudessa mahd. pääsisinvähemmällä, jos valehtelsin parisuhdehistoriani toiseksi. Kun en myöskään kuulu heihin, jotka olisivat ensitreffeillä menneet avioon tai kihlohin. Selväksi siis on käynyt, että kun on jo vanhempi yli 35 vuotias mies ja vailla kokemusta pidemmästä parisuhteesta, niin joillekin tämä saa epäilemääntai puuskahtamaan mm seutarravia jatko kysymykisä olenko homo, joka oiekastaan etsii vain kulissia? En ole Olenko jonkun uskonnon tai muun erityisen ismin tai aattteen omaava, joka olsi estänyt esiaviolliset suhteet? -En ole Onko minua lapsena hyväksikäytetty Ei ole. Olenko kärsinyt pahasti koulukiusaamsiesta? En ole Olenko ollut aiemmin hyvin lihava? En ole.
Huokaus. En kuitenkaan vielä toistaiseksi ole alkanut kertomaaan valheita parisuhdehistoriastani. Olen itse asiassa vähän ylpeäkin oivalluksestani kun tajusin kysyä itseltäni, että jos niin teksiin, niin ketä silloin oikeastaan huijaisin ja pettäisin?
Jos jollekulle olisi ni-in suur ongelma "kokemattomuudestani, ettei siksi halua asettua ja olla parisuhteessa kanssani, niin hänellä on täysi oiekus jtunteisiinsa ja niin tehdä ja valita.
- Ei tämä "kokemattomuuteni" mikään ylpeyden aihe tai erityinen ansio ole. Se mikä tuottaa iloa on, että en ole -koputtaa puuta- sem vuoksi katkeroitunut, enkä tunnista itseäni sen paremmin aseksuaalia kuin sitä muista ja muiden syyllsitävää ja ja halveksivaa incelia joka parkuu syyttää muita siitä, ettei ole saa mahd. seksiin tuskin aprisuhteeseenkaan, eikä halveksinsta ja muiden syyttelynsä keskeltä tajua, että näin kaivaa luullakeni vain maata omien jalkojensa alta.
Mutta on tämä "kokemattiomuuteni" niinarka ja kipeä aihem että en sitä tapaa itsestäni mainostaa. Onnekseni olen kuitenkin saanut muita eritavoin merkittäviä ihmissuhteita niin naisista kuin miehistä vaikka se yksi ja rityienn puuttuu ja on puuttunut rinnaltani.
Vaan mitä voisin tehdä toisin, ettei näin olsii hautaan asti? - No olen yrittänyt opetella nauttimaan enimmäkseen elostani ja tekemään valintoja ja päätöksiä jotka tuottavat itselleni iloa ja nautintoa. Ja olen tajunnut senkin, että on oikeastaan aika mahtavaa kun voi elää sinkkuna enimmäkseen tyytyväisenä eloonsa kuin elää hyvin keljussa ja ikävässä parisuhteessa, josta ei uskalla tai kykene päästämään irti. Mutta missään en odota tai toivo mahd, kumppani olevan yhtä "kokematon" kuin minä itse; itse asiassa, jos joku kettosii ja antaisi ymmärtää, että on yhtä kokematon kuin minä itse niin saattaisin minäkin huomata olevani hieman ennakkoluuloinen häntä kohtaan.
Onhan se semmoista tavistouhua. Viettelysten saarta, Salkkareita, juoruja, kaveripiirin pariskuntien kanssa hienoimmista autoista, grilleistä ja sisustuksesta kisaamista, kateutta, kykenemättömyyttä olla yksin. Toisaalta mitä vikaa tavistouhuissa on? Eiköhän me kaikki taviksia omalla tavallamme olla, sinkutkin.
Miksi mulle tuli mieleeni muistikuva jonkun vuoden takaisesta tv-formaatti ensitreffit alttarilla Suomi pariskunnasta. - Olikohan miehen nimi Olli, eikun Oskari ja kumppaninsa what ever en musiat hänen nimeään. Mutta sen sijaan muistan kun syntyi mielikuva, että hän veti uskomattomat kilart (suuttui tuliesti)i kun sai kuulla, että "O" oli joskus ollut Napakympissä (toisessa deittailu ohjelmassa, joka oli aika vieton formaatti verrattuna moniin nykysiin deiiti ohjelmiin); jota täydensi mielikuva siitä, että hän oli kuvitellut tai uskonut ehkä toivonutkin, että hän olisi ensimmäinen ja ainoa nainen, jota kohtaan "O" olsi millään muotoa saanut osoittaa kiinnostusta tai toivoa muodostuvan parisuhde, Mutta nyt en tiedä, että oliko se todenlla noin vai kehittikö oma mielikuitukseni heidän kuvionsa omassa mielessäni tosieksi mitä se oikeasti olikaan. - Muistaako joku 2. vastaavaa?
Mutta joo. jos seurustelu tuntuu häpeälliseltä, niin eiköhän taas pian ala, ellei ole jo alkanut ensikesän onnekkaiden tulevien morsiammien ja sulhasten haku.
- Pitäsiköhän itsekin uskaltautua yrittämään onnekani?
No onhan se seurustelu kieltämättä sellaista leikkimistä jolla saadaan varmistettua säännöllinen pimpin saanti. Sinkkuna ei miehellä ole helppoa se.
Vierailija kirjoitti:
No onhan se seurustelu kieltämättä sellaista leikkimistä jolla saadaan varmistettua säännöllinen pimpin saanti. Sinkkuna ei miehellä ole helppoa se.
Päinvastoin, palstallahan puhutaan totena hääkakusta parhaana ehkäisyvälineenä ikinä. Miehet eivät ole koskaan tyytyväisiä.
Myös sana parisuhde on mielestäni vastenmielinen enkä kehtaisi itse tuota sanaa käyttää. Ap