Mistä voi johtua ulkopuolisuuden tunne ihmissuhteissa?
Samoin tunne, että en voi täysin luottaa siihen, että minun seurassani halutaan olla. Minulla on myös hyvin vahvasti tunne, että minä olen aina se tapaamista/tekemistä ehdottava osapuoli.
Haluaisin olla enemmän oman elämäni sankari. Miten tällaisessa asiassa voi kehittyä? Ja mistäköhän tällaiset traumat ovat peräisin?
Kommentit (11)
Toivon asiallisia vastauksia. Ilkeät kommentit voi jättää väliin.
ap
Kosminen yksinäisyys. Tieto siitä että olemme kaikki loppujen lopuksi päidemme sisällä aivan yksin.
Muttemme muista olevamme yksi.
Minulla on myös hyvin vahvasti tunne, että minä olen aina se tapaamista/tekemistä ehdottava osapuoli.
Minullakin oli tämmöinen tunne, ja kysyin eräältä ystävältäni ihan suoraan, miksi minä aina olen se, joka ehdottaa tapaamista. Hän sanoi, että siksi, koska olin joskus maininnut olevan introvertti ja tarvitseväni omaa aikaa. Eli hänen mielestään minä haluan aina olla yksin, ja hän häiritsee minua kysymyksillään, vaikka en koskaan sanonut mitään sellaista.
Ehkä olisi hyvä pitää pitkä somepaasto? Auttaisikohan se vähän
ap
Voi joutua esim koulukiusattuna olemisesta tai lapsuuden kavereiden petollisuudesta.
Muilla voi olla samaa. Ehkä toisilla on perhe, piirit, rahat ja kuviot, ei sinne mahdukaan. Ja elämäntilanteet erilaisia. Osa näyttää etteivät ole aktiivisia ollenkaan. Miksi yksin siinä yrittäisi. Vaikka lähisukulaiselle voi soitella. Jospa se vaatii sen että kaikki osapuolet ovat aidosti kiinnostuneita, tiedetään koska saa viestiä ja on jotain yhteistä puhuttavaa tai sujuu.
Vierailija kirjoitti:
Ap, se,johtuu siitä, että olrt hullu.
Elät,yksin kuplassa. Jstkuvasti.
Sinulls ei oo ketään läheistä: ei miestä / lapsia / sukulaisia / ystäviä / työyovereita / ei edes tuttuja,
Eipä ihme, jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi, ellei ole yhtä ainoaa läheistä ihmistä, jonka kanssa jutella monipuolosesti kaikesta.
Sinulla ap, on vakavia mielrnterveys ongelmia.
Hae apua. Ja pian.Muutoin sinusta saattaa tulla työkyvytön, noiden tunteitesi ksnssa.
Sivusta:
Hah hah haa...
Taas ap, eli aloittaja ITSE, oli ensimmäisenä alapeukuttamassa:
Hänen aloitukseensa, tullutta kriittistä kommenttia.
Säälittävä tyyppi, olet ap!
Odotit siis vain ja ainoastaan, aloitustasi myötäileviä kommentteja. Myötätuntoa. Jopa sääliä omia kokemuksiasi kohtaan.
Juuri tuollaisesta tunnistaa:
- itsekkäät ihmiset
- narsismiin taipuvaiset ihmiset
- ihmiset, joille vain omat kielteiset kokemukset ovat ykkösjuttu, ja jotka eivät käsitä, että maailmass on mijoonaittain
saman asian kokeneita ihmisiä. Mutta jotka eivät itke ja valita, euvätkä hae muilta sääliä.
Vaan elävät täysillä, ja pyrkivät eteenpäin elämässään, vastoinkäymisistä huolimatta. Ja pääsevät eteenpäin
- tää ap:n aloitus on hyvä esimerkki kermaperse kasvatuksesta.
kuin myös HUONOISTA perityistä geeneistä.
Näin se menee. Kaikki eivät selviä / pärjää täss elämässä. Vaan he sortuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, se,johtuu siitä, että olrt hullu.
Elät,yksin kuplassa. Jstkuvasti.
Sinulls ei oo ketään läheistä: ei miestä / lapsia / sukulaisia / ystäviä / työyovereita / ei edes tuttuja,
Eipä ihme, jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi, ellei ole yhtä ainoaa läheistä ihmistä, jonka kanssa jutella monipuolosesti kaikesta.
Sinulla ap, on vakavia mielrnterveys ongelmia.
Hae apua. Ja pian.Muutoin sinusta saattaa tulla työkyvytön, noiden tunteitesi ksnssa.
Sivusta:
Hah hah haa...
Taas ap, eli aloittaja ITSE, oli ensimmäisenä alapeukuttamassa:
Hänen aloitukseensa, tullutta kriittistä kommenttia.
Säälittävä tyyppi, olet ap!
Odotit siis vain ja ainoastaan, aloitustasi myötäileviä kommentteja. Myötätuntoa. Jop
Ikävä todeta, mutta tämä on totta.
Kaikki eivät kykene kestämään, eivätkä selviä nykyisin, edes pienistäkään vastounkäymisistä.
Heti on asiaa yliopiston terveydenhuollon psykologille. Osa myös keskeyttää opintonsa. Koska kaikki ei ollutkaan niin kevyttä, valmista ja helppoa,
mihin oli lukioaikana kotina tottunut.
Eikä osata asettua itsenäiseen elämään. Eikä itsenäiseen opiskeluun.
Osa syy tähän, on myös nykyinen kotikasvatus.
Vääränlainen seura.