Julkisen vallan epäonnistuminen työvoimapolitiikassa
Asiasta ei ole paljon keskustelua, kun työnantajat ja työntekijät kinastelevat keskenään, sekä koko kansan sylkykupiksi on valittu työttömät, miksi?
Lainsäätäjillä on ihan oikeaa valtaa päättää lainsäädännöstä, ja muusta alemman tason ohjeistuksesta, miten työttömiä kohdellaan!
Itseäni häiritsee suuresti ettei kansalaisiin luoteta lainkaan. Tämä ajatusmaailma ilmenee esim. siten, että kaikki tuet työttömältä katkaistaan, heti ja ilman ennakkoilmoitusta, jos työtön itse aktivoituu jotenkin köyhyydestä pois pääsemiseksi.
Eikö voisi ajatella, että liikaa maksettuja tukia perittäisiin takaisin jälkikäteen, mielummin kuin, että työtön asetetaan mahdollisesti täysin kohtuutttomaan taloudelliseen ahdinkoon.
Tämä vain sen varmistamiseksi, ettei työtön saa vahingossakaan liikaa julkista rahaa tililleen, ja näin estetään se, että julkinen valta saattaisi kärsiä luottotappioita, työttömän inhimisestä ja aineellisesta kärsymyksestä täysin välittämättä?
Mielipiteitä?