Lue keskustelun säännöt.
Miten jollain voi olla näin helppoa lasten saanti ja lasten kanssa olo?!
16.03.2007 |
Niin se kai on että joillekin vaan sattuu helpot lapset.
Tämä ihminen sai juuri 4. lapsensa (ikää n.26v), kaikki lapset olleet todella helppoja, nukkuneet ja syöneet aina hyvin, ei ole koskaan tarvinut valvoa lasten kanssa. Raskasuaika aina ollut helppoa, synnytykset sujuneet aina todella hyvin, viimeisin syntyi 1.5 tunnissa ja valitti että meni synnytys liian nopeasti ja helposti, ei ole koskaan tarvinnut kivunlievityksiä. Maitoa on aina tullut heti ja paljon, vauvat ovat saaneet nopeasti masun täyteen ja syöneet harvoin, ei vatsavaivoja tms. Kaiken kaikkiaan erittäin helppoja lapsia ja lisää suunnittelevat. Mikäs siinä toisaalta, kun noin helppoa on.
Itse vaan en voi käsittää miten joillain voi olla noin helppoa, kun itse olen vaivalla 2 saanut maailmaan, raskausajat hankalia, vauva-ajat itkuisia ja vauvat masuvaivaisia (koliikkia) sekä jatkuvasti tissillä, maito ei meinaa riittää, kamalat uhmat ym ym ym. Ei voi käsittää, miten se joillain on niin helppoa.
Kommentit (12)
Haluaa pitää asiat omana tietonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti tuudittautuu siihen, että onpa helppoa vaan mitä onkaan parin vuoden päästä. Niin kovin monet vielä esittää jotain superäitejä.
kivunsietokyvystä/stressinsietokyvystä osaksi.. esim. toiselle neulan pistokin sattuu/hirvittää ja toista se ei hetkauta lainkaan..
Vierailija:
kivunsietokyvystä/stressinsietokyvystä osaksi.. esim. toiselle neulan pistokin sattuu/hirvittää ja toista se ei hetkauta lainkaan..
kunnes lapset tuli uhmaikään.
Kyllä vauvua-aika varmaan usein on juuri niin helppoa/vaikeaa kuin sen itse tekee. Koliikkivauvat erikseen tietty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä se elo siitä paljon vaikeudu uhmikäisenkään kanssa kun muistaa itse olla aikuinen ja johdonmukainen. Muutamat kiukut kun kuuntelee ja ohjaa oikeaan niin siinä se on.
Mulla on ns. helpot lapset. Osaksi syy on varmaan tuurissa, osaksi geeneissä ja uskon, että osasyy on se, että en koe esim. uhmaikäisen raivareita, tai lasten tappelemista mitenkään hirveän stressaavina. Eli jonkun verran se oma asennekin vaikuttaa. En todellakaan tarkoita, että kaikki olisi äidin omasta aseenteesta kiinni. Toki raskauksissa, vauvoissa ja ihmisissä on eroja ja se mikä on toiselle iisipiisiä on toiselle äärimmäisen stressaavaa. Uskon kuitenkin vakaasti, että omalla asennoitumisella on jonkun verran merkitystä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sillä vissi ero, jos vastasyntynyt vaan nukkuu pari tuntia ja herää syömään, sitten nukkuu taas pari tuntia... Kuin että syö, nukahtaa, herää kohta ja huutaa taas, syö, syö, torkahtaa taas, huutaa, syö, huutaa, syö, syö, huutaa, syö YÖTÄ PÄIVÄÄ...
Ja on myös iso ero sillä, onko koko raskauden elämänsä kunnossa, vai kärsiikö kivuista ja supistuksista, väsymyksestä ja pahoinvoinnista.
Myöskään synnytykseen ei voi itse vaikuttaa, joillain se menee lähes kivutta parissa tunnissa, joku taas (kuten itse) kärsii hel***n moisissa kivuissa (tehottomat mutta tuskaiset supistukset) vuorokauden ennen kuin lapsi saadaan maailmaan.
lapsen nukkuminen on myös hyvin tärkeä seikka, jos lapsi nukkuu huonosti (heräilee) niin se voi pistää koko elämän sekaisin, vanhempien väsymyksen takia. Aina ei unikoulukaan ole mikään ihmeparannuskeino, jolla lapsi alkaa nukkua yönsä tuosta vaan heräämättä.
Myös lapsen temperamentti vaikuttaa todella paljon siihen, millaista tulee olemaan vauva-ja taaperoaika. Esim. lapsi joka ripustautuu äitiin ja vierastaa todella paljon, paha uhmaikä yms ovat asioita jotka riippuvat lapsen luonteesta, ei niille vanhempi juuri mitään mahda, mutta ovat takuulla " rankempia" lapsia hoitaa, kuin sellaiset jotka ovat sopeutuvia ja helppoja.
Puhumattakaan sitten sairauksista, allergioista ym.
Itse sitä mieltä, että aika vähän kuitenkin riippuu siitä äidin asenteesta.
Joo, en todellakaan tarkoita vähätellä kenenkään kokemuksia. En ehkä ilmaissut ajatustani tarpeeksi selkeästi jos sellaisen kuvan sait, että äidin asenne korjaa mielestäni kaiken. Lähinnä tarkoitin sitä, että normaaliin lapsiperhearkeen liittyvät asiat, kuten uhmakohtaukset, murut keittiön lattialla, jatkuvasti kasvava pyykkivuori ym. ovat asioita, joihin voi tavallaan valita miten reagoi. En tietenkään väitä, että esim. vaikea synnytys olisi voinut olla helpompi jos äidin oma asenne olisi ollut positiivisempi...(olisin saattanut itsekin tirvaista sellaista ihmistä, joka olisi sellaista väittänyt, kun esikoistani synnytin toista vuorokautta...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä siis sillä halua vähätellä muiden kokemuksia vaan mietin ihan oman elämäni puitteissa. Joskus vaan sitä huomaa stressaavansa hirveästi ja kaikki kaatuu niskaan. Kun sitten rupeaa asioita kelaamaan ja miettimään onko tässä nyt oikeasti mistään maailmanlopun asioista kyse, vaan olisiko tämä sittenkin sitä tavallista arkea vaan niin huomaakin olon helpottavan. Tajuaa ettei kaikkea tarvi tehdä sen viimeisen päälle ja voi joskus antaa itselle luvan laiskotella niiden tekemättömien töidenkin keskellä... Ja ennen kaikkea voi jättää sen ylimääräisen stressaamisen pois ja pyrkiä ihan vain nauttimaan tästä päivästä.
Näin siis meillä.
saada 3 lasta, maitoa tullut hyvin, synnytykset helppoja, vauvat nukkuneet alusta asti yöt, mutta, eipä ole enää kun ovat kaikki pieniä ja tappelevat vähän väliä...