Aarg! Että mua ahistaa aina äitini soitettua.

Kertoo kaikki asiansa isot ja pienet, mikä ei ehkä itsessään oo paha asia. Mutta kun sitä puhetta tulee taukoamatta. Eikä koskaan kysy minun kuulumisia tai anna suunvuoroa. Miettii vaan, että " olikos mulla vielä muuta" ja jos ei ollut ja on saanut omat asiansa puhuttua ja kaadettua mun niskaan voi lopettaa sitten puhelun.



Taustalla ehkä vaivaa se, etten ole oikein koskaan tuntenut saavani äidiltä tarpeeksi huomiota tai välittämistä. Mietin välillä miksi minun pitää sitten jaksaa kaikki äitini huolet ja yleensäkin miksi nää keskustelut on aina vaan äitini elämää. Siksi kai että olen niin velvollisuuden tuntoinen muka olemaan se kiltti tytär ja kuuntelemaan. Puuh.