Hallitus ajamassa Suomea konkurssiin
Ikäänkuin parin prosentin yhteisöveron alennus houkuttelisi yrityksiä Suomeen. Satoja miljoonia verotuloja menetetään, eli valtion velkaantuminen kiihtyy entisestään.
Seuraavissa vaaleissa demarit saa veret seisauttavan vaalivoiton ja sitten alkaa lama. Siis kunnon 90-luvun lama.
Kommentit (138)
SDP:n äänestäjiltä lentää koiperhonen lompakosta ku sen avaa
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ajamassa Suomea konkurssiin
Ihan vain tiedoksi, että Suomi on jo konkurssissa. Valtionvelka oli maaliskuun lopussa 174,7 miljardia euroa.
Suomi elää velkarahalla.
Hallitus alentaa yhteisöveroa pari prosenttiyksikköä, ei pari prosenttia.
Vuonna 93 laskettiin edellisen kerran yritysverotusta. Sen avulla noustiin lamasta. Myös Ruotsin vasemmistohallitukset ovat laskeneet verotusta. Ruotsissa vahva yksityinen sektori, paljon yksityisiä investointeja ja julkistalouden velkasuhde 30 % Suomessa yli 70 %
"Tämä on ensimmäinen hallitus 20 vuoteen, joka edes yrittää pienentää tulevaa velkataakkaa leikkaamaalla jostain, mutta ei sekään riitä mitenkään, koska leikatuilla rahoilla on saatu vain vähän korkoja maksetuksi."
Niin, pitäisi saada aikaan kasvua ja sitä kautta enemmän verotuloja. Nyt on leikattu niin että verotulot ovat laskeneet ja kasvua ei ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Näin ovat taloustietilijätkin kertoneet, mutta se ei meidän jääriä kiinnosta.
vasemmisto"tieteilijät"
Tässäpä esimerkkiä vasemmitojääristä:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korkeakoulutettujen-ulosottotilastot…
"Ihan vain tiedoksi, että Suomi on jo konkurssissa."
Ei kyllä lähellekään. Meillä lainataan edelleen rahaa ihan kohtuu matalalla korolla.
Joka ei tietenkään tarkoita että lainaa voisi ottaa miten paljon vain mutta Suomen väittäminen konkurssikypsäksi on aika kaukana totuudesta. Suomi on velkaantumisessa ihan keskitasoa Euroopan maista.
Se että perskiokkare hallitus tuhoaa suomen talouden ei voi olla kenellekkään yllätys tai no tietenkin Orpolle.
"Ruotsissa vahva yksityinen sektori, paljon yksityisiä investointeja ja julkistalouden velkasuhde 30 % Suomessa yli 70 %"
Ja hieman korkeampi yhteisövero kuin Suomessa nyt. Eli se ei ole se vaikuttava asia.
Edelleenkään hallitus ei tajua että kaikkien muutosten pitäisi tukea vain ja ainoastaan yhtä asiaa: investointeja.
Ja tämä nyt suunniteltu veroalennus on hyvin kallis ja heikosti kohdentuva keino siihen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010361309.html
Kyllä se oli se edellinen hallitus, joka Suomea ylivelkaantumisen kautta konkurssiin ajoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Näin ovat taloustietilijätkin kertoneet, mutta se ei meidän jääriä kiinnosta.
vasemmisto"tieteilijät"
Oikeistolainen enemmänkin. Sixten Korkman
Vaivaako sitä punasyöpä?
Oireita on.
Hänet on palkittu Risto Rohkea palkinnolla demarinaisten toimesta.
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010361309.html
Kyllä se oli se edellinen hallitus, joka Suomea ylivelkaantumisen kautta konkurssiin ajoi.
Nykyinen on jatkanut samaa rataa vaikka lupasi muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ajamassa Suomea konkurssiin
Ihan vain tiedoksi, että Suomi on jo konkurssissa. Valtionvelka oli maaliskuun lopussa 174,7 miljardia euroa.
Suomi elää velkarahalla.
Sana velka ei kuulosta koskaan hyvältä. Yhdyssana valtionvelka kuulostaa jo todella pahalta, valtiopetokselta ja lopulliselta tuomiolta. Valtionvelka on toisen sanahirviön, kestävyysvajeen kantava voima. Siitä tarvitsee tietää vain, että ilman velkaa ei ole kestävyysvajetta. Valtionvelka on keppi, jolla kansa pidetään kurissa ja nuhteessa. Sillä perustellaan ainaisia leikkauksia palkkoihin ja sosiaaliturvaan. Valtionvelka varjostaa suomalaisten elämää yhtälailla nousu- kuin laskukautena.
Kun Viivi saa palkkaa, siitä lähtevät päältä sotut ja muut pakolliset maksut sekä tietenkin verot. Puhutaan bruttopalkasta ja nettopalkasta. Bruttopalkka on se kiusallinen tieto siitä mitä tienaisi, jollei tarvitsisi maksaa veroja ja muita maksuja. Nettotuloilla ostetaan ruokaa, asutaan ja harrastetaan. Yksinkertaisesti ilmaistuna brutto on harhaa ja netto on todellisuutta. Samaa logiikkaa käyttäen nettovelka on todellisuutta ja bruttovelka on harhaa. Kun vertailu tehdään todellisen nettovelan pohjalta, Suomella on vähiten velkaa Euroopassa.
Todellisuudessa jaettavaa on, mutta kakkua ei haluta jakaa tasan. Elämme Suomessa nyt tilanteessa, jota voi kuvailla George Orwellin Eläinten vallankumousta mukaillen, kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänne ei investoi kukaan vaikka yhteisövero olisi nolla, koska russakat päivystää 1300 km:n rajan takana.
Ja persut päivystää rajojen sisällä. Kukaan normiälyinen ja vähänkään fiksu ei halua investoida tällaiseen rasseviha-Persulaan. Onneksi suunta muuttuu pian.
Suomalaiset joutuvat nyt maksamaan myös harjoittamastaan rasismista.
Onko täällä eri bussit valkoisille ja värillisille ? Entä eri puistonpenkit ?
Mitä rasismia Suomessa on ? Kuinka monta ulkomaalaista on suomalaiset rai***kanneet ja tappaneet viimeisen 10 v aikana ?
Entä kuinka monta suomalaista on ulkomaalaiset tappaneet ja rai***kanneet 10 v aikana ? Taitaa vaaka painua m...mujen 'hyväksi'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänne ei investoi kukaan vaikka yhteisövero olisi nolla, koska russakat päivystää 1300 km:n rajan takana.
Ja persut päivystää rajojen sisällä. Kukaan normiälyinen ja vähänkään fiksu ei halua investoida tällaiseen rasseviha-Persulaan. Onneksi suunta muuttuu pian.
Joko pääsee lääkäriin?
PÄÄSEE NYT ON REILUSTI AIKOJA VALKKAAT SOPIVIMMAN ITSELLESI TERV ANTTI LINDTMAN MINÄ LUPASIN
Persu please, älä HUUDA mun korvaan.
Ja kysymykseen: perseet ovat vielä hallituksessa.
Mutta Antti lupasi nopeampaa pääsyä lääkäriin. Olisi reilua päästä nopeammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus tekee rikkaita suosivaa talouspolitiikka. Ja tavallinen suomalainen kärsii vähintään välillisesti. Ei mitään uutta auringon alla.
Te pienituloset saatte syödä samaa paskaa nyt mitä me keskituloset syötiin 2019-2023
Eli mitä tarkalleen ottaen?
t. Keskituloinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus ajamassa Suomea konkurssiin
Ihan vain tiedoksi, että Suomi on jo konkurssissa. Valtionvelka oli maaliskuun lopussa 174,7 miljardia euroa.
Suomi elää velkarahalla.
Ennen EU:hun liittymistä Suomi oli lähes velaton.
Vierailija kirjoitti:
SDP:n äänestäjiltä lentää koiperhonen lompakosta ku sen avaa
Ei pahalla, mutta mielenkiintoinen ilmiö, että vasemmiston talousosaajat ovat riippuvaisia Kelan rahoista.
Samoin kuin Itiksessä