Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
On katto pään päällä, ruokaa ja (pienehkö) palkka, mutta silti tekee joka päivä mieli päättää päivänsä. Onko muita?
21.04.2025 |
Joka ilta sen nukkumaan mennessä tiedostaa ja se puskee päälle.
En tule koskaan käymään kunnon lomalla. En tule koskaan asumaan sellaisessa asunnossa tai talossa jota haluaisin, vaan joka on pienin mahdollinen taloustilanteen sanelema pakko.
En tule koskaan ajamaan 'kivaa' autoa vaan tästä ikuisuuteen jotain pommia jonka seuraava katsastus on aina epävarma.
Ei tule koskaan olemaan sellaista päivää että olisin vain vapaa menemään minne huvittaa sen sijaan että olen käytännössä sidottu lähialueilleni +-200km.
Ei tule koskaan olemaan sellaista elämää, jossa tekisin muutakin arkena kuin kulkisin töihin ja kotiin, ja tekisin täysin sielutonta saman toistoa siellä töissä jokaikinen päivä.
Elämäni on käytännössä sitä, että olen orja joka kulkee työpaikan ja kodin väliä ja siitä saa palkkioksi sen, että saa käydä lisää työn ja kodin välillä.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Kun mahdollisuudet muuhun kuin samaan rutiiniin viedään pois tai niitä ei koskaan ole ollutkaan niin lähes jokainen ymmärtää, että ei se ole minkään arvoista. Ihminen voi valita tuollaisen tilanteen itselleen, mutta jos vaihtoehtoja ei ole niin miten sitä voi kestää? Se on mahdotonta.
Pienistä asioista nauttiminen ja onnellisuus siitä, että asiat eivät ole huonommin on vain itsepetosta. Se petos ei kauaa kestä. Siksi moni siirtyy päihteisiin ja luovuttaa.
Ja kun päihteetkään eivät riitä todellisuuspaoksi, pitää keksiä keino paeta maailmasta kokonaan ilman että se on tolkuttoman kivuliasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina kaksi puolta, sinä olet valinnut katsoa elämääsi negatiiviselta puolelta.
Saman voisi kuvailla näin:
On katto pään päällä, moni asuu kadulla talvellakin.On työpaikka josta saa palkkaa jolla saa sen katon pidettyä pään päällä ja ostettua ruokaa jolla saa mahansa täyteen. Suomessa on satoja tuhansia työttömiä joilla on asiat huonommin. Ei tarvitse käydä leipäjonossa vaan pystyy ostamaan tuoretta ruokaa joka viikko. Työssä käymällä saa yhteiskunnan arvostusta eikä ole pahnan pohjimmainen ja kaiken lisäksi kerää eläkettä, ehkä saa jopa ilmaiseksi työterveyshuollon. Auto voi olla huono mutta maailma on täynnä halpoja autoja joita voi ostaa. On myös työkyky joten voi tehdä lisätöitä hetken aikaa että saa sen auton vaihdettua. On kirjoitustaito ja lukutaito eli voi opiskella lisää ja saada paremmin palkatun työn.
Elämä on valintoja, val
Höpö höpö! Ihan oma kokemus, enkä juuri mitään ole saanut taistelematta. Kahta työtä tehnyt vuosia, yksinhuoltajana, köyhänä, pienellä palkalla päätyöstä maksanut yksin asuntolainan. Itkenyt ja itkenyt väsymystä mutta aina noussut. Kaikki hokeneet että lapsesta tulee luuseri ja minä olen luuseri. Meni fyysinen terveys ja sen myötä työkyky. Nyt elän 600 eurolla kuukaudessa. Asunto maksettu, lapsi vakituisesti työssä. Miten? Positiivisella asenteella ja suomalaisella sisulla. Kaikki edellisessä listatut asiat olen itse tehnyt, pahalla sisulla. Edelleen jatkan pahalla sisulla kun taistelen sairauteni vuoksi jokaisen lääkärin kanssa, yrittävät tehdä väkisellä minusta masentunutta. Mutta kun en ole! En vaikka koettu on monen läheisen kuolemat, omat sairaudet, konkurssi, työttömyyspätkät, osa-aikatyöt, tulottomuus, byrokratian sotkut, kunnianloukkaukset ym. Voi kun tietäisit, ei ole ollut helppoa. Mutta kun älyää olla kiitollinen siitä mitä on saanut ja on osannut nähdä ne positiiviset puolet asioista, niin asioita tapahtuu. Nyt kun katson taaksepäin, ajattelen : mikä matka, onneksi puskin väkisellä ne vuodet niin nyt on vähän paremmin.
Saa ajatella negatiivisesti, sitä en kieltänyt missään mutta on typerää jäädä siihen vellomaan niin että joka päivä ajattelee vain luovuttamista. Minä olen itkenyt satoja kertoja väsymystä, epäoikeudenmukaisuutta. Mutta aina koonnut itseni ja sisuni. Minä luovutan vasta kuolinvuoteella.
Kerran tulin töistä 60 km päästä ruokakaupan kautta kotiin. Jäi auton ovet auki, kotiovi auki, ruokakassit putosi käsistä tuulikaappiin, minä jaksoin just ja just laahustaa makuuhuoneeseen kengät jalassa, takki päällä. Kaaduin mahalleni sängyllä, nukahdin ennen kuin pää osui peitolle. Heräsin kolmen tunnin päästä valmiina kotitöihin. Enkä ajatellut luovuttaa tai sääliä itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on asiat paljon huonommin ja kyllä, sama tunne on joka ilta ja lähes joka päivä.
Nyt minulla loppuivat säästötkin, tähän nykyiseen asuntoon ei ole enää varaa ja terveys prakaa vuosi vuodelta enemmän. Olen siis ottanut ensimmäisen askeleen. Katkaisin yhteydet, lopetin harrastukset, en enää juurikaan syö, en liiku ja 18 tuntia päivästä vain makaan. En minä tätä toivonut, mutta suurimmalta osalta olen itseni tähän ajanut. Mikään apu ei auta, eikä ihmekonstia ole. Tätä tämä vain on, enkä minä jaksa.
Sanot että suurimmalta osalta olet itsesi tähän ajanut. Miksi et tee toisin kun tiedostat virheesi ja nosta itseäsi suosta?
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole edes autoa, työpaikasta puhumattakaan. Asunto on ja taloudellisesti pärjään,mutta olen aivan yksin, ei ketään. Sen takia mietin itsemurhaa.
Mene johonkin toimintaan mukaan, niin saat ihmisiä elämääsi. Ota koira tai kissa, tee Instagramtili sille ja huomaat kohta että elämässäsi on tuhansia ihmisiä. Ei ehkä fyysisesti, mutta kuitenkin päivittäin pääset juttusille. Älä jää kotiin odottamaan että joku tulee pyytämään ystäväksi. Sitä ei tapahdu edes satukirjoissa.
Alue: Aihe vapaa
Kun mahdollisuudet muuhun kuin samaan rutiiniin viedään pois tai niitä ei koskaan ole ollutkaan niin lähes jokainen ymmärtää, että ei se ole minkään arvoista. Ihminen voi valita tuollaisen tilanteen itselleen, mutta jos vaihtoehtoja ei ole niin miten sitä voi kestää? Se on mahdotonta.
Pienistä asioista nauttiminen ja onnellisuus siitä, että asiat eivät ole huonommin on vain itsepetosta. Se petos ei kauaa kestä. Siksi moni siirtyy päihteisiin ja luovuttaa.