Nyt tajuan, kun vanhat sanovat, että elämä on yhtä luopumista - tosi on!

Niin. kun tulet tähän maailmaan, olet ensin sikiö ja saat kaiken äitisi ruumista. Sitten vauvana äidin tissistä. Pikku hiljaa luonnosta ja yhteiskunnalta. Sitten ehkä työnantajalta.

Kaikki mistä joutuu luopumaan, on saatu tai tullut jostakin muualta. Lopulta se hiipuu ja kuihtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä elämä on, luopumista päivä kerrallaan.

Jotain jää koko ajan taakse, mutta tilalle tulee uutta. Ihan kuin konkreettisesti siirtyisi, kävelisi eteenpäin. Joskus kiertää vähän ympyrääkin, vanhat jutut tulevat uudelleen vastaan. 

Mitä uutta tulee tilalle?

Yksinäisyyttä ainakin. Vanhaa, heikkoa ja tarvitsevaa ihmistä vältellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös arvoistaan ja asenteistaan joutuu luopumaan, ja viimeisenä hengestään.

Miksi arvoista ja asenteista pitää luopua? Antaisitko esimerkkejä.

Paljonko asenteita ja arvoja hautausmailla makaavat luurangot omistavat nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasiaisen irtauma on täysin normaali silmän kypsymisen vaihe, ja tapahtuu ajan myötä jokaisen silmissä. Joillakin irtaantuminen käy huomaamatta, joillakin hieman dramaattisemmin. Kyse ei ole mistään erikoisesta luopumistapahtumasta, eikä se monesti aiheuta mitään ongelmia. Onko sinun ap tapana tehdä kaikesta draamaa?

Kyllä se minua haittaa, etten näe toisella silmällä terävästi, vaan kuin silmässä olisi roska. silmälääköri sanoi, että puolessa vuodessa siihen tottuu - en ole tottunut.

Olet tottunut liian hyvään, ns. kermaperse. Mä en ole koskaan nähnyt tarkasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös arvoistaan ja asenteistaan joutuu luopumaan, ja viimeisenä hengestään.

Miksi arvoista ja asenteista pitää luopua? Antaisitko esimerkkejä.

Paljonko asenteita ja arvoja hautausmailla makaavat luurangot omistavat nyt?

Ihmisen sielu on kuolematon. Sielu ei lahoa hautuumaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasiaisen irtauma on täysin normaali silmän kypsymisen vaihe, ja tapahtuu ajan myötä jokaisen silmissä. Joillakin irtaantuminen käy huomaamatta, joillakin hieman dramaattisemmin. Kyse ei ole mistään erikoisesta luopumistapahtumasta, eikä se monesti aiheuta mitään ongelmia. Onko sinun ap tapana tehdä kaikesta draamaa?

Kyllä se minua haittaa, etten näe toisella silmällä terävästi, vaan kuin silmässä olisi roska. silmälääköri sanoi, että puolessa vuodessa siihen tottuu - en ole tottunut.

Olet tottunut liian hyvään, ns. kermaperse. Mä en ole koskaan nähnyt tarkasti.

 

Kyllä minäkin likinäköinen olen, mutta rilleillä olen tähän asti nähnyt terävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tuo on puppua, että lasiaisen irtaumaan voi jotenkin itse vaikuttaa. Lasiainen alkaa kuivua keski-iässä kaikilla. Ei siihen fyysinen tekeminen vaikuta. Mulla molemmat lasiaiset irronneet ja toinen repi samalla verkkokalvoon reiän. Mulla on synnynnäinen likinäkö johtuen pitkästä silmämunasta. Lasiainenkin joutunut venymään. Kaihi kehittyi linsseihin jo viiskymppisenä, leikattiin 5 v myöhemmin. Lääkäri vitsaili, että 'olet katsonut liikaa'. No vitsi vitsi.

Ulkonäöstä "luopumisen"  tuskailu on kyllä pinnallista. Jos kunto ja jaksaminen säilyisi aina samana, mihin kuvittelet ihmisen menehtyvän? Maapallo olisi täynnä yli 100-vuotiaita. Eläkerahat ei riittäisi mitenkään.

 

Minulla se irtosi, kun tein mökillä metsähommia. Silmälääkäriltä kuulin, että ponnistelu voi irtauttaa sen. 

Niin, mutta irtoaminen oli vain ajan kysymys. Lasiainen oli jo ehtinyt rappeutua eli kuivua niin, että se oli valmis irtoamaan pienestäkin ylimääräisestä paineesta.

Ap, aika sunkin laskeutua tavallisten kuolevaisten pariin.

Mikään, mitä sulle on tapahtunut, ei ole poikkeuksellista, outoa tai surkuteltavaa.

Kaikki elolliset syntyvät, kasvavat, vanhenevat ja kuolevat. Se on myös ihmisen osa. Ollut aina ja tulee olemaan, vaikka lääketiede on pidentänyt elinikää.

Vietä nyt rauhassa Pääsiäistä ja iloitse siitä, että Jeesus on pelastanut sinutkin taivaaseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös arvoistaan ja asenteistaan joutuu luopumaan, ja viimeisenä hengestään.

Miksi arvoista ja asenteista pitää luopua? Antaisitko esimerkkejä.

Paljonko asenteita ja arvoja hautausmailla makaavat luurangot omistavat nyt?

Ihmisen sielu on kuolematon. Sielu ei lahoa hautuumaalla.

 

Uskon että hautaumaan kaikki lahokin on oltava osa sielua tai muuten lahon on ltava Jumalaa. Tai sitten ne ovat molempia.

Olen laittanut merkille, että asteikko kasvaa ylöspäin. Se, että tukka ohenee ja lähtee kokonaan, oli vielä vuosi sitten katastrofi. Tai että reuma on syönyt kädet ja leuat. Nyt uhkaa näön menettäminen ja tukka asia kutistui olemattomiin. Reumasta en enää stressaa. Menetystä ja luopumista kiihtyvällä vauhdilla, mutta nyt olen kääntänyt sen niin päin, että iloitsen siitä mitä on, 

Tärkeys asteikolla on tällä hetkellä rojusta luopuminen. Valokuvat ja piparkakkumuotit joutavat jätteeseen, samoin lähes kaikki menneet aarteet. Pyrin saamaan vaatimattoman tyhjän puhtaan kodikkaan kodin. Tarpeet ovat myös muuttuneet, yritän jättää vain ne tavarat, joihin olen koskenut vuoden aikana. 

 

Vierailija kirjoitti:

Ap, aika sunkin laskeutua tavallisten kuolevaisten pariin.

Mikään, mitä sulle on tapahtunut, ei ole poikkeuksellista, outoa tai surkuteltavaa.

Kaikki elolliset syntyvät, kasvavat, vanhenevat ja kuolevat. Se on myös ihmisen osa. Ollut aina ja tulee olemaan, vaikka lääketiede on pidentänyt elinikää.

Vietä nyt rauhassa Pääsiäistä ja iloitse siitä, että Jeesus on pelastanut sinutkin taivaaseen.

Tässä koko aloitukseni pointti onkin: totta KAI tiedän, että tämä on vain elämää. Esim vanhempieni kuolemat olivat minulle normaaleita: molemmat elivät pitkän elämän. Tiedän varsin hyvin, että vain muutos on pysyvää.

Olen viime aikoina ollut jotenkin surullinen. On tuntunut, että kaikki harmittaa. Viime yönä aloin miettimään, että mikä prkl minulla on - ja sitten tajusin tuon, mistä aloituksen kirjoitin. Tajusin yöllä, että kaikki häviää. Ihan kaikki. Nuorempana ajatteli elämän olevan enemmän kiertokulkua, että jos ovi sulkeutuu, niin jossain ikkuna avautuu. Tajusin siis  saavuttaneeni sen pisteen, että tässä elämässä enää ikkunat avaudu. Pikkuhiljaa niistä jokainen tulee sulkeutumaan. Over the hill.

Vierailija kirjoitti:

Olen laittanut merkille, että asteikko kasvaa ylöspäin. Se, että tukka ohenee ja lähtee kokonaan, oli vielä vuosi sitten katastrofi. Tai että reuma on syönyt kädet ja leuat. Nyt uhkaa näön menettäminen ja tukka asia kutistui olemattomiin. Reumasta en enää stressaa. Menetystä ja luopumista kiihtyvällä vauhdilla, mutta nyt olen kääntänyt sen niin päin, että iloitsen siitä mitä on, 

Tärkeys asteikolla on tällä hetkellä rojusta luopuminen. Valokuvat ja piparkakkumuotit joutavat jätteeseen, samoin lähes kaikki menneet aarteet. Pyrin saamaan vaatimattoman tyhjän puhtaan kodikkaan kodin. Tarpeet ovat myös muuttuneet, yritän jättää vain ne tavarat, joihin olen koskenut vuoden aikana. 

 

Ihan samaa teen minäkin. Pyrin aina kiitollisuuteen, mutta silti tuo alakulo on iskenyt. Kiitollisuuskaan ei ole pelastanut minua tämän kuolevaisuuden edessä. Teen myös kuolinsiivousta. Niin. Ehkä tämä on perimmiltään jotain kuolemanpelkoa. En siis kuolemaa aktiivisesti pelkää, mutta siihen kai tämä kulminoituu, vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasiaisen irtauma on täysin normaali silmän kypsymisen vaihe, ja tapahtuu ajan myötä jokaisen silmissä. Joillakin irtaantuminen käy huomaamatta, joillakin hieman dramaattisemmin. Kyse ei ole mistään erikoisesta luopumistapahtumasta, eikä se monesti aiheuta mitään ongelmia. Onko sinun ap tapana tehdä kaikesta draamaa?

Kyllä se minua haittaa, etten näe toisella silmällä terävästi, vaan kuin silmässä olisi roska. silmälääköri sanoi, että puolessa vuodessa siihen tottuu - en ole tottunut.

Olet tottunut liian hyvään, ns. kermaperse. Mä en ole koskaan nähnyt tarkasti.

Se on oikein sinulle, kun olet noin inhottava ihminen.

Sen että elämä on tässä ja nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä elämä on, luopumista päivä kerrallaan.

Jotain jää koko ajan taakse, mutta tilalle tulee uutta. Ihan kuin konkreettisesti siirtyisi, kävelisi eteenpäin. Joskus kiertää vähän ympyrääkin, vanhat jutut tulevat uudelleen vastaan. 

?

Sitä, että joskus huomaa päätyneensä siihen, mistä aloitti. Elämäntilanne nollautuu, muuttaakin takaisin paikkaan, josta lähti "ikuisiksi ajoiksi ", vanhat ihmissuhteet aktivoituvat, ym ym. Maailmassa on paljon toistoa muutenkin. Muoti, asenteet, jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasiaisen irtauma on täysin normaali silmän kypsymisen vaihe, ja tapahtuu ajan myötä jokaisen silmissä. Joillakin irtaantuminen käy huomaamatta, joillakin hieman dramaattisemmin. Kyse ei ole mistään erikoisesta luopumistapahtumasta, eikä se monesti aiheuta mitään ongelmia. Onko sinun ap tapana tehdä kaikesta draamaa?

Kyllä se minua haittaa, etten näe toisella silmällä terävästi, vaan kuin silmässä olisi roska. silmälääköri sanoi, että puolessa vuodessa siihen tottuu - en ole tottunut.

Olet tottunut liian hyvään, ns. kermaperse. Mä en ole koskaan nähnyt tarkasti.

 

Se on oikein sinulle, kun olet noin inhottava ihminen.

🙄 *huooh*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, aika sunkin laskeutua tavallisten kuolevaisten pariin.

Mikään, mitä sulle on tapahtunut, ei ole poikkeuksellista, outoa tai surkuteltavaa.

Kaikki elolliset syntyvät, kasvavat, vanhenevat ja kuolevat. Se on myös ihmisen osa. Ollut aina ja tulee olemaan, vaikka lääketiede on pidentänyt elinikää.

Vietä nyt rauhassa Pääsiäistä ja iloitse siitä, että Jeesus on pelastanut sinutkin taivaaseen.

Tässä koko aloitukseni pointti onkin: totta KAI tiedän, että tämä on vain elämää. Esim vanhempieni kuolemat olivat minulle normaaleita: molemmat elivät pitkän elämän. Tiedän varsin hyvin, että vain muutos on pysyvää.

Olen viime aikoina ollut jotenkin surullinen. On tuntunut, että kaikki harmittaa. Viime yönä aloin miettimään, että mikä prkl minulla on - ja sitten tajusin tuon, mistä aloituksen kirjoitin. Tajusin yöllä, että kaikk

Jos olet vasta keski-iässä, niin sullahan on pitkästi elettävää jäljellä. Tunteesi on tietysti luonnollinen sekin. 

Nyt sitten lajittelemaan turhaa pois, niin pohjalle jää olennainen osa. Siitä työstät seuraavaa vaihetta.Itse perkaan ja suodatan elämääni luonnostaan ja kaiken aikaa. En silti heitä kaikkea vanhaa pois, vaan arkistoin. Olen vähän päälle 50, mutten aio sammaloitua vaan vieriä eteenpäin. 

Kuulostaa masennukselta. Itsellänikin menetyksiä, kremppaa, kaula kuin kalkkunalla ja yöunet joskus niiin ja näin. Mutta löydän myös iloa ja onneakin: täydellinen aamukahvi, kaunis auringonnousu. Perhe ja ystävät. Onnistuminen työssä. Luonto. Musiikki. 

Ilo ja onni löytyvät elämän pienistä asioista. Isot tapahtumat (matkat, juhlat) ovat kivoja, mutta juju on nuo pienet jutut. Lisäksi olen kiitollinen, että näen itseni vanhenevan, sillä kaikki eivät ole niin onnekkaita.

Koita etsiä elämästäsi hyviä asioita ja harjoita sekä kiitollisuutta että armollisuutta. Elämä on lyhyt ja jokainen päivä on arvokas, englanniksi nykyisyys onkin oivasti "present" eli lahja. 

Nuoruudessa luin jostain lauseen:

Jos haluat, että sinulla olisi enemmän, halua vähemmän.

Nyt ikääntyessä tuo lause on tullut todeksi.