Kaveri on pettynyt lapsensa sukupuoleen... Ottaa päähän, sillä itselleni ei ole yhtään lasta suotu.

Mun mielestä kaikenlaisiin tunteisiin on oikeus. Mutta on kyllä todella epäkohteliasta avautua asiasta juuri sulle. 

Itse olin pettynyt kun kuulin että ensimmäinen lapseni on tyttö. Olin vain ajatellut että meidän perheeseen tulee poika, tottakai se on poika.. Hämmennyin miten vahva se pettymyksen tunne oli! En siitä kenellekään puhunut. Nyt tyttö on koululainen ja syntymästään lähtien en olisi voinut kuvitella että meidän perheeseen olisi tullut toisenlainen lapsi kuin juuri hän! Kaikin tavoin niin oikeinlainen ja rakas. Tämän kerroin siksi, että sitä ei ihminen järjellä ymmärrä mistä nuo tunteet tulee. Lapsen syntymään liittyy niin paljon epävarmuuksia ja erilaisia odotuksia.. sitten kun joku menee eri tavalla kuin ajatteli, pakka voi mennä hetkeksi sekaisin. 

Toivon todella että ap saat kokea vanhemmuuden, tavalla tai toisella! 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tabu, mutta tietenkin äiti haluaa tytön. Ei röyhelöiden takia, vaan välttyäkseen epämiellyttävältä käytökseltä. Vain poikia saaneista naisista kasvaa katkeria. 

Ei halua. Mun äiti halusi poikia ja edelleen jaksaa itkeä pettymystään, kun me tyttäret olemme pitkälti päälle nelikymppisiä. Mä sit vielä lisäsin äitini pettymystä saamalla kaksi tytärtä. 

Voi sitä pettymystä, uliuli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienet pojat on parasta mitä äidille voi tapahtua <3 kukaan ei palvo äitiä yhtä paljon kuin oma poika 

Just näin!

Voi voi, tulee vaikea napanuoran katkaisu kun poika vaihtaa äidin tyttöystäviin. Kannattaa jo harkita oman elämän hankkimista tässä vaiheessa, muuten on katkeran anopin tulevaisuus tiedossa. Ja sen taistelun häviää anoppi, aina. 

Jännä että tämä aihe on tällainen tabu. Totta kai lapsen odottamiseen liittyy toiveita ja mielikuvia. Ei se tarkoita etteikö lopulta lasta rakastettaisi omana itsenään. Sukupuoli on vain yksi osa lasta, mutta monille tärkeä siinä mielessä, että kuvitellaanko oma itse tytön vai pojan vanhempana. Harrastukset, lelut, huone jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tabu, mutta tietenkin äiti haluaa tytön. Ei röyhelöiden takia, vaan välttyäkseen epämiellyttävältä käytökseltä. Vain poikia saaneista naisista kasvaa katkeria. 

Ei halua. Mun äiti halusi poikia ja edelleen jaksaa itkeä pettymystään, kun me tyttäret olemme pitkälti päälle nelikymppisiä. Mä sit vielä lisäsin äitini pettymystä saamalla kaksi tytärtä. 

Voi sitä pettymystä, uliuli. 

Mun lapsuudessa naapuriperhe teki lapsia tasan kunnes saivat pojan. Viisi ehti tulla. Se poika oli aivan pilalle hemmoteltu ja isosiskot lähinnä pelkkiä hoitotätejä sille. Tämä toki muistona ysäriltä, ehkä ajat vähän toiset nykyään.

Kaikkea ei saa mitä haluaa. Elämästä pitää rakentaa täysi ihan omin avuin eikä olettaa että lapsi toisi sinulle onnen. Turhan iso taakka pienelle ihmiselle kantaa.

Ap, vaikka kuinka kierit kateellisen katkerana itsesäälissä, kaverisi lapsi ei ole pois sinulta. 

Kyllä, kaverilla hieman huono pelisilmä kun avautui sukupuolipettymyksestä sinulle. Kaverilla silti on täysi oikeus olla pettynyt. 

Voihan lapsen sukupuolen aina korjauttaa jos ei miellytä. No worries

Siis pitäisikö tyttövauva pukea äidin silmään rumiin vaatteisiin, ettei muilta tule haukkuja nukkeleikkien leikkimisestä? Jos tällaiseen ryhtyisi, olisi selvästi liian heikko itsetunto ja henkinen kypsyysaste vanhemmaksi ryhtymiseen. Tietysti vanhemmat pukevat vauvalleen mitä itse tahtovat.

Syöpään kuoleva ystäväni sanoi hienosti, kun nolostelin kertoa hänelle omia ongelmiani, sillä nehän kun olivat paljon pienempiä kuin hänen. Hän sanoi, että jokainen elää omaa elämäänsä eikä kenenkään elämän pidä pysähtyä siksi että toisella on pahemmin. Jokaisella on aina omat ongelmansa jotka hänen elämässään sillä hetkellä ovat ajankohtaisia.

Olen itsekin vastentahtoisesti lapseton, mutta en enää pahoita mieltäni muiden lapsiin liittyvistä asioista. Eivät ne liity minuun, he elävät omaa elämäänsä ja myös heillä on oikeus tunteisiin ja suruun, mistä sitä sitten tuntevatkin. Minulle saa avautua, vaikka ongelma ei olisi maailman pahin tai minulla olisi vielä pahempi ongelma itselläni. Se ei kuitenkaan poista toisen kokemusta joka on hänelle ajankohtainen hänen elämässään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienet pojat on parasta mitä äidille voi tapahtua <3 kukaan ei palvo äitiä yhtä paljon kuin oma poika 

Ei ole taas totta! Siis ihanko oikeasti joku toivoo, että lapsensa palvoo häntä? Ihan sairasta ja niin itsekästä.

Ehkä tuo palvominen ei ole oikea sana, mutta ymmärrän mitä kirjoittaja tarkoittaa. Oma poikani on aina osoittanut rakkauttaan äitiänsä kohtaan ja osoittaa edelleen. Ja mainittakoon, että muutti tuolta peräkammarista heti armeijan jälkeen omilleen ja nykyään asuu tyttökaverin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Siis pitäisikö tyttövauva pukea äidin silmään rumiin vaatteisiin, ettei muilta tule haukkuja nukkeleikkien leikkimisestä? Jos tällaiseen ryhtyisi, olisi selvästi liian heikko itsetunto ja henkinen kypsyysaste vanhemmaksi ryhtymiseen. Tietysti vanhemmat pukevat vauvalleen mitä itse tahtovat.

Pojat myös. Ainakaan ei saa olla lapselle mieluisia hahmoja (Ryhmä Hau) vaatteissa. Näin mun anopin mielestä, opettaa lapselle nöyryyttä. 

Mikä ongelma tuo on? Käy vaihtamassa maistraatissa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma tuo on? Käy vaihtamassa maistraatissa.

Toimimattoman kohdun toimivaan, vai?

Äiti toivoi kovasti poikaa, tyttö tuli. Sain koko lapsuusajan kuulla, kuinka olin väärää sukupuolta. Onnekseni vanhempani erosi, jäin isälle, jonka mielestä tytöt on yhtä osaavia kuin pojatkin. Isä kertoi, että äidillä oli pakkomielle pojasta, joku suvun jatkumis perinne. Ei saanut äiti poikaa toisenkaan miehen kanssa, niin katkeroitui. Mutta minä sain ihanan siskopuolen. 

Vierailija kirjoitti:

Äiti toivoi kovasti poikaa, tyttö tuli. Sain koko lapsuusajan kuulla, kuinka olin väärää sukupuolta. Onnekseni vanhempani erosi, jäin isälle, jonka mielestä tytöt on yhtä osaavia kuin pojatkin. Isä kertoi, että äidillä oli pakkomielle pojasta, joku suvun jatkumis perinne. Ei saanut äiti poikaa toisenkaan miehen kanssa, niin katkeroitui. Mutta minä sain ihanan siskopuolen. 

Nykyään tällainen tuntuisi aika poikkeukselliselta ja radikaalilta. Jos pettymys ei vaikuta kiintymyssuhteeseen, siitä pääsee yli eikä sitä avaa lapselleen, siitä ei mielestäni ole haittaa. Ei tunteilleen voi mitään ja turha niistä on tuntea syyllisyyttä.

Minä sain pukea tyttöäni hörhelöihin vuoden ikään asti, jonka jälkeen hän itse päätti, ettei enää pue päälleen mitään tyttömäistä. Hän saa nykyään aika pitkälti itse valita mieleisiään vaatteita niin yleensä ne on jotain tyyliin sinisiä auto- tai dinosauruskuvioisia. Olisi varmaan kaverillesi melkoinen pettymys.

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi on tökerö kun sulle avautuu tästä.

Mutta yleensä kaikki kyllä haluaa tyttöjä.

Ketkä kaikki? Itse jo pian raskauden alettua aavistin saavani pojan, ja ultra tämän myöhemmin vahvisti. Koskaan ei käynyt mielessäkään ajatus, että olisin asian toivonut olevan jotenkin toisin.

Yksi sukulainen vaikutti tämän kuultuaan pettyneeltä miettiessään, että ei sitten pääsekään ostelemaan mekkoja pienelle. 

Nykyään poikani on jo isompi, ja hurjan kiinnostunut vaatteista ja pukeutumisesta. Lapsena itselleni olisi ollut sama pukeutua vaikka juuttisäkkiin, mutta pojalleni ollut jo nuoresta pitäen tärkeää olla siististi pukeutunut, ja omaa kyllä silmääkin sille, mitkä värit sopivat yhteen yms. 

Yhteiset shoppailureissut on nykyään kivoja :D

Aloituksessa suorastaan tiivistyy lapsettomuusongelmaisten ajatusvirhe. Jos jollakin on lapsi, mitään ei-kivaa ei saa lapsesta sanoa. Ei saa väsyä, pettyä, mitään inhimillistä mutta negatiiviseksi tulkittavaa, ei, sitä ei saa ilmaista, kun on se lapsi. Ei lapsi ole autuaaksi tekevä asia.

Mun kokemuksen mukaan monet väkisin lasta yrittäneet ovat kovin nopeasti eronneet, kun se kauan kaivattu pienokainen on syntynyt. Kaikki parisuhteen ongelmat on lakaistu lapsettomuusmaton alle. Sitten kun vauva on ja toinen on edelleen mäntti, niin on pskko todeta, että ongelman ydin onkin jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa suorastaan tiivistyy lapsettomuusongelmaisten ajatusvirhe. Jos jollakin on lapsi, mitään ei-kivaa ei saa lapsesta sanoa. Ei saa väsyä, pettyä, mitään inhimillistä mutta negatiiviseksi tulkittavaa, ei, sitä ei saa ilmaista, kun on se lapsi. Ei lapsi ole autuaaksi tekevä asia.

 

Mun kokemuksen mukaan monet väkisin lasta yrittäneet ovat kovin nopeasti eronneet, kun se kauan kaivattu pienokainen on syntynyt. Kaikki parisuhteen ongelmat on lakaistu lapsettomuusmaton alle. Sitten kun vauva on ja toinen on edelleen mäntti, niin on pskko todeta, että ongelman ydin onkin jossain muualla.

Sama ajattelu pätee moneen muuhunkin asiaan. Mun isä on ollut hirviö, mutta erään kaverini mielestä en saa sanoa isästäni mitään pahaa koska hänen isänsä on kuollut. Hän on oikeasti suuttunut minulle tästä.

Jostain syystä jotkut ajattelevat että heidän asiansa, kokemuksensa ja tuskansa ovat kaikkein suurimpia ja on vähättelyä jos joku kokee tuskaa jostain muusta asiasta. Itsekeskeisyyttä se on, vaikkakin toki inhimillistä. Yleensä vähenee kyllä iän myötä. 

Ja siis itsekin olen kärsinyt lapsettomuudesta ja ollut hapan kavereille joilla on mitään ongelmia lasten kanssa. Kun heillä sentään on niitä lapsia! Mutta en ajattele enää niin. Jokaisella on oikeus omiin kokemuksiinsa.