Olemme aivan puhki uhmaikäisen kanssa

Voiko olla joku nepsyjuttu? Lievää autismin kirjoa tai ADHD?

Kuulostaa, että teette asioita hyvin ja johdonmukaisesti. Lapset ovat lyhytjänteisiä ja aina ei vaan suju. Jaksamalla ohjata oikeaan suuntaan teette kuitenkin lapselle palveluksen ja tilanne myös helpottaa, kun lapsi kasvaa. Onko teillä muiden tukiverkkojen puuttuessa mahdollista esimerkiksi käydä kaksin lapsen kanssa esim jossain liikuntaharrastuksessa, jossa saa energiaa purkaa? Siellä ohjaajat ottavat lapset kollektiivisesti haltuun ja toinen vanhempi saisi vapaaillan.

Voihan se olla että osa on lapsen luonnetta. Kaikkea ei voi laittaa uhman piikkiin. Osa lapsista on oikeasti haastavia ja vielä aikuisenakin. Muuta neuvoa ei voi antaa, kun että kiellätte johdonmukaisesti ei hyväksyttävän toiminnan ja toivoa että jonain päivänä lapsi sisäistää asian.

Voimia! Selvästi teette paljon oikein, kun teillä on rajoja ja aidosti olette lapsen kanssa. Ehkä aika auttaa, vaikka nyt ei siltä tuntuisi? 

Pakko itsekin kommentoida, kun omat muksut jo aikuisia.

Meitä vaan on joka lähtöön. Tuo lapsen tapa toimia ja reagoida nelivuotiaana kertoo myös vahvasta omasta tahdosta ja veikkaisin , että myös älykkyydestä. Nelivuotiaana hän hakee ensimmäistä kertaa elämässään rajojaan. Ja se voi siis olla varsin rasittavaa vanhemmille. Tällainen lapsi voi olla vaativa myös teininä, mutta esim toinen oma lapseni oli sitä juurikin nelivuotiaana. Myöhemmin ei ole koskaan tarvinnut hävetä :)

Jospa se uhma jatkuu kun olette joskus välillä antaneet periksi niin jaksaa uhmailla,jospa taas tällä kertaa sais tahtonsa läpi.

Lasta on syytä pakottaa myös eikä vaan keskustella, jos käytös on huonoa. Esim. jos lapsi ei istu aloillaan, niin sitten lapsesta on syytä pitää kiinni tai kytkeä lapsi kiinni.

Tässä puhutaan myös hyvin pienestä lapsesta. On luonnollista, että monikaan asia ei suju ja että käytöksestä puuttuu järki ja logiikka pitkälti.

Kaffebulla kirjoitti:

Voiko olla joku nepsyjuttu? Lievää autismin kirjoa tai ADHD?

ADHD-diagnoosi yksivuotiaalle kun se ei halua rauhoittua? En yhtään ihmettele että jo lähes kolmasosa lapsista on näitä "nepsyn kirjolle" diagnosoituja.

Muistelen kauhulla tuota aikaa, se oli rankkaa. Meillä oli kaksi erittäin voimakastahtoista uhmaikäistä. Erityisesti toinen vei voimat. Hän oli lähes koko ajan turhautunut ja vihainen. Kyselin neuvoa lastenlääkäreiltä ja psykologeilta, mitään vikaa ei löytynyt. Eräs lääkäri sanoi lapsen olevan vain poikkeuksellisen älykäs. Hän oli mielessään suunnitellut asioiden etenemisen pitkälle eteenpäin, ja kun asiat eivät menneetkään halutulla tavalla, hän turhautui. Haastavaa käytöstä esiintyi vain kotona, ei päiväkodissa. Molempien lasten kohdalla helpotti, kun he aloittivat koulun. Jatkuva kiukuttelu jäi. Teini-iässä ei ollut ongelmia ja nyt he ovat jo nuoria aikuisia ja opiskelevat yliopistoissa. Voimia ap:lle!

Ei nelivuotias ole enää uhmaiässä. Kuria se kaipaa eikä muuta.

Lapsi ei aina ja koko ajan toimi juuri niin kuin tahtoisitte ja se on mielestänne ongelma? Nyt vähän suhteellisuudentajua kehiin. Täysin normaalia tuon ikäiselle.

Siis pidätte rajat mutta ette saa estettyä lasta juoksentelemasta kirkossa? Mietityttää, että mitä se "raja" ylipäätään tarkoittaa näissä yhteyksissä.

Lapsia on erilaisia, samassakin perheessä. Kyllä se helpottaa ennemmin tai myöhemmin. Meillä jo 20v, 17 v ja 12 v lapset. Eka oli hyvin haastava pienenä ja myöhemmin kyllä selvisi, et moni aistimus häntä ärsyttää eri tavalla kuin meitä muita. Ei ole diagnooseja. Kympin oppilas koulussa ja purki energiaa kilpaurheiluun lapsuuden ja nuoruuden. Sisu näkyy pienenä eri asioissa kuin aikuisena. On hyvin sisukas ja päättäväinen tehdessään töitä tulevaisuuden eteen. Ja mitään teini-iän vaikeuksia ei ole ollut. Pahimmillaan oli 4-12 v ikäisenä. Toinen on ollut helppo muuten, mutta koulu ei kiinnostanut pätkääkään. Urheilu kyllä. Mutta koulussa levoton säätäjä. Kolmas on todella helppo, tähän asti kaikessa. 

Onko ainoa lapsi? Jos päiväkodissakin haluaa omia aikuisen. Lapsethan oppivat tapoja toisiltaankin kotona. Selitättekö lapselle miksi jotakin ei saa tehdä?

No voi johtua myös temperamentista ja rauhoittuu iän mukana - ehkä jokin itsehillintää ja keskittymiskykyä vaativa harrastus olisi hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Ei nelivuotias ole enää uhmaiässä. Kuria se kaipaa eikä muuta.

Nelivuotiaan tunteidensäätely on vielä hyvin kesken. Ankara kuri ja nujertaminen ei kehitystä nopeuta.

Laitokseen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nelivuotias ole enää uhmaiässä. Kuria se kaipaa eikä muuta.

Nelivuotiaan tunteidensäätely on vielä hyvin kesken. Ankara kuri ja nujertaminen ei kehitystä nopeuta.

Kuri pois ja tilalle tunnelässytystä. Sehän on se nykyajan menestysresepti.

Jos yhtään lohduttaa niin sellainen ajatekmahan on, että jos lapsella on vaikea uhmaikä niin murrosikä on sitten helpompi. 

Joten, pitkässä juoksussa taidatte olla niitä voittajia. 

Jk. Lapsi saa olla lapsi kirkossakin ja meille muille hän näyttäytyy tervetulleena seurakunnan jäsenenä. 

Omassa lapsuudessa jumalanpalveluksen häirinnästä seurasi se, että talutettiin ulos saamaan vitsaa, ja sen jälkeen takaisin sisään huomattavasti vähemmän uhmakkaana.

Me ei olla mitään kaverivanhempia ja onkin ihan suoraan lapselle sanottu, että rajat ovat nämä ja aikuiset päättää.

No oisko se vaan perinyt teidän asenteen? Meillä molemmat ollaan tosi itsepäisiä miehen kanssa ja lapsi on myös. Ei tällasia luonteita voi vaan käskyttää vaan täytyy osata ohjata oikein.

Ei se ole kaverivanhemmuutta jos huomioi lapsen persoonan ja kasvattaa sitä mukaillen.

Miltä itestäs tuntus jos käskytetään koko ajan ja oletetaan vaan että tottelet nyt?

Tunnet itse lapsesi parhaiten, joten opettele myös tuntemaan se oikea metodi millä saat lapsen myötäilemään teitä, eikä päin vastoin.