Miten reagoit, kun joku esim töissä kertoo aina lapsien saavutuksistaan?

No ihan työjuttujahan nuo 😃

Kehun, onnittelen tms.

Hienoahan noita on kuulla.

Mä en oikeasti aina edes kuuntele. Mietin itsekseni vaan hipatihippaa liipati laapati. Sitten kun kollegan suu lakkaa pälpättämästä,vastaan neutraalisti,vähän pitää katsoa millainen ilme hänellä on,kertooko iloisen asian vai surullisen. Vastaus on äänensävystä ja ilmeestä riippuen: no voi/oi että/oi ku kiva/ai jaa yms.

Ne kuuluu ihmisten persoonallisuuteen, myös isovanhemmilla. Että pitää suhtautua. 

Riippuu. Onko kyseessä kerran vuodessa "meidän lapsi pääsi yliopistoon/ripille" vai joka viikko joku sama henkilö lärpättää, että "meillä on niiin fiksu lapsi, 10v sitten se valmistui parhailla arvosanoilla ja lapsena jo rakensi itse radioita ja nyt sillä on niiin kaunis naisystävä"

Nyökkäilen ja hymistelen kohteliaasti. Minua ei kiinnosta tippaakaan toisten lapset ja niiden tekemiset, ei työpaikalla eikä muutenkaan. Eipä nuo tenavat lle maailmaan ihmeellisimpiä kenenkään muun mielestä kuin vanhempiensa.

Täytyypä vaihteeksi häipyä täältä, missä kirjoitustaidoton kysyy ja sosiopaatit vastaavat. Lastensa saavutuksista!!! Ei lapsien saavutuksistaan. 

Monelle tekisi hyvää ymmärtää, että elämä jatkuu uudessa polvessa. Me muut vain harjoittelemme poistumista. Kateus sivuun ja katse pois omasta navasta niinku olis jo.

Jos ei jaarittele usein, niin kuuntelen ja kommentoin hyväntahtoisesti. Enimmäkseen jätän kertomatta, että minun lapseni menestyvät hyvin, ovat monessa superlahjakkaita ja älykkäitä. En kerro tarkasti myöskään sitä mitä olemme tehneet viikonloppuna, kun tietynlaisista ihmisistä se voisi olla epäuskottavaa tai ylpeilevää.

Sanon, että onpa hienoa tms.

Vierailija kirjoitti:

Täytyypä vaihteeksi häipyä täältä, missä kirjoitustaidoton kysyy ja sosiopaatit vastaavat. Lastensa saavutuksista!!! Ei lapsien saavutuksistaan. 

Monelle tekisi hyvää ymmärtää, että elämä jatkuu uudessa polvessa. Me muut vain harjoittelemme poistumista. Kateus sivuun ja katse pois omasta navasta niinku olis jo.

Se kirjoitetaan niin kuin olisi, eikä niinku olis.

Sanon sille että lasten saavutukset on aina vanhempien ansiota mutta lasten törttöilyt ei ikinä ole vanhempien syytä ;)

Mietin kuinka paljon valehtelee. 

Ihan normaalisti keskustelemalla. Tuokin on normaali keskustelunaihe. 

Lapsettomana miehenä yritän vaikuttaa neutraalilta vaikka kyllästyn. Ymmärrän, että nuo kuuluvat joillakin elämän vaiheeseen kuten inttijutut, kun muuta ei tapahdu kuin se perheen kanssa eläminen.

Mukava kuulla, että muidenkin lapsilla menee kivasti ja heille tapahtuu hienoja asioita. Näitä jaksaa kuunnella aidosti kiinnostuneena, jos juttuja tulee harvakseltaan ja asiasta puhutaan 5-15 minuuttia.

Joku joka taas joka päivä jauhaa erinomaisten lapsensa erinomaisista suorituksista, niin eipä paljon jaksa kuunnella. 

En sano mitään enkä osallistu leskusteluun. Keskustelen mieluummin aikuisten asioista.

Jos on tuntematon lapsi/jälkeläinen niin "aijaa" on ihan hyvä. Jonkun verran ollut läheisempiä työkavereita joiden nuorisoonkin on tutustunut, ne nyt on kiinnostaneet enemmän. 

Ajattelen vain, että tuo henkilö taitaa elää lastensa ja lasten saavutusten kautta. Mitä olikaan ne omat saavutukset? ;) 

No jos on pääässyt korkeakouluun tai muuhun opinahjoon niin se on hienoa ja voin osallistua keskusteluun. Mutta kilpalaulantaporukoista jään pois, ei niitä jaksa.

Ne vain merkkailee reviiriään sillä jahatuksella. Toki ymmärtävät ettei lapsetonta kiinnosta tai että kokee alemmuutta. Ehkä joku tölperö saattaa kertoilla pelkästä omantunnonarvon kohentamisen tarpeesta.