Emme olleet naimisissa, mutta yhdessä 25vuotta

eikä siitä ajasta ole mitään pahaa sanottavaa. Ainoa lapsemme muutti pari vuotta sitten pois, opintojen päätyttyä. Asuntomme kuuluu avomiehelle, mökki on minun, kaikki sujui. Tein osa-aikaista työtä opettajana, ja kaikki kotityöt myös (reilulla pelillä eli ruokaa ja asumista vastaan, tämä onneksi kirjallisena sopimuksena). Samaan aikaan kun mies ilmoitti sisarenpoikansa muuttavan meille, lapsemme entiseen huoneeseen, sain kokopäiväopen paikan. Kaksi kuukautta tein edelleen kaikki kotityöt, sitten jätin avomieheni ja sen suttupytty-siskonpojan ja muutin pieneen vuokrakaksioon. Nyt on huuto suuri, ja avomieheni koko suku toistaa kaikuna kaikkea mitä mies heille kertoo pulaan jättämisestä. Eipä enää kiinnosta. Olen 45, eikä kukaan enää hauku pullahiireksi!