Onko normaalia tuntea että mitä vanhemmaksi tulee, sitä heikommaksi tulee henkisesti, minuudeltaan?

Sitä se teettää kun katkaisee välit sieluun

Minä koen että menee juuri toisinpöin. Ihanaa vanheta. Jokainen elämänkokemus syventää itsetuntemusta ja sitä kautta vahvistaa.

Mun mielestä vahvemmaksi, nuorena persoona on ohut ja vaihteleva

Mulla ainakin on iän myötä vain enemmän ja enemmän tullut sosiaalista jännitystä ja olen liian kriittinen itseäni kohtaan. Olen 40v.

Eeii. Miten se ilmenee? Olen pikemminkin kokenut päin vastoin. Olen tiukempi ja jyrkempi kuin nuorempana.

Minäkin olen vahvempi, rationaalisuus lisäntyy, pienet asiat ei niin hetkauta. Kääntöpuolena olen huomannut että tietynlainen herkkyys on kadonnut.

Aivan päinvastoin. Olen koko ajan vain itsevarmempi ja vahvempi. Minua ei mikään enää horjuta.

Samoin päinvastoin. Pienet asiat eivät hetkauta eikä mikään enää pelota. Tulee mitä tulee, tämä on minun elämäni.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä vahvemmaksi, nuorena persoona on ohut ja vaihteleva

Olin aloittajan ikäisenä täysin kypsymätön tolvana, onneksi elämä kasvatti ja nykyään tunnen olevani vankka ja vahva henkisesti. Tunnemyrskyt eivät enää riepottele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä vahvemmaksi, nuorena persoona on ohut ja vaihteleva

Olin aloittajan ikäisenä täysin kypsymätön tolvana, onneksi elämä kasvatti ja nykyään tunnen olevani vankka ja vahva henkisesti. Tunnemyrskyt eivät enää riepottele.

Mistä tiedät aloittajan iän? 

Minä olen samaa mieltä ap:n kanssa. Nuorempana olin rohkeampi, luottavainen ja toiveikas. Elämässäni on kuitenkin tapahtunut niin pahoja asioita, jotka ovat järisyttäneet kaikenlaiset "perustukset" sisälläni. En uskalla enää oikein luottaa mihinkään. (Sorry my suomen kieli) 

Mulla on käynyt ihan toisin päin. Nuorena olin tosi arka ja hiljainen. Nyt keski-iässä en todellakaan. Olen oikea kokovartaloakka.

Ihan päinvastoin. Menin nuorena helposti muiden mukana ja välitin toisten mielipiteistä liikaa. Olin myös hyvin kiltti ja mukautuva. Kun elämänkokemusta on karttunut, nuo piirteet ovat karisseet ja minusta on tullut vahva ja itsenäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samaa mieltä ap:n kanssa. Nuorempana olin rohkeampi, luottavainen ja toiveikas. Elämässäni on kuitenkin tapahtunut niin pahoja asioita, jotka ovat järisyttäneet kaikenlaiset "perustukset" sisälläni. En uskalla enää oikein luottaa mihinkään. (Sorry my suomen kieli) 

Mitä vikaa sun suomen kielessä on? Erinomaista ajatusten kuvaamista sanallisesti.

 Minusta taas tuntuu, että vanhempana olen selvästi paremmin yhteydessä itseeni ja omiin ajatuksiin. Mielialat tasaantuneet ja järki tulee useammin ennen tunnetta. 

 

Olen tehnyt asioita myös tietoisesti toisin. 

Nyt 41v

Nuorempana ei niin välittänyt, mitä muut ajattelee. Nyt, kun on vanhempi, pitäisi olla sitä tota ja tuota ja vähän siihen päälle. Haluan elää yksinkertaista elämää, en haaveile materiasta, ulkomaan matkoista tai hienosta talosta.

Nuorena tuli reissattua, oltua vaihdossa, kaikkea jännää. Nykyään haluan vain olla kotona lomatkin. Käydä kalassa, sienestää, kesällä kasvatella kesäkurpitsoja. 

Ahdistaa, kun pomokin kysyy aina jos sain pakollisissa vuosittaisissa kehityskeskusteluissa, että mitäs ajattelin tehdä kesälomalla. No ihan vaan ajattelin olla kotona ja rentoutua, enpä ole sen kummemmin suunitellut. Puusavottaa ja pihahommia. 

Vähän sama fiilis tulee, kun aikoinaan koulussa aina kysyttiin, mitä kukakin on tehnyt kesälomalla. Eikö sitä aikuisenakaan saa enää mitään yksityisyyttä vapaa-aikaan.

Mulle tollaiset utelut, herkkä kun olen, niin latistaa jotenkin itsetuntoa. Hölmöä kyllä. Täytyisi vaan olla ylpeästi kotihiiri eikä väittää. 

Päinvastoin. Nykyään pidän puoleni ja uskallan avata suuni. Tiedän, kuka olen eikä minun tarvitse mahtua muiden muotteihin. Minua kuunnellaankin, toisin kuin nuorena. En silti ole mikään vihainen eukko, vaan nautin elämästä ja kaikesta hömpästäkin.

N52

Hyvä. Kaikki naiset joukolla voimaantumaan! Mitä enemmän ikää tulee sitä suuremmalla volyymilla vaan. Tulevaisuus on meidän!

Minusta ei ole normaalia tuntea noin. Yleensä ihminen oppii tuntemaan itsensä paremmin, kun ikää karttuu.

Vierailija kirjoitti:

Ihan päinvastoin. Menin nuorena helposti muiden mukana ja välitin toisten mielipiteistä liikaa. Olin myös hyvin kiltti ja mukautuva. Kun elämänkokemusta on karttunut, nuo piirteet ovat karisseet ja minusta on tullut vahva ja itsenäinen. 

Sama juttu.