G: Voisitko kuvitella jotain kauneusleikkausta itsellesi, jos raha ei olisi este?

Rasvaimu ehkä reisiin ja peffaan myös. Rintojen kohotus, ei silikoneja. Nenänkin voisi oikaista, se on vähän vino ja muutenkin ruma.

Oikeasti näihin ei varmaan koskaan ole varaa.

Vierailija:

Haloo, onhan meikkaus, hiusten värjäys ym. nekin itsensä parantelua.

No on siinä pieni ero lähteä tekemään leikkausta, jossa kuitenkin on riskinsä ja toipuminen jne.

Ei sillä, että minulla olisi mitään kauneusleikkauksia vastaan. Ihan hyvä juttu, että on mahdollisuus korjata ulkonäöstä asioita, joita inhoaa ja pitää erityisen rumana. Addiktoitua voi tietysti vaikka maksamakkaraan, mutta se on jo toinen asia. Samoin kuin se, että huonoa itsetuntoa ei leikkaamalla ja kroppaa muokkaamalla voi määrättömästi nostaa.

Itse voisin ajatella jotain rintpjen kohotusta, jos tuosta vielä rupsahtavat. Samoin kuin silmien laserointia ja häpyhuulien pienentämistä. Kahdelle jälkimmäiselle on kyllä enemmän käytännölliset kuin esteettiset syyt.

Toipuminen nopeaa eikä mustelia tule niin paljoa.



Katsokaa esim botuliiniklinikan nettisivut tai rofllin klinikan.



Ystäväni leikkautti silmäluomet ja kiristi samantien otsaa vähän, botoxia laitettiin ryppyihin. Hintaa tuli tallinnassa suomalaisen lääkärin leikkaamana alle 1500,-

Luomet leikkautan ainakin, mutta tuskin muuta.

Täytyy katsoa sitten 40 vuoden paremmalla puolella.

ja epäterveellisyys eivät olisi este niin korjauttaisin murtuneen nenäni ja hankkisin isommat rinnat. (nyt aa-kuppi)

ainakaan jos homma maksetaan itse eikä resurssit siten ole varsinaisten sairauksien ja tai terveyden hoidosta pois.



Mä en vaan halua leikellä itseäni turhan takia siihen väistämättä sisältyvien riskien vuoksi. Mun ruumi toimii tämmöisenään, ja tykkään itsestäni toimivana niin paljon, että riskianalyysi sanoo ettei kauneusleikkauksilla voita tarpeeksi että toimivuutta kannattaisi niillä riskeerata.

lähteä toimenpiteeseen. Vaikka suomalainen lääkäri leikkaisi.

Rahoitusta mietin parhaillaan, saisin sen kyllä mutta aina jään sitten kuitenkin pihtaamaan.

Rintoja voisi vähän kohottaa ja ihan pientä rasvaimua sisäreisistä ja käsivarsista jos ilmaiseksi saisi.. tai sitten ei, pystyn kutenkin noiden virheideni kanssa elämään. Mutta tuo vatsa...argh!

Vatsanahka on revennyt arville molempiin suuntiin. Nahka pussittaa todella rumasti, ja vaikka en ole pinnallinen ihminen laisinkaan, tästä asiasta kärsin.

Periaatteessa olen suhtautunut aina jyrkän kielteisesti turhamaisuuskirurgiaan (tämä EI sisällä palovammojen/haittaavan isojen rintojen/näköesteenä roikkuvien luomien korjailua). Nyt, kun oma, ennen lapsia kaunis ja kiinteä kroppa on kahden lapsen jälkeen yhtä ruttua, arpinahkaa ja lörppää, niin sitä ei olekaan ihan niin ehdoton enää. Olen tavallaan jättänyt mielessäni viimeiseksi oljenkorreksi sen, että jos en vuosien mittaan kertakaikkiaan sopeudu näihin muutoksiin, niin menen kohennuttamaan tissini ja vatsanahkani. Toivon kuitenkin kovasti, ettei tarvitsisi. Rahaakaan ei kyllä moiseen olisi, se olis sitten lainanotto edessä, ja talolainakin on vielä ottamatta, että...



Surullistahan se on, että ulkonäkö on näin tärkeää. Kaipa ne entisajan naisetkin ovat surreet kroppansa rapistumista, en usko että kyseessä on vain nykynaisten villitys - nyt vain on keinoja tehdä jotain. Mulla on vahvana Rosa Meriläisen mainitsema feministin kaksoitaakka: samaan aikaan inhoaa omaa peilikuvaansa ja tuntee syyllisyyttä siitä, ettei voi vain viitata kintaalla sovinistisille ja ahtaille kauneusnormeille.



Joskus tuota arpista lerppumahaa katsellessa tulee mieleen sekin, että jos mahani olisi tuon näköinen esim. palovamman seurauksena, saisin yhteiskunnan varoilla kriisiterapiaa ja kirurgista hoitoa. Kun se on lasten saamisen seurausta, siitä ei saisi oikein edes narista, koska se on naisen osa - vaihtaa kiinteä ja sileä kroppa arpiseen ja ruttuiseen. Mutta EN missään nimessä tarkoita tällä vertauksella sitä, että olisi yhteiskunnan asia kustantaa minun turhamaisuuskirurgiani. Jos siihen joskus alennun.