Missä sädesientä yleensä esiintyy?
Minulla on ystävä, jolla on ollut huonoa tuuria asumisen suhteen. Mikrobivaurioita ei ole ollut, muuten vuokra-asunnoissa on ollut harmia, mm. turkiskuoriaisia. Nyt hän muutti rivitaloon ja on alkanut pelätä sädesientä. Oli ilmeisesti jostain lukenut siitä ja pelästynyt. Hän on kärsinyt nyt nenän limakalvojen kuivuudesta, sisäilma on aika kuivaa lämmityskaudella (n. 25-35). Itse en ainakaan haista asunnossa mitään, korkeintaan kuivan sisäilman nyt talvella ja keväällä. Hän pelkää, että sädesientä on yläkerrassa, vaikka ei haise tai näy mitään. Tuleeko sädesieni yleensä todennäköisemmin alakertaan maantasolle? Entä haiseeko se jollekin? En oikein tiedä, kuinka voisin rauhoitella. Ei kai sitä voi turhaan pelätä, eihän rakenteitakaan avata, jos siihen ei ole järkevää syytä.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten ns. mummolan haju? Sellainen johon yleensä törmää etenkin vanhoissa omakotitaloissa, joissa on kellarikerros. Minua ei kyseinen haju häiritse ja siihen tottuu vierailuilla, jää aina vaatteisiin joksikin aikaa. Mutta ei se kyllä mullan haju ole.
Ei se omakotitalon vanhuus siihen vaikuta. Tiedän useita vanhoja taloja jotka ovat hajuttomia. Tuttavilla melkein kaikilla on vanhatalo ja kenelläkään ei ole ns. Mummolanhajua
Vierailija kirjoitti:
Voi olla missä vain. On yleensä rakenteiden sisällä. Ainoa keino on porata pieni reikä ja haistella haiseeko tunkkaiselle. 6..10 mm reikä on hyvä. Pienemmästä ei saa hajuja ja isompi on turha. Reiän päälle voi laittaa karmitulpan. Käytännössä pitää porata reikiä sinne tänne ja ottaa sniffit.
Homekoiran haistellessa ei tarvitse ihmisten haistella ja arvailla.
Vierailija kirjoitti:
Terve talo ei haise millekään. Kellarin tai mummolan haju ei ole normaalia ja syy pitäisi tutkia.
Kiinteistössä voi homehtua mikä paikka tahansa. Kellari (kyllä, myös betoni ja tiili homehtuu), alapohja, ikkunoiden ympäristöt, piipun vierustat, kattorakenteet, julkisivut (esim. laudoituksen tai rappauksen alta.
Home sairastuttaa. Mitä pidempi altistus sitä haitallisempaa se on. Yksilöllistä vaihtelua on sen suhteen kuka sairastuu ja missä ajassa. On tavallista että aluksi mm. flunssat yms. yleistyy.
Talossa asuva harvoin haistaa ongelmaa, koska nenä turtuu hajuihin nopeasti.
Minä haistan ainakin kaikissa taloissa ominaishajun, myös uusissa. Tiedostan kyllä, että itselläni on ehkä hieman vinksahtanut ja liian herkkä hajuaisti. Monet tuoksut esim. aiheuttavat migreeniä.
Olen viettänyt aikaa useammankin tutun luona, joilla on jopa mullanhajua välillä. Talot ovat yksikerroksisia rivitaloja ja arvoalueilla. Taloyhtiöt ovat tutkituttaneet hajua useammilla ammattilaisilla, mutta mitään haitallista ei ole löytynyt. Kuulemma vain tuon ikäisten ja tyyppisten talojen ongelma. Ei ole myöskään kuulemma asukkaat sairastelleet normaalia enemmän.
Tietysti asian tutkiminen on tärkeää, etenkin jos asukkaat sairastavat normaalista poiketen.
Meillä oli seinissä. Joidenkin talojen rakenteet on ihan täynnä sädesientä pohjasta kattoon. Rivitaloja ei ole mitenkään suojattu siltä eli varsinkin vanhemmissa rivareissa usein. Itse oireilun juurikin että nenän limakalvot ihan kuivat, tuli kunnon lastuja nenästä. Lapsella oli koko ajan keihkoputkentulehdus ja nuha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla missä vain. On yleensä rakenteiden sisällä. Ainoa keino on porata pieni reikä ja haistella haiseeko tunkkaiselle. 6..10 mm reikä on hyvä. Pienemmästä ei saa hajuja ja isompi on turha. Reiän päälle voi laittaa karmitulpan. Käytännössä pitää porata reikiä sinne tänne ja ottaa sniffit.
Homekoiran haistellessa ei tarvitse ihmisten haistella ja arvailla.
Tämä! Tuttu oli haistavinaan maaperän hajua ja tilasivat homekoiran. Kyllä minäkin siellä välillä haistan mullan hajun, tulee todennäköisesti ulkoa. Koira ei havainnut mitään. Ei myöskään aiemmin käynyt taloyhtiön tilaama asiantuntija. Eli taloissa voi olla ominaishaju, joka ei ole haitallinen.

Oliko teillä hajua? Hoitiko taloyhtiö asian pikaisesti?
Vierailija kirjoitti:
Homekoira haistaa. Homekoiran voi tilata. Hinta noin 250 - 350 euroa.
Näin meillä tehtiin, koirien merkkaamat paikat avettiin (taloyhtiö) ja niistä vietiin näytteet tutkijalle ja asuntomme todettiin navettatasoiseksi. Voitte vain kuvitella kuinka moni ihminen elää homeisissa yms asunnoissa. Yksi hyvä vinkki on flunssan sairastelu. Normaali ihminen ei edes kerran vuoteen sairasta flunssaa jos asuu terveessä kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla missä vain. On yleensä rakenteiden sisällä. Ainoa keino on porata pieni reikä ja haistella haiseeko tunkkaiselle. 6..10 mm reikä on hyvä. Pienemmästä ei saa hajuja ja isompi on turha. Reiän päälle voi laittaa karmitulpan. Käytännössä pitää porata reikiä sinne tänne ja ottaa sniffit.
Homekoiran haistellessa ei tarvitse ihmisten haistella ja arvailla.
Meillä on koiralla hometta vaan korvissa, ei kuule jos kutsuu naapurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homekoira haistaa. Homekoiran voi tilata. Hinta noin 250 - 350 euroa.
Näin meillä tehtiin, koirien merkkaamat paikat avettiin (taloyhtiö) ja niistä vietiin näytteet tutkijalle ja asuntomme todettiin navettatasoiseksi. Voitte vain kuvitella kuinka moni ihminen elää homeisissa yms asunnoissa. Yksi hyvä vinkki on flunssan sairastelu. Normaali ihminen ei edes kerran vuoteen sairasta flunssaa jos asuu terveessä kodissa.
Oliko korjaus kallista?
Asunnon ei kuulu haista miltään. Sisäilmaasiantuntijoiden kokouksessa oli tästä puhe, jossain on vikaa jos yhtään mikään haisee. Tunnetuin on tietty vanhan talon haju joka varma merkki homeesta. Ja ihan turha väittää vastaan. Kannattaa keskustella sisäilma-asiantuntijoiden kanssa, enkä tarkoita ketä tahansa. Vaikka yhdistyksestä kysyä ekana apuja.

Millainen on tuo kuvaamasi vanhan talon haju, mummola?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terve talo ei haise millekään. Kellarin tai mummolan haju ei ole normaalia ja syy pitäisi tutkia.
Kiinteistössä voi homehtua mikä paikka tahansa. Kellari (kyllä, myös betoni ja tiili homehtuu), alapohja, ikkunoiden ympäristöt, piipun vierustat, kattorakenteet, julkisivut (esim. laudoituksen tai rappauksen alta.
Home sairastuttaa. Mitä pidempi altistus sitä haitallisempaa se on. Yksilöllistä vaihtelua on sen suhteen kuka sairastuu ja missä ajassa. On tavallista että aluksi mm. flunssat yms. yleistyy.
Talossa asuva harvoin haistaa ongelmaa, koska nenä turtuu hajuihin nopeasti.
Minä haistan ainakin kaikissa taloissa ominaishajun, myös uusissa. Tiedostan kyllä, että itselläni on ehkä hieman vinksahtanut ja liian herkkä hajuaisti. Monet tuoksut esim. aiheuttavat migreeniä.
Olen viettänyt aikaa useammankin tutun luona, joilla on jopa mulla
Meillä keillä oli navettatasoinen asunto ja samantien asuinkielto niin ongelmat ei selvinneet millään sisäilmanäytteillä. Niitä otettiin valtavasti ja aina puhtaat. Totuus oli toinen kun seinä avattiin ja kaikki sädesienen valtaamaa. Asunto haisi. Parhaiten huomasi kun itse meni reissuun ja avoi oman vaatekassin kylässä, tiesi et homeläävässä asuu.
Kaverisi lienee luulosairas, ei sen vakavampaa!
Miksiköhän vain osa ihmisistä reagoi homeeseen ja sädesieneen? En siis vähättele ongelmaa, ihmetyttää vain. On tietysti syytä korjata, vaikka juuri kyseiset asukkaat eivät reagoisi.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän vain osa ihmisistä reagoi homeeseen ja sädesieneen? En siis vähättele ongelmaa, ihmetyttää vain. On tietysti syytä korjata, vaikka juuri kyseiset asukkaat eivät reagoisi.
Tuon on totta. Atooppiset, allergiaan taipuvat oireilee eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asunnon ei kuulu haista miltään. Sisäilmaasiantuntijoiden kokouksessa oli tästä puhe, jossain on vikaa jos yhtään mikään haisee. Tunnetuin on tietty vanhan talon haju joka varma merkki homeesta. Ja ihan turha väittää vastaan. Kannattaa keskustella sisäilma-asiantuntijoiden kanssa, enkä tarkoita ketä tahansa. Vaikka yhdistyksestä kysyä ekana apuja.
Millainen on tuo kuvaamasi vanhan talon haju, mummola?
Joissain asunnoissa kellarimainen, joissain omenainen, voi olla makea hyvä tuoksukin, tällaiset kertoo yleensä alapohjaongelmista. Eli hajuja on erilaisia, mikä vaan haju kun ovella tulee vastaan kertoo ongelmista (olettaen että siisti asunto eikä jätteitä tms)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla missä vain. On yleensä rakenteiden sisällä. Ainoa keino on porata pieni reikä ja haistella haiseeko tunkkaiselle. 6..10 mm reikä on hyvä. Pienemmästä ei saa hajuja ja isompi on turha. Reiän päälle voi laittaa karmitulpan. Käytännössä pitää porata reikiä sinne tänne ja ottaa sniffit.
Homekoiran haistellessa ei tarvitse ihmisten haistella ja arvailla.
Tämä! Tuttu oli haistavinaan maaperän hajua ja tilasivat homekoiran. Kyllä minäkin siellä välillä haistan mullan hajun, tulee todennäköisesti ulkoa. Koira ei havainnut mitään. Ei myöskään aiemmin käynyt taloyhtiön tilaama asiantuntija. Eli taloissa voi olla ominaishaju, joka ei ole haitallinen.
Joskus koirakaan ei haista mitään ilmavirtojen takia. Samasta syystä voi merkata paikan josta huono ilmavirta tulee. Ilmastoinnit ja ikkunat kiinni reilusti ennen kuin koira tulee. Ja sitten merkatut paikat miettiä voiko sieltä tulla ilmavirta jostain muualta.