Yhdysvallat hajoamispisteessä? Kalifornia julistaa kapinan Trumpin kauppasotaa vastaan - kolme muuta osavaltiota harkitsee liittymistä mukaa
Yhdysvaltain liittovaltion yhtenäisyys on vakavassa uhattuna, kun Kalifornia on päättänyt kieltäytyä noudattamasta presidentti Donald Trumpin aloittamaa kauppasotaa. Kalifornian kuvernööri on julistanut, että osavaltio aloittaa itsenäisen kaupankäynnin kaikkien halukkaiden maiden kanssa ja poistaa tullit Kaliforniassa valmistetuista tuotteista - rikkoen näin liittovaltion politiikkaa.
"Kalifornia on maailman viidenneksi suurin talous, ja me rahoitamme monia muita osavaltioita, erityisesti republikaanien hallitsemia. Emme enää suostu olemaan osa tätä epäoikeudenmukaista järjestelmää," kuvernööri sanoi lehdistötilaisuudessa. Hän muistutti, että Kalifornian bruttokansantuote (BKT) on 3,7 biljoonaa dollaria, mikä vastaa 14 % koko Yhdysvaltain taloudesta.
Tilanne muistuttaa kriisiä, joka syntyi Joe Bidenin hallinnon aikana, kun Teksas toteutti uhkauksensa ja otti rajojen valvonnan omiin käsiinsä, sulkien rajansa muilta osavaltioilta sekä Meksikolta. Nyt Kalifornia seuraa samaa polkua, mutta taloudellisen kapinan kautta.
Muut osavaltiot liittymässä mukaan?
Kolme muuta demokraattien hallitsemaa osavaltiota on jo harkitsemassa samanlaisia toimia. Nämä osavaltiot ovat:
1. New York (BKT: 2,1 biljoonaa dollaria, noin 8 % USA:n BKT:sta)
2. Illinois (BKT: 1,0 biljoonaa dollaria, noin 4 % USA:n BKT:sta)
3. Washington (BKT: 0,8 biljoonaa dollaria, noin 3 % USA:n BKT:sta)
Yhdessä nämä neljä osavaltiota muodostavat lähes 30 % Yhdysvaltain taloudesta, mikä tekisi kapinasta taloudellisesti katastrofaalisen liittovaltiolle.
Trump uhkaa sotilaallisella toiminnalla
Presidentti Trump on reagoinut kriisiin tiukoin sanoin, vetoaa perustuslakiin ja uhkaa sotilaallisilla toimenpiteillä. "Perustuslain mukaan kapinoiva osavaltio voidaan pakottaa takaisin liittovaltion yhteyteen asevoimin. Emme salli Yhdysvaltain hajoamista," Trump sanoi lehdistötilaisuudessa.
Asiantuntijat varoittavat, että tilanne voi johtaa perustuslailliseen kriisiin, jossa osavaltioiden ja liittovaltion väliset suhteet murtuvat. Jos Kalifornia ja muut kapinalliset osavaltiot pitävät pintansa, Yhdysvallat voi olla kohtalonkysymyksensä edessä - joko liittovaltion uudistaminen tai täydellinen hajoaminen.
https://x.com/GavinNewsom/status/1908158463366283285?ref_src=twsrc%5Etf…
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Kalifornia voi poistaa tullit Kaliforniassa valmistetuilta tuotteilta? Eikö tulleista päätä se paikka, johon ne tuotteet viedään?
Jos Kalifornia poistaa tullit Kiinalta niin eiköhän Kiinakin kalifornialta.
Tai sitten ei. Tuskin Kiina kostaa tullimuurilla, joka vuotaa kuin seula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, Trumpelo ajanut maansa parissa kuukaudessa sisällissodan partaalle.
Miten meni noin niinku omasta mielestä? 😂😂😂
Rauhan presidentti 😂😂😂
jep, Jemen on pommitettu ja kohta Iran vuorossa... tai mistä sen tietää vaikka liittoutuisi Iranin kanssa koska se on venkkujen ystävä
Voiko yksittäinen Suomen kansalainen tarjota apua pahasta kananmunapulasta kärsiville sekä USA:lle että Venäjälle siten, että toimittaa munat heittämällä ne lähetystön aidan yli yksi kerrallaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Kalifornia voi poistaa tullit Kaliforniassa valmistetuilta tuotteilta? Eikö tulleista päätä se paikka, johon ne tuotteet viedään?
Jos Kalifornia poistaa tullit Kiinalta niin eiköhän Kiinakin kalifornialta.
Tai sitten ei. Tuskin Kiina kostaa tullimuurilla, joka vuotaa kuin seula.
Melkein kaikki kamat usaan tehdään kiinassa ja maissa joihin porkkana laittoi tullit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Kalifornia voi poistaa tullit Kaliforniassa valmistetuilta tuotteilta? Eikö tulleista päätä se paikka, johon ne tuotteet viedään?
Jos Kalifornia poistaa tullit Kiinalta niin eiköhän Kiinakin kalifornialta.
Tai sitten ei. Tuskin Kiina kostaa tullimuurilla, joka vuotaa kuin seula.
Tottakai poistaa jos saa vuotamaan sen yhtä paljon toiseen suuntaan. Ei Kiina halunnut tulleja vaan Trump.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gavin Newsom om demokraatti eli laitavasuri.
Yhdysvalloissa ei ole vasemmistopuolueita. Republikaanit vastaavat persuja, demokraatit Kokoomusta.
Ja noilla tiedoillasi sinä olet venäjämielinen tollopersu peruskoulupohjalta.
USAssa on puolueita vaikka muille jakaa. On demareita, useampi kommunistipuolue, läjä natsipuolueita. Liberaalipuolueista isoin ja yks demaripuolue on jonkinverran merkittäviä.
Vierailija kirjoitti:
Voiko yksittäinen Suomen kansalainen tarjota apua pahasta kananmunapulasta kärsiville sekä USA:lle että Venäjälle siten, että toimittaa munat heittämällä ne lähetystön aidan yli yksi kerrallaan?
Olen aikoinani antanut munaa useammallekin Ellenille.
T: Urpo
Täähän on jo vanha uutinen. Miksei tästä ole keskusteltu missään muualla mediassa kuin Foxilla ja x:ssä?
Vierailija kirjoitti:
Sitä ihmettelen, miten yksi psykopaatti ja manipuloija saa aina suuren määrän porukoita puolelleen. Jopa aivan hallintoelimiin asti. Eikös Hi(t)lerikin saanut 70% kansasta taakseen. Jossain vaiheessa.
Kun sen 30% kannatuksen omaava porukka ei korvaansa lotkauttanut sille 70%, niin ei ollut paljon muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
"Emme salli Yhdysvaltain hajoamista," Trump sanoi lehdistötilaisuudessa."
Kaikilla diktaattoreilla aina tuo sama levy soi kuten Putellakin, ja Kiinalla. Päinvastoin, lisää alueita pitää vaan saada noiden kaikkein suurimpien valtioiden!
USA on liittovaltio. Siihen ei ole pakko kuulua. Tosin kaikki eroamisyritykset on estetty sodalla. Osa alueista on ostettu (Lousiana Ranskalta. Ulottui Floridasta Alaskaan), valloitettu (Texas). Joitakin alueita ei taas ole hyväksytty, esim.Kuuba on yrittänyt liittyä USAan viimeksi Castron noustua valtaan.
Vierailija kirjoitti:
Kalifornian vasemmistolaisten kapinaliikkeet tuhotaan vaikka asein. Näin Trump on luvannut. Se siitä kapinasta sitten...
Ikävä kyllä ne on oikeistolaisia myös ja Kaliforniassa on valtavia sotilastukikohtia+kansalliskaarti.
Jos kerran Kalifornia on vapaa toimimaan, niin ei sitten peri niitä tulleja esim. tuotteilta jotka tulee Kiinasta? Sen jälkeenhän tuo vastavuoroisuus voisi toimia.
Vierailija kirjoitti:
Kalifornian vasemmistolaisten kapinaliikkeet tuhotaan vaikka asein. Näin Trump on luvannut. Se siitä kapinasta sitten...
Trump tietävästi hyökkää ja eliminoi omia kansalaisia. Aivan kuten Stalinkin.
Vierailija kirjoitti:
No niin, Trumpelo ajanut maansa parissa kuukaudessa sisällissodan partaalle.
Miten meni noin niinku omasta mielestä? 😂😂😂
No kyllähän sen Trumpin tavoitteleman Nobelin rauhanpalkinnon voi ehkä saada tuollakin tavalla, eli saattamalla maailman merkittävimmän sotilasmahdin sekasortoon niin yhteiskunnallisesti kuin taloudellisestikin. Taloustieteen Nobel valitettavasti taitaa kuitenkin tuolla tempulla livetä Donaldilta hyppysistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että öykkärille pistetään hanttiin. Ja tuo rahan lapioiminen punaniskoille on fakta. On niillä aikaa juosta Trump-ralleissa kun ei työnteko ole rasitteena.
MAGA-rahvas vertautuu siinäkin persuihin.
"Trump aiheuttaa tämän tahallaan
Näyttää siltä, että Trump ajaa maailmantaloutta tarkoituksella ongelmiin. Itse hän on kommentoinut tullipolitiikan seurauksia: joskus täytyy ottaa lääkettä, jotta voidaan korjata jotain.
Kyse on Trumpin ideologisesta valinnasta.
Päätöksiä tehdään tietoisesti, seurauksista piittaamatta. Mutta koska linjat muuttuvat päivittäin, on myös sen ideologian hahmottaminen vaikeaa, Ahokas arvioi.
Taloustieteilijät ovatkin joutuneet hankalan eteen.
Ahokkaan mukaan yksi asia on varmaa: taloudellinen epävarmuus kasvaa ja se vaikuttaa Suomeenkin. Yritykset voivat lykätä investointeja, kotitaloudet alkavat varautua pahimpaan, ja rahoituksen kallistuminen kiristää reaalitaloutta."
EU asettaa vastatullit yhdysvaltalaistuotteille, joita tuotetaan republikaanienemmistöisissä osavaltioissa.
Esim rehusoijalle, viskille jne.
Ihmisravinnoksi EU:hun ei tuoda soijaa. Se tuotetaan EU:n sisällä Sloveniassa ja Latviassa. Myös viskin suhteen pärjäämme skottituotteilla.
Ehkä Usa haluaa eroon riippuvuuksista. Ettei ole riippuvainen Kiinasta ja valmistusta muuallakin. Mutta miten ja missä. Vai kierto muun maan kautta. Huono palikkamallin tuote ei toimisi ainakaan, pitää olla taitoja ja kädentaitoja, jopa taiteellista osaamista ja luonto huomioiden hieman. Ja teknisen osaamisen pitää olla parempaa lännessä jos valmistetaan tietokone, pesukone, imuri tai jääkaappipakastin, ja turvallisuus ensin. On edelleen niissä puutteita. Lisäksi osa laitteista sähköistää liikaa ihmisen vaatteet jos on lähellä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Pakkohan se on pistää vastaan, jos joku tekee hulluja päätöksiä.
Maailmanloppuko alkaa jo?
Länsimaat eivät tarvitse mitään muuta kuin yhdysvaltojen hajoamista. Tuo vielä puuttuu. Näköjään demokraateille ei demokratia kelpaa, vaan mielummin tuhotaan koko yhteiskunta. Voipi olla että Piilaaksosta häviää firmat jos Kalifornia tuon tekee. Siinä jääkin jäljelle huumeongelmaiset.
Olet kyllä tosi tyhmä persu. Kaikki tietää että polttomoottoreita ei ole kielletty Suomessa. Mutta jatka kiemurtelua kun jäit valheesta kiinni, me kaikki nautimme esityksestä😂😂🤣🤣🤣