Äh, miehen outo käyttäytyminen suistaa koko suhteen raiteilta
Alkuihastumisen ja ns. ruusuilla tanssimisen jälkeen suhteemme on toiminut semi hyvin, mutta nyt mieheni päähän on pinttynyt kummallinen ja aivan typerä asia, josta hän huomauttaa minulle alati.
Tosiaan, mies on erittäin sporttinen. Olen kertonut lempiruuakseni hampparin, minkä pitäisi olla ok. Enhän minä hamppareita joka päivä syö, ehkä kerran kuukaudessa. Kuitenkin miehelle asia oli jotenkin yllätys. En edes ole mitenkään ylipainoinen ja olen hyvässä kunnossa ikäisekseni, mutta mies se vain jaksaa nykyään jankata minulle, kuinka tärkeää terveellinen elämä on. Pelkääkö hän, että lihoan? Minusta tämä alkaa mennä jo yli. Ajattelin käydä syömässä hesessä työpaikan lounaan sijaan, mutta miehenikin sitten änki mukaan, kun on samassa kaupungissa töissä. Lopulta maanitteli minut tilaamaan salaattia. Enkö edes kerran kuussa saa syödä kerroshampurilaista?
Ei mies taidakaan olla niin järkevä kuin ajattelin. Ei minun varmaan kannata jäädä pakkomielteisen äijän kanssa suhteeseen. Eniten ihmettelen sitä, että mies vei minut treffeillä pitsalle. Nyt alta aikayksikön on alkanut kammoksumaan pitsaa, makkaroita, ja etenkin hamppareita.
Mitä teen? Onko suhde tämän arvoinen?
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No etkö ole sanonut tuolle miehellesi, että sua alkaa vituttaa se urputus? Miksi otit salaatin, vaikka halusit hampurilaisen? Kuten edellinen, olisin itse ottanut kaksi hampparia ihan kiusallani.
En tiiä, itse asiassa oli aika tyhmä homma. En vain halunnut alkaa riitelemään hesessä mistään tällaisesta.
Ap
Eiköhän tuo kerro jo kaiken "en vain halunut alkaa riitelemään". Ei tasapainoisessa suhteessa tarvi riidellä siitä syökö aikuinen omilla rahoillaan hampurilaisen vai salaatin tilanteessa jossa syöjällä ei ole mitään oikeaa syytä siihen, ettei hampurilaista voisi syödä.
jaa. Jos on sellaisia asioita, mitkä pitää nostaa tikun nokkaan, tai riidellä. niin kyllähän se hyvässä suhteessa tehdään.
en usko sellaiseen hyvään suhteeseen, jossa ei koskaan erimielisiä ihmisiä olisi tai, että erimielisyyksiä ei sitten ratkottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Jättäkää nämä narsisti kommentit pois, ihan oikeasti. Jokainen nainen tämän palstan mukaan on tapaillut narsistia, ehkä se pitää paikkansa että olette kaikki samojen miehien haaremissa.
Narsistit tapailevat elämänsä aikana useita naisia. Heidän suhteensa ovat yleensä hyvin lyhyitä.
Siksi niin monella naisella on kokemusta heistä.
Niissä suhteissa on paljon pieniä outouksia, joita ei ensin välttämättä edes huomaa. Ja sitten kun ne huomaa, niin alkaa helposti kyseenalaistamaan itseään. Miettimään, että miksi näin pieni asia häiritsee, onko minussa jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Hän on vain huolestunut terveydestäsi, järkevä mies.
Hän ei ole järkevä, jos yksi hampurilainen kuukaudessa on katastrofi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kumppani toivoo pysyvää suhdetta? Ajattelee tulevaisuutta? Ihmettelen itsekin vaellusta ja kestävyyslajeja harrastavana ihmisenä muiden ihmisten epäterveellisiä ruokavalioita. En ymmärrä, miksi kukaan haluaa syödä epätervellisesti. En kuitenkaan sano mielipidettäni muille ääneen. Kyse on yksityisasiasta. Jos tarkoitus olisi asua yhdessä ja perustaa perhe, tilanne muuttuisi. Silloin haluaisin keskustella asiasta. Jankutus on kuitenkin turhaa ja tarpeetonta. En tahdo opettaa lapsilleni epäterveellisiä elämäntapoja. Ylipainoon vaikuttaa myös sosiaaliaalinen perimä. Usein koko perhe on ylipainoinen koska kaikki syövät epätervellisesti. En myöskään halua valmistaa loppuelämäni ajan omia ja perheen ruokia erikseen. Joten, minulle kumppaniehdokkaan ruokavaliolla, liikunnallisuudella ja elintavoilla olisi merkitystä.
Joten silloin sinä hommaat itsellesi ku
Tätä tarkoitan.
Ap, sä olet sille miehenkuvatuksellesi pelkkä näyttelyesine. Hänen jatkeensa. Älä nyt tuollaisessa jatka. Minä elin vastaavassa suhteessa 7 vuotta. Kun painoin enää 42kg, siskoni sanoi että nyt mennään lääkäriin, tuo ei ole normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus ei ole provosoida vaan osoittaa sekä sanoin että teoin, että ihminen päättää itse omista asioistaan. Jos se ei sovi, kiukustujan sopii lähteä lätkimään.
Niin mitä minä nyt oikein teen? Hämmentää. Jätänkö miehen, provosoinko, juttelenko, vai annanko olla ja syön hampparia silloin kun haluan?
Ap
Minä puhuisin suoraan. En kiertelisi tai rupeaisi jotain vinkkejä antamaan.
tuo, mitä tänne kirjoitit. Se on tärkeä asia> voit vaikka näyttää tuon tekstisi. Sanot, että juuri tuolta minusta tuntuu.
En kuuntelisi mitään arvostelua tuohon tyyliin ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No etkö ole sanonut tuolle miehellesi, että sua alkaa vituttaa se urputus? Miksi otit salaatin, vaikka halusit hampurilaisen? Kuten edellinen, olisin itse ottanut kaksi hampparia ihan kiusallani.
En tiiä, itse asiassa oli aika tyhmä homma. En vain halunnut alkaa riitelemään hesessä mistään tällaisesta.
Ap
Minä ymmärrän tämän: haluat syödä rauhassa. Niin minäkin.
Kertoo vain sen, että suhde olisi pitänyt jo laittaa poikki. Jos olet todella rakastunut, voit tietysti yrittää keskustella asiasta. Mutta muuten: haluatko todella käyttää elämäsi aikaa väitellen siitä, onko sinua muka rakastavan ihmisen ok kontrolloida syömisiäsi?
N46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus ei ole provosoida vaan osoittaa sekä sanoin että teoin, että ihminen päättää itse omista asioistaan. Jos se ei sovi, kiukustujan sopii lähteä lätkimään.
Niin mitä minä nyt oikein teen? Hämmentää. Jätänkö miehen, provosoinko, juttelenko, vai annanko olla ja syön hampparia silloin kun haluan?
Ap
Minä puhuisin suoraan. En kiertelisi tai rupeaisi jotain vinkkejä antamaan.
tuo, mitä tänne kirjoitit. Se on tärkeä asia> voit vaikka näyttää tuon tekstisi. Sanot, että juuri tuolta minusta tuntuu.
Ap, puhu, jos siltä tuntuu, älä puhu, jos ei tunnu. Kuuntele vaistojasi! Useinkaan ei ole tehtävissä mitään, jos ollaan tuolla tasolla. Joskus rajojen veto auttaa. Minulle vaisto sanoo, milloin on fiksumpi vain lähteä. Olen kasvanut provosoivan hullun kanssa, eikä näille kannata alkaa selittää mitään, vaisto sen kertoo. Silloin asettuu vaan hiireksi kissan leikkiin.
Katso tuo ja lue kommentteja!
Miten tässä ylipäätään tapahtui niin, että miehen kanssa mentiin juuri Heseen? Eikö siellä kannattaisi käydä yksin? Mies orkestroi tilanteen ja halusi testata, onko ap kontrollissa?
Vierailija kirjoitti:
"Tässä vaiheessa jopa tyhmimmän ja sinisilmäisimmän palstamammankin pitäisi jo alkaa oppia tunnistamaan ilmiselvät provoaloitukset."
Niin pitäisi. Ja jos joku aloittaa otsikon "äh" - kertoo aika paljon. Ja toki "hamppari" sana joukon jatkona....
No ap tuskin on kertonut koko stooria.
Vierailija kirjoitti:
No ap tuskin on kertonut koko stooria.
Meinaatko että on jotain tekijöitä jotka muuttaisivat miehen käytöksen hyväksyttäväksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ap tuskin on kertonut koko stooria.
Meinaatko että on jotain tekijöitä jotka muuttaisivat miehen käytöksen hyväksyttäväksi?
En voi tajuta noita tyyppejä. Mitä väliä on muulla tai miehen näkökulmalla?
Paltsternakan voi hyvin jättää pois, mutta siinä tapauksessa suosittelen lisäämään hiukan sellerin ja purjon määrää.
Kiitos, ap. Tämä oli tärkeä tieto.
Hah. Miehen käyttäytyminen. Eikös teitä ole siinä kaks. Eikö sinua lasketa ollenkaan? Mieti nyt pikkuisen sitä omaakin käyttäytymistäsi. Menet vaan piiloon. Ihmettelet miten se mies on sellainen.
ota nyt itsekin pikkuisen vastuuta siitä teidän suhteestanne. Vai onko se vaan sen miehen vallan alla? Ja sinä vaan teet niin kuin joku toinen sanoo. Kun sinä et halua riidellä, kun sinä et oikein ole olemassakaan. Sinä pikkuinen. Voi voi voi voi voi voi. Yhyy.
mahtuisitkohan sinä sinne lattialistan ja seinän väliin? Voisit vaikka kokeilla. Varovasti sitten, ettei tarvitse vaan riidellä. Eikä tarvitse tuoda itseäsi esiin.

No niin ap. Tuossa on sitten miehesi kaltaisen tyypin ajatuksenjuoksu ihan avoimesti kerrottuna. Mieti, haluatko viettää aikaasi noin raskaan ja epämiellyttävän tyypin kanssa. Etenkään intiimissä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki miehet ovat huonoja ja pahoja, mutta kaikki naiset ovat hyvä ja jaloja. Me tiedämme tämän jo wanharouva Tyhjäpää.
Meinaat että yksikään nainen ei voisi olla kontrolloiva? Mietipä uudelleen.
Polarisointi, plaah, niin älytöntä.
Tässä aikas hyvä neuvo kaikille narsistin kanssa olevalle. Ei toki ihan kirjaimellisesti ehkä kantsi ottaa
Tossa sun viestissä on niin monta asiaa pielessä, etten tiedä mistä aloittaa. En kyllä taida jaksaa yrittää tollaista toopea edes valistaa.
Sen voin sanoa, että itse syön epäterveellisesti siksi, koska pidän ko. ruokien mausta. Epäterveellisyys ei sen sijaan ole mikään arvo, jota tavoittelisin.
Joskus nälkäisenä haluan ruoan myös olevan hyvän maun lisäksi valmista nopeasti. Tiivistetysti siis maku, aika ja vaiva.