Vaihdevuodet ilman estrogeenikorvaushoitoa?
Kommentit (912)
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kyllä kukaan ole oikeasti oireettomia kehottanut ottamaan lääkitystä. Niitä kyllä, jotka kertovat jotenkin kestäneensä nivelkipujansa ilmankin. Heidän sankarillisuuttaan on kyseenalaistettu siltä kannalta, että siitä voi aiheutua vahinkoa, jos liikaa sinnittelee. Sehän siinä on, että lääkitsemättömyys samastetaan oireettomuuteen eikä toisin päin. Sama juttu kuin siinä, ettei kierukan asennukseen tarvitse puuduttaa, niin se on siis lääketieteen kannalta kivutonta, koska ei kipulääkitä.
Olen käynyt KELA:n verso kuntoutuksen vaikeista pitkäaikaisista mielenterveysongelmista kärsiville. Arvatkaapa vaan huvikseen, oliko kurssilla mukana näitä, joilla oli nivelet niin paskana ja kipeät, ettei pysty enää tekemään työtä ja ainainen tappelu eläkeyhtiön kanssa, joka kommentoi päätöksiä tyyliin "nivelrikko ei estä tekemästä työtä". No, sitten siinä onkin jo pian mukana mielenterveysongelma, kun jatkuvat kivut ja toimintakyky heikkenee ja toimeentulo eläke tai olematon.
Nivelkipu on hankala asia. Helposti vain tokaistaan, että liike on lääke, vaikka asia on todella vaikea ja tilanne vaatisi tarkkaa paneutumista. Onhan tiedossa, että nivelrikko kuitenkin ON kuluma. Pitäisi siis tietää, millainen liike ja mikä määrä liikettä on kipeälle nivelelle oikeasti hyväksi ja mikä taas pahaksi. Sekä myös käydä tarkkaan läpi, tarvitaanko jotain lääkettä ja jos niin mikä on oikea lääke kenellekin.
Helposti sanotaan vaikka, että lääkärin mukaan lonkan nivelrikko on aiheutunut nuoruuden urheiluharrastuksesta. Ja heti perään, että sama tyyppi sai ohjeeksi jatkaa urheiluharrastusta, koska siis liike on lääke. Missä logiikka?
Vierailija kirjoitti:
Lopetin puikkojen käyttämisen koska ne aiheuttivat kauhean päänsäryn. Ihan samalla tavalla, kun aikoinaan e-pillerit.
Minulla ihan sama juttu.
Kauhulla odotan paikkojen kuivumista.
Jos olet 40-50 v ja alkaa olla uupumusta, keskittymisvaikeuksia, masennusta, lue tämä
Millaisia oireita on tullut teille, jotka ovat lopettaneet esim.5v käytön jälkeen (turvaraja) ? Ovatko oireet palanneet vai hävinneet kokonaan?
-N54, edelleen menkat ja kauhulla odottelen muutoksen tuulia
Onko joku käyttänyt hkh yli 10v?
Minkä ikäinen olit kun aloitit hormonikorvaushoidon? Itse vasta 45, kuukautiset tulevat yhä, vähän lyhentyneellä kierrolla. Nivelet kipeytyneet muutaman vuoden sisällä juoksukunnosta juoksukieltoon. Muita oireita ei isommin ole. Mietin, pitäisikö ennaltaehkäistä nivelten kulumaa hkh:lla jo nyt... Toisaalta jos vaihdevuodet iskee 50-vuotiaana ryminällä, haluaisin "säästää" hkh:n suositellut 5 käyttövuotta siihen.
Mulla alkoi viime vuosi virtsatulehduksella. Sain siihen antibiootit, sit vain kirvely ja kuivuus jatkui. Seksiä ei voinut edes ajatellakaan. Siihen mennessä olin käyttänyt Vagifemia 2*viikossa. Gynellä käynti lisäsi Vagifemin jokapäiväiseksi. Vaan eipä siitä tuntunut apua tulevan. Virtsatulehdukset vain jatkuivat, samoin kuivuus joka ilmeni, kun istui poltteena ja kirvelynä. Lisäsin Repadine kosteuttavat puikot. Vuoden näillä sinnittelin. Sit katkes kamelin selkä, Pörriäiseen kannettu gynelle rahaa kassikaupalla vaivani vuoksi eikä mikään auttanut. Ostin Ovestin puikkoja, joita käytin sen 2viikkoo joka päivä ja nyt käytän niitä 2*viikos. Hävisi virtsatulehdukset, kirvelyt sekä kuivuus. Vagifem ei ollut mun kuivuuteen apu, ne kun kuivuivat sisään ja lisäsivät limakalvojen kirvelyä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olit kun aloitit hormonikorvaushoidon? Itse vasta 45, kuukautiset tulevat yhä, vähän lyhentyneellä kierrolla. Nivelet kipeytyneet muutaman vuoden sisällä juoksukunnosta juoksukieltoon. Muita oireita ei isommin ole. Mietin, pitäisikö ennaltaehkäistä nivelten kulumaa hkh:lla jo nyt... Toisaalta jos vaihdevuodet iskee 50-vuotiaana ryminällä, haluaisin "säästää" hkh:n suositellut 5 käyttövuotta siihen.
No itse palasin ultrajuoksuharrastukseeni, kun hkh vei nivelkivut kokonaan. Kauheaa oli ne liikkumisen estäneet nivel- ja lihaskivut.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia oireita on tullut teille, jotka ovat lopettaneet esim.5v käytön jälkeen (turvaraja) ? Ovatko oireet palanneet vai hävinneet kokonaan?
-N54, edelleen menkat ja kauhulla odottelen muutoksen tuulia
Tuolla jo aikaisemmin kirjoitin, että vain kuumat aallot palasivat, mutta eivät yhtä pahoina kuin olivat alunperin. Unettomuus, rytmihäiriöt, nivelkivut eivät palanneet 5 vuoden jälkeen. Pari kertaa testasin lopetusta niiden aikana, tarkkoja vuosia en enää muista, mutta ennen 5 vuotta oireita palasi liikaa.
Jos testaa lopetusta, niin kannattaa tehdä se vähentämällä, niin huomaa pärjääkö vai ei. Tulppariski on suurin hoidon alussa ja ilmeisesti se on uudelleen suurempi, jos pitää välillä pitkän tauon.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olit kun aloitit hormonikorvaushoidon? Itse vasta 45, kuukautiset tulevat yhä, vähän lyhentyneellä kierrolla. Nivelet kipeytyneet muutaman vuoden sisällä juoksukunnosta juoksukieltoon. Muita oireita ei isommin ole. Mietin, pitäisikö ennaltaehkäistä nivelten kulumaa hkh:lla jo nyt... Toisaalta jos vaihdevuodet iskee 50-vuotiaana ryminällä, haluaisin "säästää" hkh:n suositellut 5 käyttövuotta siihen.
Odotin siihen asti, kunnes kuukautisissa oli ollut 6kk tauko ja viimeisin rintasyöpäseulonta oli tehty puhtaalla tuloksella. Seuraavaksi yritän ostaa hoidolle lisäaikaa pienentämällä muut rintasyövän riskitekijät mahdollisimman mataliksi. Muutama kilo on ylipainoa, mutta vaikeaa on, kun ne eivät lähde oikein millään pois.
Siinä oikeaa aikaa odotellessa piti olla vähän luova siinä, mitä liikuntaa voi harrastaa, ettei tule vahinkoa. Talvella hiihto ja noin muuten uinti ovat hyviä nivelille lempeitä lajeja. Kävelykin onnistuu, kunhan ei liikaa tee. Liikunnan vähentyminen valitettavasti tosiaan toi niitä kiloja, että mene ja tiedä, oliko tämä sittenkään hyvä taktiikka. Ehkä olisi pitänyt nöyrtyä vesijuoksuun tai jotain.
Olisi kumminkin hyvä, että pystyisi hoidolla tukemaan työuran loppupuolta. Ettei joudu lopettamaan hoitoa jo viisikymppisenä, vaikka tarvetta yhä olisi, ja sitten sinnittelemään vielä 15 vuotta töissä ilman sitä.
Vierailija kirjoitti:
Sain hormoneista loppuelämän haitat. Oireet joihin hormonit määrättiin olivat lieviä ja olisin niiden kanssa selvinnyt luomunakin, mutta gyne tuputti ja tuputti. Mitään haittoja ei kuulemma pitänyt olla.
Olen hyvin katkera. Elämä tuhottiin.
Mitä haittoja sulle tuli?
Vierailija kirjoitti:
Mikä viiden vuoden turvaraja?
Syöpäriski nousee yli 5v hkh käytön jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olit kun aloitit hormonikorvaushoidon? Itse vasta 45, kuukautiset tulevat yhä, vähän lyhentyneellä kierrolla. Nivelet kipeytyneet muutaman vuoden sisällä juoksukunnosta juoksukieltoon. Muita oireita ei isommin ole. Mietin, pitäisikö ennaltaehkäistä nivelten kulumaa hkh:lla jo nyt... Toisaalta jos vaihdevuodet iskee 50-vuotiaana ryminällä, haluaisin "säästää" hkh:n suositellut 5 käyttövuotta siihen.
Itse olen 53. Menkat loppu 2v sitten. En ole vielä satunnaisten kuumien aaltojen lisäksi saanut muita oireita. Aallot kestivät 3kk ja sitten loppuivat.
Kysyin gyneltä viimeksi, että milloin muut oireet alkavat... sanoi vain, että toisilla pahat oireet alkavat vasta 5v menkkojen päättymisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Onko joku käyttänyt hkh yli 10v?
Olen käyttänyt 16v, eikä mitään jakoa lopettaa. Yritin 5v ja 10v jälkeen ja turmiomaiset oireet tulivat.
Eli hamaan tappiin taidan joutua näitä syömään. Nyt olen 69v.

Niinpä. Jos ne tasot ovat alentuneina vielä alemmat kuin normaalit alentuneet niin minkä tekee. Onneksi on keksitty lääkitys.
Ei ole ollut mitään oireita, ei univaikeuksia, ei hikoikua ei mielialan vaihteluita.. 40vuotiaana kk jäivät vaan pois.. Ihmettelin lääkärille ja otettiin labrat, asia selvä. Muutenkin aina ollut niukat kuukautiset, enkö myöskään hikoile, en yhtään, en edes saunassa, ihoa vaan alkaa kutittamaan ja tulee hikinäppyjä, ja iho menee heti rikki saumojen kohdalta kun tulee liian lämmin, tiivis iho, atooppinen ja herkkä, siitäkin sanoin lääkärille, hän sanoi että jos normaalistikaan ei hikoile niin ei sitä menopaussissakaan hikoile. Mä kyllä liikun joka päivä, ja elän muutenkin terveellisesti, en syö punaista lihaa, juon vettä tarpeeksi.. Eikä ylipainoa ole yhtään.. Tuttavani suorastaan valui hikeä, pyyhe oli niskalla koko ajan ja vaatteet litka märät, hän haki estrogeeni laastarit ja olo helpottui.
N65
Olisi aika hyvä, jos viitsisi vähän tarkemmin kirjoittaa haitoista, jos ne kerran ovat tuhonneet elämäsi.