Mitä osakkeita ostit romahduksessa?
Itse ostin Fortumia. Ostin sillei että on sopivasti jos ei enää laske muttei liikaa että voi ostaa lisää jos yhä laskee. Mitään muuta en löytänyt. Keskoa kyttään mutta on vielä liian hintava mielestäni.
Kommentit (53)
Ostin maailma-indeksiä 3000 eurolla ja aion ostaa lisää tällä viikolla, jos tulee vielä 5 % laskupäiviä. Sitten alkaa olla Nordnetin käteiskassa tyhjä, joten täytyy laittaa tulevia viikkoja varten tilisiirto turskapankista tulille, jotta pääsee ostelemaan.
Ostin Ruotsalaista Investor B. Luotan Wallenbergien sijoitusyhtiöön. Olen ostellut myös Nestettä kun sekin on romahdellut Ei nämä aina osu ihan lankulle.
Minä sijoitan pääasiassa terveydenhuoltoon, joten siltä sektorilta ostin nytkin. Muutenkin tein kuten korona-alessa aikanaan, ostin taskut täyteen niitä samoja joita olisin ostanut muutenkin, mutta alehintaan.
Minusta nämä on herkullisia paikkoja kun kaikki laskee, myös ne hyvät. Yksittäisten osakkeiden laskiessa on aina vaikeampi arvioida, onko lasku yli- tai alireagointia kurssiliikkeeseen vaikuttaneeseen uutiseen. Mutta kun kaikki laskee, niin siellä putoaa myös oikeasti hyvät yhtiöt.
En vielä mitään, mutta todennäköisesti lisään maailma-indeksirahastoa jossain vaiheessa. Osakkeista Berkshire Hathaway ja Mandatum seurannassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vielä; Trump sekoilee tänään entistä kovempaa suutuspäissään. Syyttelee nyt Kiinaa pörssiromahduksesta ja luulee, että homma paranee lisätulleja heittelemällä.
Trumpin lähtölaskenta on jo alkanut. Selviääkö kesään, jää nähtäväksi.
Ostaa pitää sitten, kun on selvää että markkinahäiriö poistuu. Eli kun Trump poistuu.
Häiriö voi loppua piankin, EU ehdotti jo sovintoa.
Kaikesta mölinästä huolimatta vaikuttaa ihan siltä että rumpin suunnitelma toimii ja kaikki taipuu!
Sitten kun hesan pösä ei enää laskettele niin lisäilen vähän näitä joitain.
Laitoin ostot nyt tauolle kun tajusin, että tarvitsen enemmän puskuria tilille. Ettei tule tilannetta, jossa joutuisi myymään rahastoja tappiolla.
Eli ensin puskuri kuntoon ja sitten vasta ostellaan
Vierailija kirjoitti:
En vielä mitään, mutta todennäköisesti lisään maailma-indeksirahastoa jossain vaiheessa. Osakkeista Berkshire Hathaway ja Mandatum seurannassa.
Toinen romahti, toinen jatkaa nousuaan. Olisi vain pitänyt beesata Buffettia.
Aktia, Investor, Vaisala, Kesko, Terveystalo. Noita nyt varmaan ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Aktia, Investor, Vaisala, Kesko, Terveystalo. Noita nyt varmaan ainakin.
Ai niin ja Mandatum.
Vaisalaa ostin, mutta harmi että laski oston jälkeen vielä pari euroa. Nyt olen kiikun kaakun, vieläkö ostan lisää vai odotanko lasketteleeko se lähemmäs kolmeaviittä euroa.
Investoria kuudella tonnilla. Mandatumia 33 tonnilla.
Componentaa pohjalta, nousi 9% sen jälkeen 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vielä mitään, mutta todennäköisesti lisään maailma-indeksirahastoa jossain vaiheessa. Osakkeista Berkshire Hathaway ja Mandatum seurannassa.
Toinen romahti, toinen jatkaa nousuaan. Olisi vain pitänyt beesata Buffettia.
Beesata??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vielä; Trump sekoilee tänään entistä kovempaa suutuspäissään. Syyttelee nyt Kiinaa pörssiromahduksesta ja luulee, että homma paranee lisätulleja heittelemällä.
Trumpin lähtölaskenta on jo alkanut. Selviääkö kesään, jää nähtäväksi.
Ostaa pitää sitten, kun on selvää että markkinahäiriö poistuu. Eli kun Trump poistuu.
Ryntäät stockmannillekin vasta hullujen päivien jälkeen että pääsee maksamaan tavaroista normaalin hinnan.
Sinä oletkin niin suuri sijoittajanero. Ihan Suomen rikkaimpia ihmisiä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vaisalaa ostin, mutta harmi että laski oston jälkeen vielä pari euroa. Nyt olen kiikun kaakun, vieläkö ostan lisää vai odotanko lasketteleeko se lähemmäs kolmeaviittä euroa.
Miten sinä nyt noin mokasit?
Moni on ostanut Investoria, piti ihan katsoa mikä firma on kyseessä, enkä ymmärrä mikä tuossa on se juttu? Kolmessa vuodessa noussut huimat 24 %, eikä taida osinkojakaan maksella. Selittäkää joku miksi tuota on kannattava ostaa?
No, sitten alennushulabaloo on ohi ja elämä jatkuu normaalisti ja työpaikkojen paluu länsimaihin jatkaa etenemistään.